Juutalaisjohtaja myöntää: Poliisi manipuloi tilastoja ”äärioikeiston” rikollisuudesta

"Kun poliisit keräävät tilastoja, juutalaisvastaiset rikokset määritellään yleensä automaattisesti äärioikeiston tekemiksi", Josef Schuster toteaa.

Rikos

Saksan juutalaisten keskusneuvoston johtaja Josef Schuster myöntää, että poliisi manipuloi tilastoja ”äärioikeiston viharikoksista”. Aihe on ajankohtainen, sillä myös Suomessa suojelupoliisi on alkanut yhä aggressiivisemmin luoda propagandaa ”äärioikeistolaisen terrorismin uhasta”.

Schuster on myös Juutalaisten maailmankongressin varapresidentti ja hän puhui aiheesta järjestön verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa. Schusteria pyydettiin kertomaan ”antisemitismin” ja ”salaliittoteorioiden” nykytilasta.

Haastattelussa Schusterilta kysyttiin muun muassa: ”Poliisi kirjasi viime vuonna yli kaksi tuhatta juutalaisvastaista viharikosta, joissa 93 prosenttia epäillyistä oli äärioikeistolaisia aktivisteja. Bielfeldin yliopiston tutkimuksen mukaan kuitenkin noin 80 prosenttia juutalaisvastaisen väkivallan uhreista kertoi hyökkääjien olleen muslimeita. Kuinka ristiriitaan pitäisi suhtautua?”

Schuster vastasi: ”Kun poliisit keräävät tilastoja, juutalaisvastaiset rikokset määritellään yleensä automaattisesti äärioikeiston tekemiksi, mikäli motiivia ei voida välittömästi vahvistaa. On siis selvää, ettei 93 prosentin lukema voi olla täysin paikkansa pitävä.”

Rikostilastomanipulaation poliittiset motiivit

Schusterin mukaan myös saksalaiset tuomioistuimet käyttävät antisemitismikorttia entistä ankarammin epäiltyjä vastaan: ”Tuomioistuimet kohdistavat jatkuvasti kasvavaa huomiota [rikosten] juutalaisvastaisiin motiiveihin.”

Maahantunkeutujien suorittamien rikosten määrän kasvaessa PolPo (poliittinen poliisi) pyrkii suojelemaan poliittisen eliitin väestönvaihtoprojektia syyttämällä valkoista väestöä siirtolaisten teoista. PolPo toivoo, että manipuloimalla rikostilastoja se kykenee kääntämään kansalaisten huomion pois anarkiasta, johon pakkomonikulttuurisuus on Eurooppaa syöksemässä. Lisäksi valetilastoilla pyritään oikeuttamaan kansallismielisten järjestöjen kieltohankkeet.

Lähde: Juutalaisten maailmankongressi

Ääri-islamismi Josef Schuster Juutalaisjärjestöt Juutalaisten maailmankongressi Muslimit Poliisi Poliisivaltio Poliittinen rikollisuus Poliittinen vaino Poliittinen väkivalta Politiikka PolPo Rikos Rotu Saksa Saksan juutalaisyhteisö Saksan muslimiyhteisö Sionismi Suojelupoliisi Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • juha.

    Vastaa

    Niin. Poliisin ”työtä” onkin helpottamassa perin halpa ”investointi”. Nimittäin kumileimasin ”ÄÄRIOIKEISTO”!

    Sillä kun mätkii menemään keissejä kuin posti-neiti postimerkkejä konsaan ennen wanhaan kun poliisitkin olivat miehiä paikallaan. Tuolloin köyhän valtion poliiseilla ei ollut resursseja, mutta suoraselkäinen ja suorastaan isänmaata palveleva asenne olikin se kaikkein tärkein pääoma. Nyt on resursseja aivan mörköautoihin saakka + muut härpättimet, mutta ne eivät paljoa hallintoalamaisen mieltä lämmitä eivätkä hänen turvallisutta lisää. Sillä ne kaikki moraalisesti epäisänmaallisiksi eliitin palvelijoiksi mädättyneiden poliisien kanssa lyövät vain vain pientä ihmistä kasvoille ja sähköä kylkiin kun tämä julkeaa mennä eduskuntalon rappusille vaatimaan Suomeen Perustuslakituomioistuinta! Ja kun silloin 30 poliisia karkaa kimppuun tai poliisi istuu maijassaan perse tyynesti penkissä kun suomalaista nuortamiestä murjaanit potkivat joukokolla hengiltä. Kertoo se siitä suomalaisen yhteiskunnan alennustilasta ja korruptoituneesta mädännäisyydestä, joka on jo niin kuvottavaa etteivät edes raatokuoriaiset tai hyeneenan vahva vatsalaukku pysty sitä sietämään. Mutta raha vallalle ja pedofiliassa sekä synnissä rypevälle globalisti eliitiille kaikki tämä on tuskin vielä edes ”puolikypsaää!”

  • Kyrvän syylä

    Vastaa

    KAPITALISMI ON RIKOLLISTA
    Monet puolustavat kapitalismia sillä, että se on tehokkaampaa taloudellisesti kuin sosialismi. Tämä tietenkin johtuu siitä, että kapitalismi tarjoaa yksityisille voitontavoittelijoille paremmat puitteet kuin sosialismi. Mutta kapitalismissa rahan ja pääoman liikkeet hallitsevat eikä ihmisen oma päätösvalta. Kapitalismi sallii esim. sen, että jotkut rikastuvat mielettömästi ja voivat käyttää hankkimiaan pääomia ihmiskunnan tuhoamiseen, kuten tekee juutalainen eliitti eli Siionin Viisaat. Maailman rikkain ei ole Jeff Bezos vaan Jacob Rothschild, joka on osannut paremmin salata todellisen varallisuutensa. Mayer Amschelista lähtien maailman rikkain on aina ollut Rothschild, josta suvusta on myös aina ollut Siionin Viisaiden johtaja. Kapitalismi on rahan ja samalla helvetin valtaa, joka vie ihmiskunnan tuhoon, ellei siitä luovuta. Sosialismi yhdistyneenä oikeaan kristinuskoon olisi määriteltynä: yhteisön hyvä yksilön hyvän edelle, mikä on myös todellisen lähimmäisenrakkauden määritelmä. Kapitalismi määriteltynä: yksilön hyvä yhteisön hyvän edelle, mikä tuottaa yhteiskunnallista sairautta. Kapitalismi perustuu ahneuteen ja on siten pohjimmiltaan rikollista. Ateismin ja sosialismin liitto tuottaa hirvittävän diktatuurin ja kärsimyksen ihmisille, minkä osoitti Neuvostoliitto vankileireineen ja salaisine poliiseineen juutalaisten johtamana. Sosialismi on epäonnistunut vain siksi, että se on yhdistetty ateismiin, mikä oli juutalaisen Karl Marxin sairaiden aivojen tuote. Sosialismi perustuu lähimmäisenrakkauteen kuitenkin vain, jos se on yhdistetty oikeaan kristinuskoon. Sosialismi yhdistettynä nykyiseen kristinuskoon, joka on itse muuttunut helvetilliseksi, on myös helvetillistä (kristillis-sosialistiset puolueet joissakin maissa). Todellinen paratiisi syntyisi maan päälle, jos Uusi Kirkko eli todellinen kristillinen kirkko ja sosialismi yhdistyisivät jossakin valtiossa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi