Kansallismielisen liikkeen strategia, osa 11: Kansallismielinen rikoksesta epäiltynä

Partisaani julkaisee artikkelisarjan kansallismielisen liikkeen strategiasta Suomessa; artikkelit käsittelevät teemoja laajalla skaalalla poliittisesta aktivismista elämäntapoihin ja rinnakkaisyhteiskunnan rakentamiseen.

Aktivismi

Elämme aikaa, jona poliittista oppositiota pyritään vaimentamaan juridisin keinoin. Vaikka artikkelisarjassa aiemmin kehotettiin tekemään rikosilmoituksia, mikäli esimerkiksi havaitset vasemmiston vihapuhetta, emme silti tahdo jättää omiamme omilleen, mikäli tilanne onkin toisin päin ja kansallismielinen on rikoksesta (tai ”rikoksesta”) epäiltynä.

Kansallismielinen aktivismi ei itsessään ole rikollista eikä se vetoa rikollisiin yksilöihin, sillä siinä ei ole tarjolla helppoa rahaa ja pintaliitoelämää. Kuitenkin poliittisen opposition tukahduttaminen tapahtuu niin Suomessa, ulkomailla kuin historian kirjoissakin tulkitsemalla poliittinen toiminta rikollisuudeksi ja alkamalla jakamaan tuomioita jokseenkin heppoisin perustein mielipiderikollisille. Tällä hetkellä painostus kohdistuu kansallismielisiin.

Poliittinen poliisi myös käyttää saamiaan tietoja laillisen toiminnan ahdisteluun viranomaiskeinoin, joten kyse ei ole pelkästään rikosasioista. Tätä tapahtuu koko ajan myös Suomessa. Siksi onkin hyvä tietää muutamia rikosprosessiin liittyviä asioita.

Ensinnäkin on hyvä tietää omat oikeutensa. Rikoksesta epäillyn ei lain mukaan tarvitse tarjota todisteita itseään vastaan, eli sinulla ei ole velvollisuutta esimerkiksi puhua kuulusteluissa, antaa poliisille salasanojasi tai mitään muutakaan tietoa mistään.

Poliisi saattaa painostaa sinua antamaan salasanat esimerkiksi tietokoneeseen tai puhelimeesi toteamalla, että saamme ne kuitenkin auki, mutta voit tehdä asiat itsellesi helpoksi ja saat laitteesi nopeammin takaisin. Sinun ei kuitenkaan MISSÄÄN NIMESSÄ tule itse antaa omia salasanojasi poliisille. Kyse on varsin tavanomaisesta silmänkääntötempusta.

Tänä päivänä esimerkiksi tavalliset älypuhelimet ovat usein sen verran voimakkaasti salattuja, ettei suomalainen rivipoliisi sitä automaattisesti saa auki laittamalla sitä piuhaan kiinni. Yleensä puhelimet joudutaan lähettämään ulkomaille avattavaksi. Mistään ihan pikkusyistä näin ei kuitenkaan toimita, sillä nämäkään palvelukset eivät ole ilmaisia ja ne saattavat rikoksen laatuun nähden aiheuttaa kohtuutonta vaivaa, minkä lisäksi liian pitkät takavarikkoajat antavat esimerkiksi mahdollisuuden valituksiin eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Mikäli sinua ei siis epäillä jostain vakavasta rikoksesta, ei puhelintasi tai muita laitteitasi luultavasti lähetetä ulkomaille tutkittavaksi. Antamalla omat salasanasi poliisille kaivat ainoastaan omaa kuoppaasi.

Poliisin takavarikon jälkeen on kuitenkin suositeltavaa hakea uudet laitteet kaupasta haittaohjelmien varalta.

Poliisi yleensä painostaa kuulusteltavaa puhumaan joko tämän ”omaksi parhaaksi” eli hyvä poliisi ‑menetelmällä tai sitten uhkailemalla (”perheellesi koituu tästä ongelmia, vietät vain pidemmän aikaa putkassa”, ja niin edelleen) eli paha poliisi ‑menetelmällä. Moni myös kuvittelee, että voi oikeuttaa tekonsa tuomarille sen moraalisen oikeutuksen vuoksi (”tuo aloitti”). Moraali ja juridiikka ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, joten asian tunnustaminen ja siten todisteiden tarjoaminen itseä vastaan johtaa äkkiä isoon laskuun. Emmekä me halua nähdä oikeudenkäyntikulujen vuoksi ulosottokierteeseen päätyneitä kansallismielisiä.

Puhumalla kuulusteluissa saatat myös enemmän tai vähemmän vahingossa tulla kertoneeksi myös kaverisi osuudesta tapahtumiin. Harva arvostaa vasikkaa, vaikka vasikointi tapahtuisikin vahingossa ohi suun, joten siksikin hiljaa oleminen on järkevämpi ja suoraselkäisempi vaihtoehto.

Kuulustelupaperit tulevat myös julkisiksi oikeudenkäynnin alkaessa ja silloin niiden sisältö selviää myös esimerkiksi asiasta kiinnostuneille toimittajille. Mikäli olet höpöttänyt jotain noloa roskaa paperille, on oma vikasi, mikäli sitä käsitellään julkisesti. Kukapa olisikaan unohtanut tamperelaisen anarkistiaktivistin kuulustelukertomuksen omista alastonluvistaan puhelimessa?

Kuulusteluissa ei siis tarvitse sanoa mitään, mikäli näin haluaa. Moni poliisin kanssa tekemisissä ollut ohjeistaakin kohtalotovereitaan, että vastatkaa joka ikiseen kysymykseen ”en kommentoi”. Vaikka kysymys vaikuttaisi epäolennaiselta, ei poliisi kysele mitään huvikseen, joten myös ”turhiin” kysymyksiin vastaamalla ”en kommentoi” suojelet sekä itseäsi, kavereitasi sekä mahdollisen edustamasi tahon mainetta.

Joillakin tuntuu myös olevan ajatusmalli ”ei mitään salattavaa”, eli asiat voidaan kertoa kuulustelupaperille täysin avoimesti kuin terapeutille konsanaan. Vaikka olisitkin täysin syytön epäiltyyn tekoon ja kokisit, että juuri sinulla ei ole mitään salattavaa, saattaa muilla ihmisillä olla.

Kun kyse on poliittisesta toiminnasta, kyselee poliisi rikosepäilyjen yhteydessä myös kaikkea lailliseen toimintaan liittyviä kysymyksiä kartuttaakseen tietoa, jota sitten voidaan muissa yhteyksissä käyttää hyväksi häiritsemällä kansallismielisiä poliittisesti motivoituneena kiusantekona.

Mikäli poliisi epäilee sinua rikoksesta, saavat he kaivaa todisteet esille ilman sinun apuasi, mikäli päätät olla hiljaa.

Pienissä asioissa, kuten kunnianloukkauksissa, voi epäilty pyrkiä olemaan kaksi vuotta piilossa oikeusjärjestelmältä, jolloin rikos vanhenee. Sakkoasiat eivät yleensä saa aikaan mitään massiivisia etsintäpartioita, joten mikäli et matkusta ulkomailla, ei sillä ole käytännön merkitystä elämääsi.

Mikäli syyte nostetaan, kannattaa ottaa yhteys hyvään asianajajaan, sillä merkittävä osa asianajajista on vain laskuttajia, joita ei prosessin lopputulos kiinnosta – he kun saavat rahansa pois joka tapauksessa. Hyviä ja itsepäisiä asianajajia kannattaa kysellä esimerkiksi asiasta enemmän kokemusta omaavilta ihmisiltä.

Aktivismi Kotimaa Politiikka

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Ei välttämättä uutta

    Vastaa

    Miksi ostaa uudet laitteet. Voihan ne älypuhelimetkin palauttaa tehdasasetuksille, taikka tietokoneeseen asentaa käyttöjärjestelmän uusiksi. Jos arveluttaa niin voihan sitä ostaa 25€ ihan tuliterän, 120 Gt SSD-levyn ja asentaa siihen käyttöjärjestelmän uusiksi. Silloin ei varmasti ole mitään haittaohjelmia siinä. Sitten on vähän toinen juttu mikäli on 2‑kovalevyä, että toisen joutuu ehkä alustamaan uusiksi tämä lisäksi. Tuolla tavalla muistakin haittaohjelmista on päästy eroon tietokoneissakin.

    • Anu Palosaari

      Vastaa

      ”Miksi ostaa uudet laitteet. Voihan ne älypuhelimetkin palauttaa tehdasasetuksille, taikka tietokoneeseen asentaa käyttöjärjestelmän uusiksi.” Jos on tarpeeksi tehokas sisäänmurtautuminen, niin ei tehdasasetuksille palauttaminen poista tarkkailua. Ainoastaan kokonaan uuden puhelimen käyttöönotto saattaa pelastaa vakoilulta (ellei sitäkin puhelinta oteta haltuun).

  • Niin se on

    Vastaa

    Täytyy aina muistaa että viranomaisilla on todistustaakka. Se mitä mieltä ne ovat, sillä ei ole merkitystä sillä ”jää järkevä epäily” jolla asioita kumotaan. 

    Että ei tiedä mitään eikä myönnä mitään. Siinä on poliisin vaikea vääntää yhtään mitään.

    …kuten erään rodun edustaja:”Enhän minä sitä lomapkkoa varastanut. Otin vain maasta talteen ettei huku”. Ei siis passaa myöntää vaikka taskusta löytys.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi