Täydellinen raha, Osa 1: Väkivaltastandardi

”Mikäli kuvittelet että raha on tiesi itsenäisyyteen, niin et tule koskaan saavuttamaan sitä. Ainoa todellinen turva johon mies voi tässä maailmassa luottaa on tieto, kokemus, sekä kyvykkyys” ‑Henry Ford

Fordin sanoissa oli paljon viisautta, sillä loppujen lopuksi miehen henkiset kyvyt kuten esimerkiksi kyky oppia sekä periksiantamattomuus, ovat niitä ainoita resursseja jotka ylipäätään mahdollistavat hänen menestyksensä tässä maailmassa. Voit siis viedä kyvykkäältä mieheltä omaisuuden, vain huomataksesi että hän hankkii sen ajan saatossa ainakin osittain takaisin. Toisaalta taas voit antaa kyvyttömälle miehelle omaisuuden ja huomata kuinka hän ainoastaan tuhlaa sen ja kuolee lopulta köyhänä.

Suurin osa ihmisistä ei tunnu ymmärtävän sitä mitä raha ylipäätään edes on. He eivät siis esimerkiksi ymmärrä mitä eroa on rahalla, jolle on annettu arvo auktoriteetin toimesta, ja rahalla jolle taas sitä vastoin on annettu arvo vapaiden markkinavoimien toimesta. Raha jolle on annettu arvo auktoriteetin toimesta, on arvokasta vain niin kauan kuin kyseinen auktoriteetti pysyy vallassa. Kun taas raha jolle on annettu arvo vapaiden markkinavoimien toimesta, voi säilyttää arvoaan parhaimmassa tapauksessa jopa tuhansia vuosia.

Yhdysvaltain dollari on viimeisen sadan vuoden aikana menettänyt noin 90% ostovoimastaan. Tarkoittaen että mikäli esimerkiksi yhdysvaltalainen olisi 1920-luvulla säilönyt kenkälaatikkoon oman keskiverto vuosipalkan verran dollareita, niin 2020-luvulla tuo hänen jälkipolvilleen kätkemänsä kenkälaatikon sisältö vastaisi enää vain noin kuukauden palkkaa tämän päivän dollareissa mitattuna.

Isoisoisän raataminen ja kokonaisen vuoden palkan säästäminen jälkipolvilleen, olisi siis ollut suurimmalta osin turhaa inflaation tuhotessa hänen säästöjensä arvon lähes kokonaan. Koska euro toimii täsmälleen samalla periaatteella kuin dollarikin, niin täten myös se on tuomittu menettämään jatkuvasti arvoaan.

Rahan luonne

Tämän artikkelisarjan alleviivaava teema on pyrkiä kuvaamaan rahan luonnetta niin kuin olen itse sen oppinut ymmärtämään. Tarkoitus on siis tutkiskella rahan ominaisuuksia sekä sitä, kuinka nuo ominaisuudet vaikuttavat suuressa kuvassa koko yhteiskunnan toimintaan. Aion myös luoda nopeahkon katsauksen kansalaisten kenties yleisempiin sijoituskohteisiin, sekä arvioida niiden pitkän tähtäimen arvonsäilyttämispotentiaalia. Lisäksi haluan tuoda julki oman mielipiteeni tehokkaimmasta tavasta säilöä omaisuutta.

Vastuuvapauslauseke: Koska en voi mitenkään tuntea lukijan taloudellista tilannetta, niin täten artikkelisarjalla on ainoastaan valistuksellista arvoa. Kirjoituksen tarkoitus ei siis ole missään nimessä tyrkyttää lukijalle taloudellisia neuvoja, vaan pikemminkin sen tarkoitus on ainoastaan tarjota kenties ennalta tuttuihin teemoihin uutta näkökulmaa. Mikäli siis sijoittaminen kiinnostaa niin suosittelen että lukija tekee aiheesta itsenäistä lisäselvitystä ennen kuin tekee taloudellisia päätöksiä.

Rahan lähihistoria

Antaakseni lukijalle mahdollisimman kattavan kokonaiskuvan tämän päivän rahasta, on ensin hyvä tarkastella hieman sen historiaa. Vielä 1800-luvun (jaa.) loppupuolella paperirahan kasvattaessa suosiotaan, monet maailman tärkeimmistä valuutoista olivat sidottu kultaan kiinteällä hinnalla per kultaunssi, tätä linkkiä kutsuttiin nimellä kultastandardi. Kultastandardissa keskuspankkien liikkeelle laskema paperiraha siis ainoastaan edusti jotakin tiettyä kultamäärää, ja täten keskuspankin oli myös ensin lisättävä omia kultavarantojaan ennen kuin se voisi lisätä kierrossa olevan rahan määrää.

Vuonna 1944 Bretton Woodsissa, New Hampshiren osavaltiossa Yhdysvalloissa, delegaatit 44:stä liittoutuneiden maasta sopivat että Yhdysvaltain dollari nostettaisiin maailmanvaluutan asemaan, sitomalla sopimukseen osallistuvien maiden valuutoiden arvo dollariin. Dollarin arvo taas taattaisiin sitomalla sen arvo kultaan kiinteällä $35/unssi hinnalla. Kyse oli siis pohjimmiltaan kultastandardista, vaikka muut valuutat pitikin ensin muuntaa dollareiksi ennen kuin ne voidaan vaihtaa kullaksi.

Koska muille valuutoille sallittiin ainoastaan 1% heitto dollariin nähden, oli muiden valtioiden vastuulla tarvittaessa ostaa ja myydä dollaria käyttäen omaa valuuttaansa, jotta suhdanne ei koskaan ylittäisi tuota sallittua 1% toleranssia. Ideana tässä koko Bretton Woods ‑sopimuksessa oli siis se, että yleisesti hyväksytty maailmanvaluutta minimoisi muiden valuutoiden volatiliteettiä ja täten auttaisi stabilisoimaan ulkomaankauppaa.

Modernin rahan synty

1960 ‑luvun jälkipuoliskolla eli vain noin kaksikymmentä vuotta Bretton Woods ‑sopimuksen syntymisestä, Yhdysvaltojen ”puolivaltiollinen” keskuspankki eli Federal Reserve alkoi kuitenkin lipeämään sovitusta kultastandardista, ryhtymällä painamaan enemmän dollareita kuin mitä Yhdysvaltain kultavarannot olisivat muutoin sallineet.

Muiden maiden päästessä jyvälle tästä ylenmääräisestä dollarin printtaamisesta, alkoivat ne valmistelemaan pitelemiensä dollareiden vaihtamista takaisin kullaksi Yhdysvaltain kanssa. Yhdysvalloille tämä dollarien vaihdattaminen takaisin kullaksi muodostuisi kuitenkin ongelmaksi, koska heidän kultavarantonsa eivät enää kattaneetkaan kaikkia heidän liikkeelle laskemiensa dollareiden määrää.

Tämä Yhdysvaltain itsensä luoma ongelma kuitenkin ratkaistiin vuonna 1971 rajulla linjanvedolla, jossa silloinen Yhdysvaltain Presidentti Richard Nixon päätti ”puolustaa dollaria” sekä ”Yhdysvaltojen intressejä” ja tilapäisesti irroitti dollarin kultastandardista. Täten siis eväten muilta mailta mahdollisuuden vaihtaa nämä liiallisen printtaamisen johdosta arvoaan menettävät dollarit takaisin aidoksi kullaksi. Lienee sanomattakin selvää että tuo jo viisikymmentä vuotta vanha ”tilapäinen” päätös on voimassa vielä tänäkin päivänä.

Importattu inflaatio

Tuhansia vuosia sitten alkanut kullan status de facto vaihdantavälineenä tai vaihtoehtoisesti paperirahan arvon takaajana oli siis tällä yhdellä, ja yksipuolisella Presidentti Nixonin ilmoituksella vuonna 1971 tullut viralliseen ja lopulliseen päätökseensä.

Näin Yhdysvallat siis käytännössä paitsi irroittivat maailman kultastandardista, niin sen lisäksi he myös importtasivat printtaamansa inflaation kaikkiin niihin talousalueisiin, joidenka valuutat olivat Bretton Woods ‑sopimuksen kautta sidottu 1% toleranssilla inflaation kokeneeseen dollariin. Rahasta tuli siis volatiilinen eli sille tapahtui jotain mitä sille ei koskaan pitänyt tapahtua, ainakaan siis mikäli kaikki osapuolet olisivat pitäneet kiinni Bretton Woods ‑sopimuksesta.

Kultastandardi vaihtuu väkivaltastandardiin

Yhdysvallat olivat siis 1960- ja 70-luvun taitteessa jo hyvän aikaa pönkittäneet omaa poliittista kuin myös sotilaallista vaikutusvaltaansa ympäri maailmaa, printtaamalla paperilappusia joiden arvoa ei‑, sopimuksista huolimatta, varsinaisesti enää taannutkaan yhtään mikään konkreettinen hyödyke.

Mutta vaikka dollarin arvon säilymisellä ei enää ollutkaan mitään takeita, niin tästä huolimatta sen maailmanvaluutta ‑status oli edelleen taattu Yhdysvaltain armeijan toimesta. Maailman suurin sotilasmahti eli Yhdysvallat kykeni siis yksinkertaisesti pakottamaan muut maat hyväksymään heidän talouspolitiikkansa.

Yksinkertaisesti sanottuna, dollarilla on siis arvoa koska aseistetut miehet sanovat että sillä on arvoa. Näin syntyikin nykyinen rahajärjestelmämme sekä sen käyttämä ”fiat-raha” jossa sanalla fiat (lat.) viitataan auktoriteettiin. Nykyisellä fiat-rahalla, kuten euroilla ja dollareilla ei siis ole minkäänlaista itseisarvoa vaan niiden ”arvon” takaa viime kädessä ainoastaan valtioiden hallitsemat väkivaltamonopolit.

Kontrolloitu raha on aina vallankäyttöväline

Koska siis modernia fiat-rahaa ei ole sidottu mihinkään hyödykkeeseen jonka saatavuus olisi maapallolla rajallinen, niin tämän johdosta nämä yksityiset, ja valtioiden yläpuolella operoivat keskuspankit voivat myös suvereenisti kontrolloida kierrossa olevan fiat-rahan kuten eurojen määrää. Pohjimmiltaan fiat-raha on siis keskuspankkien vallankäyttöväline, jonka avulla he kykenevät kontrolloimaan aivan kaikkea aina valtioista kokonaisiin talousalueisiin, ja narratiivin tarjoamaan valtamediaan asti.

Tämä rahan teoriassa rajoittamaton printtaaminen on myös antanut fiat-rahalle sen inflaatiomaisen luonteen, minkä johdosta ihmiset tarvitsevat vuosi vuodelta keskimäärin aina vain enemmän ja enemmän euroja sekä dollareita, säilyttääkseen saman ostovoiman joka heillä vielä aiempina vuosina oli.

Myöskään viralliset inflaatioarvot eivät välttämättä aina edes anna realistista kuvaa fiat-rahan kuten eurojen todellisesta arvon menetyksestä. Sillä valtaa pitävillä tahoilla on paitsi mahdollisuus niin myös aito intressi kaunistella noita virallisia inflaationumeroita, jotta hintatasoon nähden perässä laahaavat kansalaisten palkat olisi helpompi perustella. Tai kuten yhdysvaltalainen pitkän linjan talouselämävaikuttaja Peter Schiff asian ilmaisi: ”Inflaatioraportin pyytäminen valtiolta on kuin pyytäisi mafiaa raportoimaan rikollisuudesta.”