Marinin hallitus: Veronkiristyksiä tavalliselle kansalle, ei finanssieliitille

Finanssimaailmaan kohdistuvia veronkorotuksia ei tulla edes harkitsemaan nykyisen hallituksen aikana.

Talous

Sanna Marinin hallituksen valtiovarainministeri Matti Vanhanen tyrmää täydellisesti vaatimukset finanssieliittiin kohdistuvista veronkorotuksista. Hallitus on valmistautumassa kiristämään verotusta ankarasti kustantaakseen yhteisen EU-velkapaketin, jota Marin itsekin oli neuvottelemassa.

Yleisradion mukaan kyselyt osoittavat, että valtaosa suomalaisista tahtoisi veronkorotusten kohdistuvan finanssikeinotteluun sen sijaan, että taakka sälytettäisiin matala- ja keskituloisten kuluttajien, työntekijöiden ja pk-yrittäjien harteille. Näkemys yhdistää suomalaisia laajasti, kattaen esimerkiksi suurimman osan perussuomalaisten, vasemmiston ja keskustan äänestäjistä.

Vanhasen mukaan vaatimus on kuitenkin kohtuuton. Kyselyä hän kommentoi tylysti: ”Kohteliaasti sanottuna, vastaajien kanta on väärä.”

Finanssimaailmaan kohdistuvia veronkorotuksia ei tulla edes harkitsemaan

Käytännössä valtaosa suomalaisista haluaa, että verotaakkaa kohdistettaisiin osinko‑, korko- ja vuokratuottoihin. Varallisuuserot Suomessa ja muissa länsimaissa ovat kasvaneet viime vuosikymmeninä siksi, että finanssituottoja on kohdeltu verotuksessa huomattavasti suosiollisemmin kuin rehellisiä palkkatuloja.

Mikäli kansan verovaatimukset vietäisiin läpi, eivät Marinin neuvotteleman EU-tukipaketin kustannukset kohdistuisi ensisijaisesti tavallisiin suomalaisiin vaan suuriin pankkeihin sekä ulkomaalaisiin suursijoittajiin. Esimerkiksi suomalaisia yrittäjiä tänä vuonna kurittaneet juutalaiset kiinteistösijoittajat Citycon ja Blackstone joutuisivat maksamaan kansakunnalle takaisin osan vauraudesta, jonka nämä repivät suomalaisten selkänahoista koronakriisin yhteydessä.

Valtiovarainministeri kuitenkin painottaa, ettei finanssituottojen veronkorotuksia tulla edes harkitsemaan. ”Vanhasen mukaan pääomatulojen nykyistä kovempi verotus ei ole hänen keinovalikoimassaan”, Yleisradio kirjoittaa.

Vanhanen yritti haastattelussa hämätä myös yleisöä väittäen, että hänen tehtävänsä on puolustaa tavallisia ”säästeliäitä” suomalaisia, jotka sijoittavat vähiä rahojaan esimerkiksi osakkeisiin. Suuressa mittakaavassa pörssikapitalismi on kuitenkin tilastollisesti köyhdyttänyt kansaa siirtäen suomalaisten varallisuutta järjestelmällisesti finanssimaailman sisäpiiriläisille.

Lähde: Yle

Blackstone Citycon Euroopan unioni Finanssikeinottelu Juutalaisomisteiset pankit Keskusta Kotimaa Matti Vanhanen Poliittiset viholliset Politiikka Raha Sanna Marin SDP Talous Tuloerot Työelämä Valtionvelka Varallisuuserot Velka Velkaelvytys Veronmaksajat Verotus Vihreät Yhteiskunta

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • avohoito potilaita

    Vastaa

    Mitä muuta voi olettaa kun puhemiehemmekin avohoitopotilaana julistaa miten terapiasta on ollut hänelle apua elämänhallinnassa.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Sanna Marinia kun katsoo, niin hänen toiminnastaan oikein paistaa viha Suomea ja suomalaisuutta kohtaan. Ehkä eniten kuitenkin ärsyttää tuon ämmän silmät, niistä paistaa pelkkä tyhjyys pään sisällä.
    Missään tuo ei osaa esiintyä ilman valmiiksi käsikirjoitettua puhetta.

  • tutkiva lukija

    Vastaa

    Olisiko tuo perinnöllistä. Eikös Matin isä, Tatu Vanhanen ollut ”höppänä proffa” vanhempana. Matti näyttää nyt höperöivän omissa poliittisissa arvioissaan.
    Syksyllä 2004, Matti Vanhasen ollessa pääministerinä, Tatu Vanhasen lausunnoista Helsingin Sanomissa nousi kohu. Lehden Kuukausiliite julkaisi haastattelun, jossa Vanhanen kertoi tutkimustuloksistaan ja näkemyksistään. Tulokset oli julkaistu jo kaksi vuotta aiemmin kirjassa IQ and the Wealth of Nations. Tuolloisen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen mielestä puheet olivat ”hyvin kyseenalaisia” sekä ”hyvin lähellä rasismin perusideologiaa”. Hän piti puheita rikostutkintakynnyksen ylittävänä kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Valtakunnansyyttäjä teki kuitenkin päätöksen, että Vanhasen puheiden takia ei aloiteta rikostutkintaa

  • tutkiva lukija

    Vastaa

    Marin on paljastunut feministi vasemmistolaisten sakkiin kuuluvaksi ”seireeni-poliitikoksi”, jotka livertävät omaa hypnotisoivaa poliittista lauluaan kansalaisten hämäämiseksi. Valitettavan monet kansalaiset ovat unohtaneet tukkia korvansa, ja näin ollen ovat joutuneet tuhoon johtavaan dystopiaan. Massahypnoosista toipuminen vaatii kovia otteita, ellei peräti lainsäädäntö toimia. Tämä liittyy yksipuolisesti tuomittuun sanan- ja ilmaisuvapauden oikeuskäytäntöön.

  • juha.

    Vastaa

    Lautakasa Masaan voi aina luottaa. Nimittäin ökyrikkaat! Mutta ”keinovalikoimassa” on verottaa ”Hurstin jonolaisia” ”saadusta hyödystä”, sillä köyhäinapu ei saa olla ”sokea piste” taiostelussa harmaata taloutta vastaan!

  • rellinen

    Vastaa

    Finanssieliitti on vassareiden suojeluksessa, koska pääomat ovat luikahtaneet punakaartin taskuun, finanssieliitti on punainen ja fsb(kgb)-oligarkien venäjältä ryöväämät miljardit tahkoavat tulosta länsimaiden pörsseissä ja pankeissa.

  • sotatila

    Vastaa

    Sairaan maan sairaat kasvot.

    Ja nekin peitetään nyt korona burkalla.

    Suomi Pohjolan Japani? Älkää vaan tehkö tällaista vertausta. Se on loukkaus Japanin kansaa vastaan.
    Osuvampi vertaus on Pohjolan Pohjoiskorea. Tukevasti karilla kuten risteilyalukset nykyään. Tämä kansa suostuu mihin vain ja on ensimmäisenä ilmoittautumassa Kiinan esittämälle vankileirille johon kirjaudutaan QR koodilla.
    Tällainen maa sopiikin globaalin ydinjätteen hautausmaaksi.

    Muistakaa maskit ja vaipat mukaan marssille…

  • sotatila

    Vastaa

    Älkää noudattako määräyksiä jotka vahingoittavat teitä.

  • timo

    Vastaa

    Täyttä höpöhöpöä. Kaikki kolehdit joita on EUn voimin koottu on menneet finannsieliitille.
    Kreikka 1 ja 2 vai oliko kolmaskin jne.. Kuka enää muistaa mitä kaikkia vedätyksiä vuosien varrella on ollut. Marin kävi juuri Brysselissä hyväksymässä uusimman vedätyksen koronan varjolla.

    EU = tavallista EU kansalaista kustaan silmään. Suurimmat hyötyjät ovat (finanssi)eliitti, islam, islamisaatio ja kehitysmaamuslimit. Kaikki muut häviää pitkässä juoksussa.

  • Urpo

    Vastaa

    Kepu perk… 68% suomalaisista haluaa pääomaverotukseen saman progression kuin työn ansiotuloissa on. Mutta kepun Esko Ahohan 1993 erotti pääomatulojen verotuksen, joten ei kai Vanhaset, Sipilät, Lintilät ym. kaverikapitalistiagraarisosialistit halua enempi pääomaverotusta tulevaisuudessakaan. Lisäarvoa tuottavan ahkeran työn tekemisen arvostamisen sijaan nämä hyvävelipuoluetoverit arvostavat pääomilla makoilua.

  • Teachr

    Vastaa

    Taidan jatkaa tuilla elämistä. Minkä eteen edes tekisin töitä? Vitun suvakit kun pilaavat Suomen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi