Saksan juutalaiset näreissään: Yhä useampi ”goyim” kääntyy juutalaiseksi

Kansalaiset ovat huomanneet juutalaisten nauttivan etuoikeudesta, jonka nojalla nämä saavat jatkuvasti ilmaista rahaa saksalaisilta veronmaksajilta.

Viihde

Kansainvälisen juutalaisyhteisön pää-äänenkannattaja Jewish Telegraphic Agency (JTA) uutisoi, että Saksan juutalaisyhteisöä on ”ravisuttanut” kummallinen uusi trendi. Yhä useampi syntyperäinen saksalainen ”goyim” tahtoo kääntyä juutalaiseksi.

JTA:n mukaan juutalaisvaikuttaja Avitall Gerstetter on antanut kasvonsa juutalaiselle protestiliikkeelle, jonka mukaan kääntymisille täytyy panna stoppi. Gerstetter kirjoitti hiljattain suureen Die Welt ‑sanomalehteen artikkelin, jonka mukaan ”kasvava joukko käännynnäisiä on ongelma juutalaisuuden kannalta”.

Gerstetter spekuloi artikkelissa, että kääntymisten taustalla voi olla saksalaisten kärsimä ”holokaustihäpeä”. Juutalaisvaikuttaja epäilee, että saksalaiset pyrkivät valinnallaan liittoutumaan ”uhrien” kanssa sen sijaan, että nämä näkisivät itsensä osana ”vainoajien” ylisukupolvista jatkumoa.

Juutalaisuus on sosiaalinen konstruktio

Trendiä ruokkii kuitenkin todennäköisimmin se, että kansalaiset ovat huomanneet juutalaisten nauttivan etuoikeudesta, jonka nojalla nämä saavat jatkuvasti ilmaista rahaa saksalaisilta veronmaksajilta. Kääntymällä juutalaiseksi ”goyim” voi pyrkiä pääsemään osingoille.

Gerstetter tuskailee artikkelissaan muun muassa seuraavasti: ”Valtava määrä käännynnäisjuutalaisia on muuttanut merkittävästi Saksan juutalaista kulttuuria. Joissain uskonnollisissa tapahtumissa tunnen olevani pikemminkin ekumeenisessa tilaisuudessa enkä suinkaan lapsuudestani asti tutussa synagogassa!”

Gerstetter vaikuttaa unohtaneen juutalaislobbaajien rakastaman mantran siitä, että rotu, kulttuuri ja sukupuoli ovat vain sosiaalisia konstruktioita. Mikäli ihminen voi vaihtaa sukupuolensakin vain asiasta ilmoittamalla, miten juutalaisuus voisi kärsiä, vaikka Saksan jokainen Cohen ja Goldstein korvattaisiin Günthereillä ja Hanseilla?

Lähde: Jewish Telegraphic Agency

Goyim Holokausti Holokaustihuijaus Juutalainen etuoikeus Juutalainen rasismi Juutalaiset ja raha Käännynnäisjuutalaiset Rotu Saksa Saksan juutalaisyhteisö Sionismi Ulkomaat Veronmaksajat Viihde

Keskustelu

24 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Jones

    Vastaa

    Mutta samaan aikaan toitotetaan, että rotuja ei ole. Joten perustkaamme ”vapaat-juutalaiset” uskonnollinen liike. Siihen voi liittyä kaikki ihmiset, rodusta piittaamatta. Eikä tarvitsisi harjoittaa uskontoa lainkaan. Ympärileikkauskin olisi ennemminkin kielletty, kun sallittu. Päämäärämme olisi mennä Israeliin, isiemme maille. Sieltähän meidän kaikkien väitetään olevan kotoisin, koska raamatun mukaan kaikki ihmiset ovat juutalaisia.

    • Marja

      Vastaa

      Tämän artikkelin sisältö oli huvittava.
      Nämä nk. ”juutalaiset” ovat itsekin kännynnäisiä. Lisäksi ovat aina ”approprioineet” omineet muiden kansojen nimiä ja instituutioitakin minne ovat menneet. Sitten ovat olleet koko kulttuurimarxismin ja identiteettipolitiikan synnyttäjiä ja sen kärki. Nyt ovat sitten huolissaan. Tämä on samaa sarjaa kuin se kuinka ajavat sekasortoa ja massasiirtolaisuutta koko maailmaan PAITSI Israeliin.

      Tässä toinen hauska juttu. Kolmasosa v.1980 eteenpäin syntyneistä USA:n juutalaisista eivät identifioidu juutalaisuskontoon enää. Lisäksi 70-lukuun verrattuna avioliitot ei-juutalaisten kanssa ovat yli kolminkertaistuneet. Juutalaiset ovat siis epäjuutalaistumassa samalla kun goyimit ovat juutalaistumassa. Kaikki huomioon ottaen, tämähän kuullostaa varsin juutalaismaiselta touhulta.
      https://www.npr.org/sections/codeswitch/2013/10/01/228193305/a‑rapid-shift-for-jews-away-from-religion-but-not-jewishness

      • Jns. Man

        Vastaa

        Sama juttu 1920–30 luvuilla Saksassa. Siellä juutalaisväestö oli sulautumassa muuhun väestöön, jotain oli tehtävä! Niinpä siionistit yhdessä natsien kanssa päättivät vähän kurmuuttaa maallistuneita juutalaisia, tosin eri syistä, mutta päämäärä oli sama eli saada jutkut pois maasta. Ww2 seurauksena (jossa juutalaisia kuoli vain 300 000, ei 6 miljoonaa), uskonto uudistettiin ’holokausti-uskonnoksi’. Kasaarijuutalaisten mafia eli siionistit ovat Maailman suurin massamurhaajalahko.

  • otto suni

    Vastaa

    Käännynnäisenä voit todella rahastaa Saksan kansaa miltä on jo viety oikeus asua vapaassa ja demokraattisessa valtiossa. Juutalaiset osaavat syyllistää kenet tahansa käyttämällä täysin sumeilematta aseenaan ”antisemitismiä”, myös Suomessa heidän röyhkeytensä on hyvin näkyvissä Sanoma Oyj:n julkaisuissa!

    En aio kääntyä juutalaiseksi ja ympärileikkaus tai halal-teurastus ei sovellu minulle!

    • Emppu Temppu

      Vastaa

      Jos nyt oikein muistan niin aikoinaan juutalaisia kääntyi kristityiksi ja papeiksi asti päästäkseen vaikuttamaan kirkkoon. Onko oma koira nyt puremassa takaisin😀

  • TT

    Vastaa

    Juutalaiset ovat syystäkin huolissaan, Suvakit pystyvät kyllä tuhoamaan jopa juutalaisuuden. Kohta ovat synagoogat täynnä Pride-lippuja ym. saastaa.

    • Suvakit

      Vastaa

      Juutalaisethan tuota saastaa ajaa, mutta suvakit ei tajua sitä.

      • Hh1488

        Vastaa

        on kahta ns pridea . oikeistojuutalaista pridea ja vasemmisto juutalaista pridea,suomen pride on vasemmisto juutalaista.

      • tymä

        Vastaa

        Senkus tuhoavat, ei haittaa yhtään vaikka sen tekisivät.

  • Yin/jang

    Vastaa

    Onko tämä nyt se hetki kun juutalaisus alkaa mädätä sisältäpäin?

    Osasyynä voi olla se että ei tarvitse päästä osingoille, mutta sekin riittää jos ei tarvitse maksaa.

  • JonesHenry

    Vastaa

    Juutalaisuus ei todellakaan ole mikään ”sosiaalinen konstruktio”

    Kyseessä on käytännössä modernin ajan Kaananilaiset! Perustuu DNA tutkimuksiin jotka alunperin on julkaistu arvovaltaisessa Cell tiede lehdessä joka tutkii ihmisen DNA:ta Myöhemmin julkaistu myös semmoisissa julkaisuissa kuin National Geographic. Tämän takia monilla Arabeilla on hyvin tyypillisiä ”Juutalaisia kasvon piirteitä” Eli siis klassinen ”nosejob”

    https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2022/09/image-82.png

    Moniin näihin jutskuihin on aikojen saatossa sekoittunut myös muunlaista ainesta…esim noita Keski-Aasian kuuluisia kasaareja…joskaan en usko että näillä kahdella kaverilla on mitään tekemistä kansaarien kanssa…silti osa ihan sama heimoa…tiedoksi vaan!

    https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2022/09/image-85.png

    Ja ihan sama juttu koskee muuten meiän nykyistä ikiomaa Heimopressaa!

    https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2022/09/image-86.png

    Mutta näin yleisesti ottaen Juulaisuus ei ole ”uskonto” vaan niillä on ihan ikiomat mysteeriuskomukset mitä lie!

    https://www.youtube.com/watch?v=PLaE996B-lQ

    Mutta…ne on ihan ikioma rotunsa…mä annan tästä nyt vielä yhden käytännön esimerkin ihan täältä kotoSuomesta!

    https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2022/09/image-87.png

    Näin lyhyesti sanoen ne on valkosia…ne ei vaan ole valkoisia Eurooppalaisia! TÄMÄ on tärkeä sisäistää!! Tän takia nimenomaan tuo ”valkoinen nationalismi” on niin vaarallista! Koska suoraan sanoen se on jutskujen juttu! Ainoa oikea nationalismi on valkoista EUROOPPALAISTA nationalismia! ”valkoinen nationalismi” on jenkkien-jutsku homostelua, Pysykää EROSSA SIITÄ!!!

    https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2022/09/image-88.png

    • HTH

      Vastaa

      Missasit pointin
      ”Gerstetter vaikuttaa unohtaneen juutalaislobbaajien rakastaman mantran siitä, että rotu, kulttuuri ja sukupuoli ovat vain sosiaalisia konstruktioita.”

  • Arto

    Vastaa

    Juutalaiset on vakava ötökkä ongelma jonka hoitelemiseksi ei ole tehty tarpeeksi. Tämä haitallinen laji pyörittää pankki maailmaa tehdäkseen itsestään maailman hallitsijoita. Onneksi Ryssä, Kiina ja Iran toimii heidän suunnitelmiaan vastaan.

  • Nationalisti

    Vastaa

    ” Valtava määrä käännynnäisjuutalaisia on muuttanut merkittävästi Saksan juutalaista kulttuuria. Joissain uskonnollisissa tapahtumissa tunnen olevani pikemminkin ekumeenisessa tilaisuudessa enkä suinkaan lapsuudestani asti tutussa synagogassa!”

    Moni suomalainen taas ajattelee kävellessään rotumuukalaisten valloittamien suurimpien kaupunkien lähiöissä ”tämä paikka oli ennen niin rauhallinen, viihtyisä ja kaduilla saattoi kohdata vain oman rotuni edustajia, nykyään en tunne paikkaa enää omakseni, tuttu turvallisuuden tunnekin on kokonaan kaikonnut.
    Ne, joilla on ollut mahdollisuus muuttaa pois, ovat sen tilaisuuden käyttäneet”.

  • Unto

    Vastaa

    Eipä se meidän taakkaa kevennä tai mieliämme lohduta, mutta toki voitaisiin lykätä pari miljoonaa afgaania, somalia ja irakilaista temmeltämään Israeliinkiin. Vaikka sitten tasa-arvon nimissä tai jotakin.

  • Salomon

    Vastaa

    oy wey nyt on piru merrassa

  • juha II

    Vastaa

    Israeliin v. 1985 siirrettiin silloisen kovan kuivuuden vallitessa Afrikassa Etiopiasta mustaihoisia juutalaisia, joilla oli etnistä juutalaista etnistä verilinjaa. Tämä humanitäärinen teko on myöhemmin saanut pahan sivumaun Israelista kantautuneiden tietojen valossa, koska mustia juutalaisia on sterilisoitu, jotta he eivät voi lisääntyä. Edellinen on tietenkin vaiettu läntisessä kansainvälisessä uutislevityksessä kuten kaikista ”kupruista”, joita nuo ikikiihkoiset muitten rikoksista ja ”rikoksista” melskaajat. Ja sitten ihmetellään huuli pyöreänä miksi sitä antiseminismiä on jokaiselle metrille. Juutalaiset eivät hyväksy kuin muutamien kääntyä juutalaisuuteen uskontona, mutta kaikkein suurin ikiaikainen pelko on seemiläisen veren sekoittuminen muihin rotuihin, joka vie lopulta pohjan pois juutalaisuudelta. Ja kun heidän sotaisa Messiaansa (eivät tunnusta Jeesusta) lopulta saapuisi. EI heillä olisi palvelijoita muista saastaisista kansoista, jos KAIKKI olisivat juutalaisia! Kaikki menisi pillunpäreiksi!!!

  • Timppis

    Vastaa

    Hans juden 😂🙋

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Juutalaiset on lähinnä kasaareja. Etelä Venäjällä asuneet turkinsukuiset kasaarit kääntyivät juutalaisuuteen . Mitään verilinjaa Jeesukseen ei ole.

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    90-luvun alussa Tapio Linna kirjoitteli näistä kasaareista ja sai tuomion raastuvassa. Kommarit hallinneet oikeuslaitosta vuodesta 1945. Linnan toimittamat Kansallinen Suunta ja Uusi Suunta kiellettiin oikeudessa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Ihan oikein, pitäisi varmaan itsekin kääntyä maalliseksi juutalaiseksi, ilman sitä kaikkea tilpehööriä.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Saksalaisille lienee helppoa ryhtyä juutalaiseksi. Monella löytynee juutalainen tai sellaiseksi tulkittava esivanhempi viimeistään kahdeksan sukupolven päästä menneisyydestä.

  • tymä

    Vastaa

    Itse olen aina ajatellut juutalaisuuden olevan juuri juutalaisten juttu eikä meidän. Huvittavaa ja mielenkiintoista katsella tätä, mitähän meinaavat vastata tähän. En aikasemmin ole tullut ajatelleeksikaan että siihen voisi jopa ”kääntyä” no tosin olihan kasaaritkin käänynäisjutskuja.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi