Levyarvostelu: Muke-tribuutti

Levyltä kuuluu aito kunnioitus Muken työtä ja elämää kohtaan ja bändit kuuluvatkin laittavan parastaan.

Kulttuuri

Muke, tuo kansallismielisen musiikkikentän kansainvälisestikin äärimmäisen arvostettu hahmo, täytti taannoin pyöreitä, jonka kunniaksi muusikot ja Muken ystävät ympäri maailman päättivät tehdä kunniaa päivänsankarille, äänittämällä omia versioitaan tämän legendan laajasta diskografiasta!

Tuplalevyn kahdellakymmenellä kuudella kappaleella kuullaan RAC- ja black metal ‑kentän isojen nimien omia versioita Mistreatin ja Raivopäiden hittibiiseistä, vaikka olisi Muken tuotannossa ollut muutakin mitä soittaa. Vaan väliäkö hällä, sillä levy on varsin onnistunut vaikka päivänsankarin tuotantoa varsin kapeasti tässä katsotaankin!

Toisin kuin neljä vuotta sitten Muken tunnetuimman bändin, Mistreatin 30-vuotisen uran kunniaksi julkaistu rujohko MISTREATED SONGS: TRIBUTE TO MISTREAT ‑levy, on tämä julkaisu kauttaaltaan hyvin tuotettu ja soitettu. Levyltä kuuluu aito kunnioitus Muken työtä ja elämää kohtaan ja bändit kuuluvatkin laittavan parastaan.

Vaikka Muken biisit ovatkin herran itsensä esittäminä erinomaista tavaraa, voi levyä suositella varsinkin kansallismielisestä rock-musiikista kiinnostuneille vasta-alkajille, sillä levy on oikea hittikimara ja levyltä kuuluu hyvin maakohtaiset erot tulkita yhden miehen kitarasta alunperin lähteneitä säveliä. Kaiken kaikkiaan onnistunut paketti! Paljon onnea Muke ja kiitos periksiantamattomasta ja sanoin kuvaamattoman isosta työstäsi musiikin saralla!

Aktivismi Kansallismieliset Kulttuuri Mistreat RAC Rock Against Capitalism Rock Against Communism Uutiset Vastakulttuuri

Keskustelu

1 kommentti

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Levy on upea kokonaisuus ja erittäin hyvin onnistunut, mukaan on saatu todella kovia bändejä ympäri maailmaa.
    Muke on tehnyt suuren ja ansioituneen työn kansallismielisen musiikkiskenen eteen, arvostus on suurta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi