Forbes: Osakemarkkinat lähellä historiallista romahdusta

Poliitikot ovat pyrkineet lykkäämään väistämätöntä talouskriisiä kauemmas tulevaisuuteen pumppaamalla jatkuvasti lisää velkarahaa markkinoille.

Talous

Talousjulkaisu Forbes varoittaa, että osakemarkkinat ovat lähestymässä historiallista romahdusta. Partisaani on kirjoittanut keväästä lähtien siitä, kuinka poliitikot ovat pyrkineet lykkäämään väistämätöntä talouskriisiä kauemmas tulevaisuuteen pumppaamalla jatkuvasti lisää velkarahaa markkinoille. Poliitikkojen strategia ei ole kuitenkaan kestävällä pohjalla.

Pörssit ovat viime päivinä pudonneet maailmanlaajuisesti, mikä on pakottanut yrityksiä ja säästäjiä pohtimaan, ovatko poliitikot sittenkään tilanteen tasalla. Forbesin mukaan viisi merkkiä osoittavat, että suhteellisen rauhallinen alkusyksy on ollut tyyntä taloudellisen myrskyn edellä.

Viisi synkkää ennettä

Merkki 1: Euroopan teknologiajätti SAP romahti maanantaina rajusti, hävittäen hetkessä 33 miljardin dollarin edestä sijoittajien varoja. Media on väittänyt, että teknologiaosakkeet tulevat menestymään erityisen hyvin koronan aikana, mutta todellisuudessa yritykset ovat leikanneet rajusti ohjelmistoinvestoinneistaan.

Merkki 2: Lääkeyhtiö Pfizerin propaganda koronarokotteesta on osoittautumassa perusteettomaksi. Sijoittajat ovat pitäneet rahansa osakemarkkinoilla, koska he ovat toivoneet, että koronarokote voisi taianomaisesti pelastaa talouden romahdukselta. Pfizer ei ole suurista lupauksista huolimatta kyennyt valmistamaan toimivaa rokotetta, minkä vuoksi kovapäisimmätkin optimistit ovat alkaneet epäillä, että yritysten kannattavuuden tuhoavat kokoontumisrajoitukset tulevat olemaan voimassa vielä pitkään.

Merkki 3: Valtiot ovat alkaneet asettaa uusia rajoituksia kansalaisille eri puolilla maailmaa. Rajoitukset ovat myrkkyä yrityksille ja tulevat johtamaan konkurssiaaltoihin.

Merkki 4: ”Elvytyspaketit” ovat menettämässä tehoaan. Keskuspankit ja valtiovarainministeriöt ovat yrittäneet pitää yritykset hengissä hukuttamalla talouden halpaan velkarahaan. Mikään rahamäärä ei ole kuitenkaan korjannut tilannetta, ja uudet ”elvytyspaketit” ovat kohdanneet poliittista vastarintaa. Rahahanojen tyrehtyessä työttömyys, köyhyys ja asiakaskato tulevat tuhoamaan yrityksiä.

Merkki 5: Nobel-palkitun taloustieteilijä Robert Shillerin rakentaman sijoittajien tulevaisuudennäkymiä kuvaavan indeksin mukaan yhä useampi finanssimaailmassa uskoo katastrofin lähestyvän. Niin pienet kuin suuret sijoittajat ovat vaipuneet synkkään pessimismiin. Shillerin mukaan sijoittajien pelko itsessään voi lopulta laukaista romahduksen.

Lähde: Forbes

Finanssikeinottelu Keskuspankit Koronavirus Lääketeollisuus Nobel Pankit Politiikka Pörssi Robert Shiller Talous Talousromahdus Teknologia Velkaelvytys Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • muurari 33

    Vastaa

    JUUTALAISTEN VALTA ON PELOTTAVAN SUURI, MUTTA SE TUHOUTUU!
    Järkyttävää, että perkelettä (Talmud) suoranaisesti palveleva kansa on pystynyt lähes kokonaan valloittamaan planeettamme. Se alkoi näin: 1700-luvulla helvetillisen pankkitoiminnan luominen ja laajentaminen. 1800-luvulla lehdistön ja muun julkaisutoiminnan kaappaaminen ja 1900-luvulla radion, television ja elokuvan kaappaaminen. 2000-luvun alussa vihdoin netin ja sosiaalisen median valloittaminen kaikkien edellä lueteltujen lisäksi. Politiikassa juutalaisten luoma mahtava vapaamuurarijärjestö huolehtii, etteivät älykkäät gojimit pääse valtaan, vaan typerykset nostetaan korkeisiin virkoihin. Lisäksi juutalaiset ovat vallanneet totaalisesti ydinasevaltio USA:n ja perustaneet ydinasevaltion Israelin. Holokausti-valheella on luotu hirvittävä pelko olla loukkaamatta ”pyhää” juutalaista ”viattomasti kärsinyttä” kansaa, joka on kasvatettu lapsesta lähtien vihaamaan gojimeja ja pyrkimään ”luvattuun” maailmanvaltaan. Venäjän vallankumous ja kaksi maailmansotaa olivat tuon kansan, jota johtaa komitea ”Siionin Viisaat”, aikaansaannoksia, joissa kuoli yli sata miljoonaa gojimia ja kaikki ainoastaan juutalaisten ansiosta. Lisäksi kulttuurin mädättäminen perkeleellisillä teorioilla kuten esim. ateismi, marxismi, freudilaisuus ja suhteellisuusteoriat. Kaikki tämä kärsimys ja hulluus johtuen siitä, että tuo yksi kansa on suorassa yhteydessä pahimpiin helvetteihin, jotka ovat tulleet maan päälle inkarnoituen juutalaisissa. Miten ihmiskunta tästä selviää? VAIN JUMALAN AVULLA. Juutalaiset ovat mädättäneet kristinuskon, jonka pitäisi olla planeetan johtava uskonto. Näin ollen ainoastaan uusi uskonto, joka käy tuon perkeleen kimppuun ja hävittää sen lopullisesti tarvitaan. Jumala ei anna tätä kaunista planeettaamme perkeleen täydelliseen hallintaan. Tämä uusi uskonto on ruotsalaisen Emanuel Swedenborgin kautta tullut oppi, jolla tuo perkele kukistetaan. Oppi perustuu lähimmäisenrakkauteen, johon kuuluu pahan hävittäminen. Tämän opin kaksi voimaa ovat Kymmenen Käskyä ja Jumalallisen Kolminaisuuden ymmärtäminen olevan Jeesuksessa Kristuksessa, jonka sielu on Isä, ruumis on Poika ja toiminta Pyhä Henki. Tämä uskonto murskaa perkeleen vallan, koska se saa voimansa suoraan itse Jumalalta. Tämän uskonnon taistelusta voi tilata ilmaisen nettiesitteen suomeksi ja englanniksi alla olevasta sähköpostiosoitteesta. Tämä uskonto ei perustu sokeaan uskoon, vaan valaistuneeseen ymmärrykseen, jonka tämä uskonto opettaa: ”Katso, minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset.” (Matt. 10: 16).

  • Ei koske meitä

    Vastaa

    Poliitikot ovat mestarisijoittajia, aivan kuten YLE sanoi. Sen on pakko pitää paikkaansa koska kyse on ”vastuullisesta journalismista”. Ei siinä pikku markkinatalouden romahdus menoa haittaa.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Se on yks paskanhailee, vaikka nämä ns osakemarkkinat romahtavat, loppuu turhat velalla pelaamiset
    Kansallismieliset omilla valitsijayhdistyksillää ja sitoutumattomien yhteislistallaan ensi kuntavaaleissa 2021, se on ehdottoman tarpeellinen hanke
    https://sitotumaton-vaaliehdokas.blogspot.com
    Vaihtoehtoja pitää olla nyky-ps:n ehdokkaat surkimuksia Tampereen listalla toistaiseksi, ei ole toivoa paremmasta, jollei ehdokasvalinnoissa valita räväkkäämpiä osaavampia ehdokkaita ps:ssänkin eri smp-pierujen ulostaessa itsensä vanhainkotiin, pilaamasta kansallismielisyyden nousua oikeaksi vaihtoehdoksi

    Seppo Lehto Tampere kuntavaaleissa haalimassa yhteislistalaisia, hyppää mukaan?

  • Seppo Lehto Tampere

    Vastaa

    Kato perhana, nopsaan kirjoittanut yllä 1 t‑kirjain liikaa linkissä
    Oikea: https://sitoutumaton-vaaliehdokas.blogspot.com Voiko ylläpito korjata ko erheeni?
    Seppo Lehto

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi