Kansallismielisen liikkeen strategia, osa 13: Poliisin tiedonantajat

Partisaani julkaisee artikkelisarjan kansallismielisen liikkeen strategiasta Suomessa; artikkelit käsittelevät teemoja laajalla skaalalla poliittisesta aktivismista elämäntapoihin ja rinnakkaisyhteiskunnan rakentamiseen.

Aktivismi

Poliisi on yhä aktiivisemmin yhteydessä kansallismielisiin aktivisteihin löytääkseen heikkoja lenkkejä, jotka joko tietoisesti tai hölmöyttään jakavat tietoa poliisille. Osa saattaa jakaa tietoa poliisille toisista kansallismielisistä joko katkeruudesta näitä kohtaan tai kuvitellessaan saavuttavansa sillä jotain hyötyä.

Suomessakin poliisi on tiettävästi luvannut jollekin ryhmälle ”vastavakoilusuojaa”, mikäli he kertovat tietoja toisen ryhmän tekemisistä. Ensinnäkin kyse on naurettavasta James Bond ‑larppaamisesta, jossa poliisi itse tietoisesti huijaa heikoilta yksilöiltä tietoa pihalle. Toisekseen kyse on käytännössä kieroilusta toisia kansallismielisiä kohtaan, jolloin aatetta omasta mielestään edistävä ja edustava henkilö käytännössä kampittaa toisia saman aatteen edustajia syystä tai toisesta.

Toisinaan poliisi vierailee esimerkiksi kansallismielisten omistamissa yrityksissä ”asiakkaina” ja samalla näennäisen ystävällisesti jutustelemassa omistajan kanssa. Joitakin kansallismielisiä on myös viety ”ilmaiselle lounaalle”, minkä aikana on juteltu niitä näitä. Jos sama toistuu toisen kerran, voit olla melko varma, että olet enemmän tai vähemmän vahingossa tarjonnut poliisille jotain sellaista tietoa, mistä on heille iloa.

Mikäli poliisi ottaa sinuun yhteyttä, kieltäydy yhteistyöstä heidän kanssaan. Heidän tarkoituksenaan ei ole tutkia rikoksia vaan kerätä tietoa, jota he hyödyntävät laillisen toiminnan härnäämiseen sekä yksilöiden profilointiin ja rekisteröintiin. Kyse ei siis ole mistään rennosta jutustelusta, kuten he antavat ymmärtää, vaan silkasta poliittisesta ahdistelusta. Hankaloitat siis oman aatteesi leviämistä auttamalla poliittisia vihollisiasi. Kontaktin otto myös yleensä loppuu yhteen kertaan, kun teet viestisi selkeäksi heti, kun yhteys otetaan.

Jos kuulet jonkun toisen kansallismielisen tekevän tällaista yhteistyötä, voit ohjeistaa häntä lopettamaan sen välittömästi. Mikäli hän kuitenkin jatkaa tätä, on hyvä tiedottaa kaikkia henkilön ympärillä olevia tahoja tämän tekemisistä. Mikäli saat todisteet (esimerkiksi nauhoittamalla tunnustuksen) henkilön tavasta toimia toisia aatetovereita kohtaan, on se vielä parempi.

Aktivismi Kotimaa Politiikka Yhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Omavalvonta

    Vastaa

    Ei kai tässä nyt kavereita tarvitse alkaa vakoilemaan? Sehän synnyttää pelon ja vainon kierteen.

  • Lemmu

    Vastaa

    Koko juttu on lähinnä tarpeettoman paranoijan lietsomista. Suomessa kämyjen piiri on niin pieni, että hommaa pari vuotta tutkinut poliisi pääsee ihan täysin julkisesti saatavilla olevien tietojen kanssa riittävän hyvään käsitykseen ketä porukoissa pyörii ja mitä he tekevät. Tuo käytös mitä tuossa kuvattiin sopii enemmän tonne moottoripyöräjengipuolelle, josta yritettäisiin onkia seuraavan tuotavan huumelastin aikaa ja paikkaa.

    Tietenkin mikäli joku kämytoimija esim. on alkanut välittää laittomia aseita tai on perustamassa aseellista terroristisolua niin tälläiset tietenkin herättävät poliisin kiinnostuksen. Tälläiset ihmiset PITÄÄKIN saada ulos liikkeestä ENNEN kuin he mitään isompaa ehtivät tekemään. Nämä sissisota larppaajat ovat vain ja ainoastaan haitallisia. He eivät ymmärrä, että se heidän niin kovasti toivomansa sisällissota ei ole tulossa, koska sisällissota on ensisijaisesti POLIITTINEN tapahtuma. Sitä ei saa aikaan edes kymmenien tuhansien näennäisesti tyytymätön kansanjoukko. 

    Jotta varsinainen sota saadaan aikaan edellyttää se sekä poliittista, että armeijaan ulottuvaa blokkia joka on valmis sellaisen aloittamaan. Suomessa tälläistä ei ole, eikä sitä nykyisellä poliittisella järjestyksellä tule. Tälläiset ihmiset joutavatkin vankilaan. Ovat siellä liikkeelle vähiten haitaksi.

    • Some

      Vastaa

      Juu, kiitos eri somekanavien saavat varmaan kaveripiirin aika hyvin selville. Näin taisi olla myös siinä katiska jutussa kanssa. Nykyään enemmistö kertoo melkein kaikki tekemisensä netissä, sekä keiden seurassa ovat jne.

    • Nimetön

      Vastaa

      Poliisi häiritsee tarkoituksella myös laillista toimintaa ja laillisia aktivisteja. Tietäisit asian, jos olisit kukaan.

      • Lemmu

        Vastaa

        Kait muistit otaa ne sun antipsykootit eilen? Alkaa toi sun harhasuus olla taas sitä luokkaa että veikkaan ettet oo ottanu.

        • Nimetön

          Vastaa

          Ymmärrän kyllä aikaisemmissa tämän sarjan artikkeleiden alle laittamasi avautumiset, että miksi kukaan ei kiinnostu ideoistasi. Asenteessa voisi olla oikaistavaa, jos haluaa motivoida ihmisiä omiin ideoihin. Myös ideoiden olisi hyvä olla hyviä 🙂

  • Anu Palosaari

    Vastaa

    Valitettavasti tuota tapahtuu. Tiedän. Itselläni on tuollainen ”vastavakoilukumppani”, tosin en tiedä hänen henkilöllisyyttään ‚mutta tuntuu olevan erittäin hyvin perillä Helsingin poliisin sisäsisäpiirin jutuista. Enkä ole siis ikinä tarjonnut hänelle mitään infoa. Tyyppi / tyypit tulivat tietosuuteni, kun sain tappouhkauksen, jossa mainittiin Pohjoismainen vastarintaliike uhkaajana. Myöhemmin tämä ”sikarimieheksi” nimittämäni paljasti minulle, että tappouhkauksen tekijä on Helsingin poliiisiin kuuluva poliisi. Tämän jälkeen viime syksynä media kertoikin Helsingin poliiisin epäselvyyksistä ja että sieltä on uhattu sisäministeriä, mikä sitten paljastui uutisankaksi. Mutta siis minua on kyllä uhattu. Minä en siis ole kehenkään yhteydessä, enkä jakele tietoa, mutta jostain syystä tämä sikarimies on halunnut jakaa mulle tietoa. Hän ei ole myöskään ilmoittautunut minulle poliisina, olen itse hänen jakamansa tiedon laadun perusteella näin päätellyt. Hän myös ilmoitti mulle Torssosen syyttämättäjättämisen viikkoa ennen kuin media ilmoitti siitä. 

    Tällaista siis todella tapahtuu täällä ”lintukodossamme”.

    Ja miksi ei tapahtuisi – olemme EU:n jäsen, ja meillä on kyllä tarpeeksi kovapintaisiksi kasvaneita vastarintamiehiä ja ‑naisia. Voi myös olla, että Suomi on jonkinlaisessa linkkiasemassa EU:n sisäpiirin pöydissä, ja tämän tähden tällaista tehdään.

    Olkaa varovaisia.

  • Tilannekeskustoiminta

    Vastaa

    valtiota kiinnostaa aina kaikkien kansalaisten tekemiset menemiset kaverit ym. tiedoista voi olla apua nyt tai tulevaisuudessa

    Laki poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta
    https://www.google.com/search?q=Laki+poliisin%2C+tullin+ja+rajavartiolaitoksen+yhteistoiminnasta+

    https://www.google.com/search?q=ptr-rikostiedustelu

  • Vuoroin vieraissa

    Vastaa

    Valitettavasti tämä on täyttä totta, polpo vakoilee isänmaallisia ja osana tuota toimintaa on tämä hyvä/pahapoliisitoiminta. Kannattaa muistaa että poliisit on koulutettu toimimaan epärehellisesti, niiden ainoa tarkoitus on saada paljastettua muiden tekemiset ja jopa aikomiset.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi