Sinimusta Liike: Kiitämme Kiellettyjä Kirjoja ruhtinaallisesta lahjoituksesta

"Boikotin" takia kauppaan tulikin yhden viikonlopun aikana useita satoja tilauksia ja niitä rahoja kauppias on nyt laittanut kiertoon.

Aktivismi

money, banknotes, euro

Sinimusta Liike sai vastikään iloisia taloudellisia uutisia: kirjakauppa Kielletyt Kirjat oli tehnyt puolueelle reilun suuruisen lahjoituksen. Puolue kertoo käyttävänsä rahat tukikaupan perustamiseen sekä markkinointiin. Se kannustaakin ihmisiä tukemaan Kiellettyjä Kirjoja.

Kielletyt Kirjat teki runsaan rahalahjoituksen Sinimustalle Liikkeelle. Lahjoitus käytetään videomarkkinointiin, somenäkyvyyteen ja kannatustuotteiden verkkokaupan perustamiseen. Olemme erittäin kiitollisia tuesta. Tukekaa te tätä kirjakauppaa.

www.kielletytkirjat.com”, kirjoitetaan puolueen somesivuilla.

Lahjoitetun summan rahallinen määrä ei selviä julkisista lähteistä, mutta kyse on ilmeisesti pienelle aloittelevalle puolueelle merkittävästä summasta. Aloittelevilla puolueilla ei ole verotukia tai isoja rahoittajia yleensä taustallaan, joten kaikki tuki lienee tervetullutta.

”Pääasia että homma toimii”, kommentoi kauppias itse lahjoitusta. ”Varmasti laitetaan tulevaisuudessakin rahaa kiertoon rahatilanteen ja yleisten tarpeiden mukaan. Nytkin sitä meni muuallekin kuin vain Sinimustille. Se on sitä kiertotaloutta.”

Kielletyt Kirjat oli vastikään valtakunnallisissa otsikoissa äärivasemmiston aloitettua boikottikampanjan kirjakauppaa vastaan. Kauppaan tulikin yhden viikonlopun aikana useita satoja tilauksia sen seurauksena ja niitä rahoja kauppias on nyt laittanut kiertoon.

”Myös uutuuksia on tilattu erittäin paljon”, kauppias kertoo Partisaanille. ”Niitä lisäillään valikoimaan jahka posteljooni kanniskelee ne ensin perille. Tavaraa tulee niin Suomesta kuin ulkomailta. Seuratkaa Telegram-tiliämme, niin saatte tiedon uutuuksista saman tien itsellenne.”

Aktivismi Kannattajakortit Kansallismielinen kulttuuri Kansallismieliset Kansallismielisyys Kielletyt kirjat Kirjallisuus Kotimaa Politiikka Puoluehakemus Sinimusta Liike Talous Teknologia Uutiset

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Kalle

    Vastaa

    Suomen tiettävästi ainut kansallismielinen kirjakauppa! Jatkossa ohjaan jo pelkästään eettisistä syistä kirjaostokseni tänne. Ei taida olla muita samalla alalla toimivia tässä maassa, jotka lahjoittavat rahaa poliittiseen toimintaan.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Loistavaa, jokainen euro tulee varmasti tarpeeseen, kun toiminta kehittyy.
    Tilatkaa jatkossakin kansallismielisistä kaupoista tarvitsemanne tuotteet!

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Loistava päätös Kielletyiltä Kirjoilta. Arvostan.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Tällä viikolla posti toi ”14 sanaa”. Kun aikanaan pojalla on koulussa sitten kirjaesitelmän aika, niin luonnollisesti tästä kirjasta pidetään esitelmä koko luokalle. 

    Kiitos kielletyt kirjat!

  • Jarppi

    Vastaa

    Tässä sen näkee ketkä ovat niitä oikeita tukijoita eikä olalletaputtelijoita.Täytyykin pistää Elias Simojoen puhekokoelma tilaukseen.

    • Ammattimaisen oloista toimintaa

      Vastaa

      Jaa ovat näköjään sellaisenkin julkaisseet, pitääpä laittaa itsekin tilaukseen. Onhan kyseessä kulttuuriteko!

  • Hh1488

    Vastaa

    Hieno homma. Vois otsekkin taas kohta laittaa tilausta

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    money, banknotes, euro