Endokrinologit: Terveydenhuollon on vihdoin tartuttava lihavuuteen kroonisena sairautena

Suomen työikäisistä yli miljoona on lihavia ja ylipainoisia on kaikista suomalaisista yli puolet ja lapsista 200 000.

Hyvinvointi

Useat tieteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet, että lihavuus on krooninen endokriininen sairaus. Silloin elimistö on laaja-alaisessa hormonaalisessa aineenvaihdunnan häiriössä ja kierteessä, jossa lihominen ja sen haittavaikutukset hoitamattomina etenevät ja pahenevat, kertoo HUS mediatiedotteessaan.

”Emme edelleenkään hoida lihavuutta sairautena. Suomessa on lihavuuden tautiluokitus, tehdään lihavuusleikkauksia ja Kela tukee lihavuuden lääkehoitoa, mutta ne eivät riitä. Tarvitaan asenteen muutos”, endokrinologian erikoislääkäri Eeva Ryhänen sanoo.

Lihavuutta hoidettava kroonisena endokriinisenä sairautena

Endokriiniseksi sairaudeksi lihavuuden tekee useita eri hormoneja tuottavan rasvakudoksen aktiivinen toiminta, joka vaikuttaa useaan eri elinjärjestelmään, kuten maksaan, haimaan ja sukuelimiin. Siten lihavuus lisää huomattavasti diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien, hedelmättömyyden ja tuki- ja liikuntaelinten sairauksia sekä vähentää elinajanodotetta. Lihavuus on myös syövän itsenäinen riskitekijä.

Lihavuuden aiheuttamat sairausriskit ja haitat korjautuvat painoa pudottamalla ja elintapoja muuttamalla.

Lihavuuden ehkäisyyn tarvitaan yhteiskunnallisia ja poliittisia päätöksiä

Lihavuutta lisäävät myös yhteiskunnalliset ja sosiaaliset tekijät, kuten lainsäädäntö, kaupunkisuunnittelu ja verotus. Lihavuuden ehkäisyyn tarvitaan siis myös terveellisiin elintapoihin kannustavia yhteiskunnallisia ja poliittisia päätöksiä.

Euroopan Endokrinologiyhdistys on julkistanut teesit lihavuusongelman korjaamiseksi. EU:n ja Euroopan eri maiden hallitusten tulee välittömästi muun muassa:

  • luokitella lihavuus sairaudeksi kaikissa Euroopan maissa.
  • asennoitua lihavuuteen kroonisena, etenevänä sairautena.
  • tunnustaa hormonien keskeinen merkitys ylipainossa ja lihavuudessa.
  • varata riittävät resurssit lihavuuden ennaltaehkäisemiseen, hoitoon ja tukemaan lihavien arkea.
  • kehittää lihavuuden ennaltaehkäisyyn tähtäävä suunnitelma ja löytää ratkaisuja.

Lähde: HUS

Hyvinvointi Kansanterveys Kotimaa Tiede & luonto Uutiset Yhteiskunta Ylipaino

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Zardex

    Vastaa

    Joka vuosi maailmassa kuolee vähintään 6 miljoonaa ihmistä lihavuuden takia nykyaikana. Eikö ole jännä, että tämä on jopa totta?

    • pää määrää

      Vastaa

      Kun lihavat ovat yleensä länsimaisia, määrä on suuri. Mutta täällähän lihavaa sanotaa kehopositiivinen. Totuudenmukaisempi sana kuvata olisi kehoneuroottinen.

    • Kehopositiivinen Femakko 150kg

      Vastaa

      Ei ole alkuunkaan totta.Jos Chad ei rakasta läskejäni, niin Chad on rasisti! Vaadin yhteiskunnan puuttumista läskirasismiin! Haluan miehen, joka on vähintään 185cm pitkä, komea kuin fimitähti, sixpäkki sekä tienaa vähintään 7 numeroisen summan rahaa vuodessa! Betaurokset älköön vaivautuko, minulle kelpaa vain paras! Olen sen arvoinen!!

  • Topo

    Vastaa

    Rakkaat ihmiset: tupakka pois, kaljan/viinanlipitys pois, syökää vähemmän ja liikkukaa enemmän. Yrittäkää kävellä/hölkätä viikossa vaikka 40 km tai pyöräillä 100 km alkuun. Sitten lisäätte kilometrejä. Mahtava kelit juuri nyt ulkona kauniissa luonnossamme. Syökää puolet vähemmän. Menkää nälkäisenä nukkumaan — siihen tottuu. Muistakaa juoda vettä. Juokaa teetä tai kuumaa vettä hunajalla ja sitruunalla aamuisin — se lämmittää kivasti. Vehnäpulla/paahtoleipä pois kokonaan. Keiton kanssa sitten kunnon ruisleipää tai kauraleipää. Kokojyvää ja kuitua on hyvä olla ravinnossa. Karkin/suklaanmussutus pois. Makaroni ja riisi minimiin. Niistä sitten polttoainetta esim. rankkaan duuniin, jos tarvetta. Eli vielä kerran: pienempiä annoksia — ette santsaa ja perunaa/makaronia/riisiä hieman annoksen kylkeen, jos tarvitsee ollenkaan. Muistakaa kasvikset, juurekset, marjat ja hedelmät JOKA PÄIVÄ.

    • Nimetön

      Vastaa

      Unohdit mainita, missä kohtaa ruokavaliossasi toteutuu väh.100gr/pvä proteiini?

      • KL

        Vastaa

        Tai vaihda kokonaan lihaan ja eläinrasvoihin ja jätä kasvikunnan tuotteet pois… toimii, paremmin kuin mikään muu ruokavalio jos painoa haluaa pudottaa ja terveyttään parantaa, ainakin minulla ja ilmeisesti monilla muillakin. Ja tuo yleinen lihominen länsimaissa alkoi kumman yhteneväisesti siinä vaiheessa kun käskettiin lopettaa niiden eläinrasvojen syönti ja ottaa tilalle hiilihydraatteja. Ja kun pahenee edelleen, herra tietää etteikö ongelmalla vain sattuisi olemaan jotain tekemistä tämän nykyisen veganismin ylistämisen kanssa? Oletko muuten huomannut että se ÄO tasainen nousu mitä on mittailtu viime vuosisadan aikana on myös nyt kääntynyt laskusuuntaan, eli ihmiset taitavat olla tyhmistymässä?

        No, korrelaatio ei välttämättä tietenkään tarkoita että kysymyksessä olisi kausaliteetti, mutta panee kyllä miettimään. Ihmiset ovat yleisesti ottaen aika kiltisti seuranneet noita annettuja ohjeita, kun tiede ja kaikkea, joten suurin osa varmaan syö nykyään aika pahasti kasvispainotteisesti, ja on syönyt jo parikin sukupolvea (ja ei pelkästään äidin, vaan myös isoäidin ruokavalio äitiä odottaessaan näyttää vaikuttavan siihen mitkä lapsen geeneistä aktivoituvat ja mitkä eivät), ja kasvirasvoja, joilla, kun tieteestä puhutaan, näyttääkin olevan kumman paljon kaikenlaisia negatiivisia vaikutuksia.

        https://carnivoreaurelius.com/why-is-vegetable-oil-bad-for-you/

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi