Kansallismielisen liikkeen strategia, osa 8: Metapolitiikka

Partisaani julkaisee artikkelisarjan kansallismielisen liikkeen strategiasta Suomessa; artikkelit käsittelevät teemoja laajalla skaalalla poliittisesta aktivismista elämäntapoihin ja rinnakkaisyhteiskunnan rakentamiseen.

Aktivismi

On olemassa puoluepolitiikkaa, ulkoparlamentaarista politikointia ja metapolitiikkaa, joka ei välttämättä suoraan näytä politikoinnilta, mutta on sitä mitä suurimmissa määrin.

Puoluepolitiikka on varsin selkeä käsite: puolueet seuraavat gallupeja sekä päivän kuumimpia puheenaiheita ja reagoivat niihin sen mukaan. Suosio vaatii sen, että edustat teemoja, jotka ovat ihmisten huulilla.

Ulkoparlamentaarinen politikointi taas on asioista tiedottamista puoluepolitiikan ulkopuolella. Ulkoparlamentaariset poliittiset ryhmät usein painostavat poliittisia puolueita toiminnallaan.

Mitä on metapolitiikka?

Metapoliittinen toiminta taas voi olla hyvinkin hämäävää poliittista toimintaa. Esimerkkinä voimme käyttää vasemmistoa tai heidän todellisia johtajiaan ja rahoittajiaan, jotka ovat käyttäneet soluttautumista yhteiskunnan merkkipaikoille keinona tehdä politiikkaa kulissien takana. Vasemmisto tuntee strategian termillä ”pitkä marssi läpi instituutioiden”.

Se tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että kun näet televisiossa yhä enemmän rodunsekoitusta, homoilua tai huumeet hyväksyvää käytöstä, ei kyse todellisuudessa ole viihteestä, vaan kylmäverisestä politikoinnista, joka on puettu viihteen muotoon.

Tai kun koulujen oppikirjoissa valehdellaan, kuinka mies voi synnyttää, on kyse opetuksen muotoon puetusta metapolitikoinnista. Tai kun toimittajat valitsevat aiheita ja näkökulman tiettyyn aiheeseen kutsuen joka ikiseen keskusteluohjelmaan mukaan mustan transun kertomaan ”ongelmistaan”, on kyse metapolitikoinnista, joka on puettu (mahdollisesti tunteisiin vetoavan) journalismin muotoon.

Metapolitiikka on siis perinteistä politiikkaa hankalammin havaittavaa toimintaa, joskin nykyään yhä useampi kykenee havaitsemaan vasemmiston metapolitikoinnin kansallismielisten vaihtoehtomedioiden aktiivisen tiedottamisen ansiosta.

Ketkä tekevät metapolitiikkaa?

Miten radikaalikansallismielinen liike voi käyttää tätä strategiaa hyväkseen, kun otetaan huomioon käytännön realiteetit?

Vasemmistolaisten ”pitkä marssi” on onnistunut hyvin pitkälti siksi, että sillä on pitkin historiaansa ollut sekä valtiollisia (esimerkiksi Neuvostoliitto) että yksityisiä (esimerkiksi George Soros) rahoittajia. Lisäksi toisen maailmansodan jälkeen vasemmistolaiset pääsivät juhlimaan vuosikymmeniksi ilman nationalistista oppositiota, jonka modernia historiaa on uudelleenrakennettu vasta muutama vuosikymmen aktiivisemmalla otteella.

Tänä päivänä länsimaissa vasemmistoaktivisti saa käytännössä varmasti suojatyöpaikan, häntä ei sensuroida erilaisilla alustoilla eikä poliittinen poliisi kolkuttele ovelle jokaisen somepäivityksen tai tempauksen jälkeen. Vasemmistoaktivisteilla elämä siis on lähtökohtaisesti helppoa, vaikka se ei näiden mielenterveysongelmista johtuen aina siltä vaikutakaan.

Nationalisteilla ei ole tällaisia rahoittajia, eivätkä valtamedian omistajat hyväksyisi soluttautumisyrityksiämme. Kulttuurialalla edes maailman paras laulaja-näyttelijä-ohjaaja ei saa töitä, jos tämän henkilökohtaiset mielipiteet ovat vääriä. Kansallismieliselle metapolitiikalle on siis olemassa esteitä, jotka täytyy seuraavaksi ylittää.

Kansallismielistä metapolitiikkaa

Voimme ylittää meitä varten pystytetyt esteet rakentamalla omat mediamme sekä oman kulttuurimme ja markkinoimalla näitä massoille. Tätä on toki tehtykin viime vuosina paljonkin, mutta esimerkiksi Suomessa monet vaihtoehtomediat tuntuvat olevan Perussuomalaisten äänitorvia, mikä vesittää niiden sanomaa.

Lisäksi vaihtoehtomedioita pyöritetään hyvin pitkälti harrastuspohjalta, eikä monilla toimittajilla tunnu olevan laajempaa visiota laajentamismahdollisuuksista. Toimittajat ovat liian usein tyytyväisiä siihen, mitä nyt jo on olemassa. Tyytyväisyys on usein kehityksen este, ja vision puute tarkoittaa, ettei uskalleta kokeilla jotain uutta.

Myös monet vaihtoehtomediat pelkäävät tiettyjä aiheita julkaisuissaan. Tahdommeko todella tyytyä vaihtoehtomedioihin, jotka vain kirjoittavat maahanmuuttajarikollisuudesta ja muista arkisista asioista, mutta eivät kaivaudu ongelmien juurisyihin? Sen sijaan voimme itse ryhtyä aktiivisesti muuttamaan vaihtoehtomedioita sisältörikkaammiksi ja eliitin kannalta nykyistä vaarallisemmiksi. Pitkä marssi läpi kansallismielisten instituutioiden, alkaen mediasta?

Vastakulttuuri

Voimme myös olla tyytyväisiä siihen kulttuuritarjontaan mitä meillä jo on, tai voimme aktiivisesti ryhtyä rakentamaan laajempaa kulttuuritarjontaa, joka vetoaa suomalaisiin ja jonka ei aina ole pakko sisältää raakaa poliittista julistamista.

Etenkin kansallismielistä nuorisoa tulee suositella hankkimaan kunnon koulutus, koska korkeakoulutuksella on sekä metapoliittinen että propagandan kannalta positiivinen vaikutus. Jos tv-ohjelmaan pyydetään vasemmistolainen tutkijan tittelin omaava aktivisti sekä kansallismielinen rakennusalan pätkätyöntekijä keskustelemaan politiikasta, vakuuttaa marxistitohtori luultavasti monet ihmiset paremmin ihan vain tittelinsä vuoksi, vaikka hänen argumentit olisivat silkkaa virkamiesjargonia.

Metapoliittinen vaikuttaminen on myös ruohonjuuritasolla toimimista; kansallismieliset voivat liittyä mukaan paikallisiin urheilu‑, kannattaja- tai muihin vastaaviin seuroihin/yhteisöihin ja silkalla olemassaolollaan edistää kansallismielistä sanomaa tässä sosiaalisessa piirissä.

Myös esimerkiksi oman taloyhtiön/asuinalueen pieniin yhdistyksiin tai sen kaltaisiin toimintoihin mukaan meneminen on oiva tapa luoda paikallisia sosiaalisia kontakteja ja samalla hivuttaa isänmaallisuuden ilosanomaa ympärilleen.

Ideoita metapoliittiseen vaikuttamiseen on yhtä paljon kuin on ideoijia – kyse on vain siitä, että ihmiset tekevät asioita eivätkä vain haaveile!

Aktivismi Kansallismielinen kulttuuri Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Kotimaa Metapolitiikka Politiikka Strategia Yhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lemmu

    Vastaa

    Muistutan nationalisteja, että on olemassa jo meille hyvin myötämielisiä instituutioita jotka ovat vain meille vihamielisen johdon käsissä. Esim. monet miesvaltaiset ammattiliitot ovat hyvinkin nopealla aikataululla käännettävissä pois vasemmiston tukemisesta. Rakennus‑, metalli‑, kuljetus jne. kaikkien näiden ammattiliittojen jäsenet koostuvat valtaosin nationalistisesti ajattelevista suomalaisista miehistä. Nationalistien tuleekin ottaa tälläiset helpot instituutiot haltuunsa ja käyttää näiden resursseja oman asian hyväksi. Toki tässäkin ongelmana on kentän ikuinen passiivisuus, laiskuus ja apatia. Helmiä sioille.

  • Hyvän/pahan valta

    Vastaa

    Olette varmaan kuulleet sanonnan:”Elämä on valintoja”. Tämä on juuri sitä yksinkertaisimmillaan. Joka kerta kun teet jotain niin voit miettiä vahvistatko hyvän- vai pahan valtaa. Kun tankkaat, ostat, liikut, harrastat jne… Kaikki vahvistavat joko pahan- tai hyvän valtaa. Ja valinta on aina melko helppo. 

    Tuo koulutus on yksi tärkeimmistä asioista. Koulutuksen kautta pääsee maailmassa halitsemaan. Ei aina kaikkien mielen mukaan, mutta pääsee taustalla vaikuttamaan suuriinkin asioihin. Ja kun Suomessa ollaan vaikutusvaltaisissa asemissa, pystymme sitäkautta vaikuttamaan koko auroopan alueella. Sitä ennenkin voimme solmia tuttavuuksia, mutta todellinen valta tulee vasta silloin kun olemme verkostoituneet koko euroopan kanssa.

    Ja siitä tuleekin mieleeni ensimmäinen asia jonka jokainen voi korjata kohdallaan: Kielitaito !! Englanti on selkeästi ajettu läpi sen vuoksi että voi matkustella ja tuhlata rahansa. Saksan kieli on se kieli jolla solmitaan isoja sopimuksia. Hollanti on se kieli jolla käydään kauppaa. Ja espanja on se kieli jolla haetaan tukea näille kaikille muille. Mutta ennen kaikkea, venäjän kieli… sen merkitystä ei koskaan voi korostaa liikaa. Se on rajanaapurimme ja sielä on miljardimarkkinat. 

    Ottakaa yksi kieli/vuosi. Ja kolmannen vuoden jälkeen havaitsette että kielten opiskalu sujuu itsestää. Jo tuetut kielet vahvistavat oppimista ja siitä tulee helppoa.

    • Tiina E

      Vastaa

      Kielitaito kyllä! Hyviä vihjeitä.

      Jos katsantokanta on vähän pidemmällä, seuraavassa sukupolvessa, niin laita lapsesi opiskelemaan Kiinan kieltä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tärkeimpiä tekstejä koko sivulla.

    Yksi tärkeimpiä metapoliittisia operaatioita on rahotusverkostojen luonti, joka meidän tapauksessa tarkoittaa yksityistä sektoria. Vasemmistolaiset voivat hakea valtiolta tukea eriävien harrastusryhmien ja toiminnan rahoittamiseksi, mutta meillä kansallismielisille ei ole instituutiollista tukea, joten rahoituksen täytyy tulla yksityiseltä. Tämä tarkoittaa, että kansallismielisten pitäisi pyrkiä yritysten perustamiseen. 

    Työllistyminen muiden alaisuudessa ei yksin riitä. Ensinnäkin aktivismi ei ole turvattua, jos vasemmisto voi painostaa työnantajaa antamaan kansallismielisille potkut, vaikka se olisikin laitonta. Mikään tuomioistuin tai liitto ei suojele natsia. Vihollinen hallitsee oikeusjärjestelmää ja näin on turha olettaa saavansa edes lainmukaista kohtelua. Syyttäjät jättää syyttämättä, kun kyseessä on vihollisemme, mutta meidän kohdalla koko lakikirjaa käytetään sen kokonaisuudessaan kun se on vain suinkin mahdollista. Siispä liitot ja muut työväkeä puolustavat lait ja instituutiot eivät ole puolellasi jos olet kansallismielinen aktivisti. Oli se työnantaja vaikka kuinka kapitalistisika, niin silloin vasemmisto ja liitot ylistää ja suojelee työnantajaa, kun se erottaa natsin. Mikään media ei tee asiasta meteliä eikä voi olettaa, että saat mitään tukea mistään. 

    Siksi yksityisyrittäminen on tärkeämpää metapoliittista työtä, koska se tuottaa rahaa ja menestystä, sekä luo alustaa joilla levittää suoraa ja epäsuoraa poliittista viestintää. Yksityisyrittäminen myös mahdollistaa kansallismielisten palkkaamisen ja mahdollistaa työpaikkojen luonnin ja työntekijöiden suojelun vasemmiston taloudelliselta painostukselta. Kun ihmisten elinkeino on suojattu, niin myös työpaikan ulkopuolella tapahtuva aktivismi on suojeltua. Mutta ennen kuin tuommoinen aktivismi on mahdollista pitää taloudellinen tukiverkosto olla valmis ja se alkaa yksityisyrittäjyydestä. On luotava ravintoloita, kuntosaleja, kamppailusaleja, kirjakauppoja, kirjakahviloita, vaatemerkkejä, kirjakustantamoita, mainosyrityksiä, websivujen tuottajia, ohjelmoijia, servereiden ylläpitäjiä, tai ihan mistä tahansa, joka ei ole suorassa valtion tai kunnan napanuorassa. Mitä enemmän liikevaihto kasvaa, sitä paremmin se mahdollistaa rahan keräämisen ja ohjaamisen aktivismiin. 

    Vasta tuon taloudellisen verkostoitumisen kautta voidaan luoda rahastoja, työkassoja, pankkeja, sekä ennen kaikkea kansalaisjärjestöjä, jotka pystyy palkkaamaan lobbaajia, lakimiehiä ja aktivisteja tekemään vahvempaa poliittista työtä kansallismielisten hyväksi, kuin mitä on nähty. Ilman taloudellista verkostoitumista on turha edes kuvitella muusta poliittisesta työstä, joka pystyisi vastustamaan nykyistä kehitystä. 

    Epäiroonisesti mustalaisilla, somaleilla, arabeilla ja muilla vähemmistöillä on tämmöisiä järjestöjä ja taloudellista verkostoitumista, kuin kansallismielisillä vaikka he ovat asuneet täällä vähän aikaa. He järjestää bazaareita, ravintoloita, ruokatukkuja, kiinteistövälitystä, autokorjaamoita, parturikampaamoita, jne. Jos menet läheiseen kebabpizzeriaan, niin niiden seinällä on jonkun maahanmuuttaja kunnallisvaaliehdokkaan vaalimainos. Ja se siksi, että heillä on taloudellinen verkosto, joka voi tukea poliittista aktivismia ja esimerkiksi puskea opiskelijoihin, jotka ovat oikkis ja sosiaalialan koulutuksessa rahaa. Paitsi että he ei velkaannu opiskelulainalla, niin he elää muiden silmissä leveästi ja käy juhlimassa ja verkostoitumassa, kun tavallinen opiskelija joutuu rajoittamaan viikonloppumenojaan kun raha on tiukkaa. Kun sitten valmistutaan, niin he auttavat omalla alallaan niitä jotka rahoitti heille koulutuksensa aikana sen leveän elämisen. 

    Leveästi eläminen on myös hyvin primitiivinen kateuteen vetoava motivaattori, joka saa ihmiset alitajuntaisesti ihannoimaan ja hakeutumaan tuommoisten ihmisten läheisyyteen. Se myös tekee leveästi elävästä henkilöstä sen joka hallitsee sosiaalisesti. Sillä ihmiset ymmärtää, että varallisuus luo mahdollisuuksia ja olemalla varakkaiden ihmisten lähellä kasvattaa myös se heidän omia mahdollisuuksia rikastua. On syy miksi räp-musiikkivideoissa on kalliita autoja, vähäpukeisia naisia, huumeita, aseita ja rahaa. Se saa nuoret ihannoimaan räppäreitä ja haluamaan itse samaa. Sillä raha ja valta ovat primitiivisiä viettejä. On syy miksi nuoret haluaa naamatatuointeja ja kerhon liivit, vaikka kuinka yhteiskunta pilkkaa ja paheksuu. Jos kansallismielisyys pystytään assosioidaan taloudelliseen menestykseen, niin koskaan ei lopu nuorten miesten halu liittyä kansallismielisiksi. 

    Neljäs tärkeä asia yksityisyrittämisessä ja taloudellisessa menestyksessä on se, että menestyksen kautta verkostoituu myös muihin taloudellisiin tekijöihin. Kansallismielisten yrittäjien pitäisi pystyä kartoittamaan koko oma markkina-alue, niin että tietävät kuka on kuka. Menestys avaa ovia ja näin pystymme soluttautumaan ja näin kartoittamaan vihollistemme varjossa toimivia taloudellisia tukijoukkoja paremmin, kuin mitenkään muuten. Tämä tosin vaatii yritystoiminnan poliittisten yhteyksien piilottamista ja tästä päästäänkin siihen, että kaikki kansallismielinen taloustoiminta ei saa olla näkyvää. On pystyttävä luomaan myös ulkoisesti epäpoliittisia yrityksiä, joiden päätehtävä on voiton maksimointi ja oman markkina-alueen maksimointi. Nuo pystyy rahoittamaan kansalaisjärjestöjä ja muita yksityisiä tekijöitä ja luomaan taloudellista vakautta poliittiseen toimintaan. Sillä vaikka media masinoisi yhden yrityksen ympärille boikottia, niin nämä hiljaiset meidän yritykset pystyy ostamaan tuotteita ja palveluita, ja näin ylläpitämään boikotin kohteeksi joutuneen yrityksen toimintaa. 

    Sitten viimeiseksi on sanottava, että on kahdenlaisia yrityksiä. On aktiivisia ja on passiivisia tulonlähteitä. Pääasiallisesti passiiviset tulonlähteet ovat hyviä, koska raha juoksee sinun tekevän minimi määrän töitä. Esimerkiksi kiinteistön vuokraaminen on passiivista tuloa, kun taas ravintolan pyörittäminen on aktiivista tuloa, jossa sinä joudut tekemään rahan eteen kokoajan töitä. Poliittisen liikkeen kannalta molemmat ovat tärkeitä. Esimerkiksi ravintoloiden pyörittäminen on tärkeää, koska se tekee sosiaalisia julkisis tiloja, joita me hallitsemme. Mutta pääsääntöisesti on parempi, että kehittää passiivisia tulonlähteitä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Myös semmoinen lisäys, vaikka sitä pintapuolisesti läpi kävinkin tuossa aikaisemmassa viestissä, niin on se, että menestys on paras aktivismin muoto. Ei pelkästään taloudellinen menestys, mutta älylliset ja urheilulliset saavutukset ovat asioita, joita kannattaa tavoitella. Jos sinulla on lapsia tehkää heidän harrastuksistaan semmoisia, joissa he voi yksin menestyä. Musiikki, taide, yksilöurheilu, shakki, jne. Se että lapsi pelaa jalkapalloa tuo kyllä kavereita, mutta jalkapallo on paska laji yksilön menestymiseen, sillä menestyminen riippuu joukkoelajeissa joukkoeesta ja harva yksilö menestyy joukkoelajeissa. Sillä lapsuuden harrastukset harvemmin menee aikuisuuteen. Eteenkin jos kyse on joukkoelajeissa. Taas esimerkkinä shakki on asia, jonka lapset oppivat aikuisia paremmin ja voivat itse omalla työllä ja uurastuksella kehittyä lisää vielä aikuisiässä. Eikä siinä ole juurikaan ole kellään nokan koputtamista, jos olet yksinkertaisesti muita parempi. Taas sillä ei ole väliä kuinka hyvä olet, jos jalkapallojoukkoeesi on paska. Siihen loppuu se menestys. Shakki taas on yksilöstä itsestään kiinni ja näin oma kyvykkyys on ainoa este. Tietysti shakki on ääriesimerkki, mutta meikäläisiä on ollut ihan maailmanmestariksi saakka, kuten Bobby Fischer ja Aleksander Alekhin. Menestystä voi hakea myös urheilusta, kuten vapaaottelussa, nyrkkeilystä, painista, bjjstä, paino nostosta, jne. Vain oma työ on rajana. 

    Taideharrastukset ovat myös hyviä kehittymisen kohteita, joissa voi kehittyä. Hyvä musiikki on vain hyvää ja jää korvamadoksi, mutta taideuran luominen vaatii sen piilossa pysymisen, hienon epäsuoran viestinnän ja tulkinnanvaraisuuden, joka on tärkeää. On parempi, ettei laita levyn kanteen logoja, tai puhu lyriikoissa asioita suoraan. Käsittelee lyriikoissa mieluummin yleisiä kaikkia koskettavia ja helposti samaistuttavia asioita, ja puhua sanoituksissa arvotasolla ilman suoraa poliittista referenssiä. 

    Kirjallisuus on myös taito ja harrastus, josta voi tulla menestystä ja arvostusta. Jos kirjoitat vaikka blogia, niin voit nitoa teksteistäsi kirjan. Voit tehdä skifiä, fantasiaa, seikkailu ja murhamysteerikirjoja, joissa voi olla taustalla metapoliittinen sanoma. Tuota kautta voidaan myös vaikuttaa suomalaiseen TV- ja elokuvateollisuuteen. Jos jokainen kansallismielinen kirjoittaisi edes yhden kirjan, ja autistisesti hioisi ja tekisi sitä vuosia työn ja muun elämän ohella, niin sitä ihan varmasti saisi luettavan ja mielenkiintoisen. Se myös kehittäisi omaa kykyä ajatella ja jäsennellä lauseita, sekä kannustaa myös muita kanssamatkustajia kehittymään kirjallisesti. Siksi kirjoittaminen on tärkeää, vaikka ei itse julkaise mitään. Se että joutuu miettimään mitä sanoo ja miten sen sanoittaa kasvattaa ajattelua, joka taas on tärkeää jos ja kun joudut puolustamaan ja argumentoimaan kantojasi. Kirjoittaminen on yksi tärkeimmistä aktivismin muodoista ja siksi sitä pitää kehittää. Se myös ohjaa kulttuuria, joka on tärkeä poliittinen asia. Esimerkiksi eriävät dystopioista varoittavat kirjat voivat olla fiktiona hyviä alakulttuurin rakentajia, joita esimerkiksi eläinten vallankumous, 1984, uusi uljas maailma, siege, tai vaikka Turner Diarys edustavat. Myös vaihtoehto teorioiden, eli niin sanottujen salaliittoteorioiden gengre on Suomessa täysin avointa markkina-aluetta, jota ei juuri ole. Nuo vaihtoehto teorioiden pitäisi olla Hannu Karpon hengessä olevia kirjoja, jotka paljastavat korruptiota, kultteja, sekä hyväveliverkostoja. Tutkivaa journalismia, joka penkoo niin maailman kuin Suomen historiaa ja tekee paljastuksia korruptiosta ja agendoista. Tuo on kirjallisuuden alalaji, jolle löytyy varmasti kysyntää, mutta josta ei löydy juurikaan mitään suomalaisessa kirjallisuudessa. 

    Myös menestyminen akateemisesti on tärkeää. Käykää iltalukiossa kohentamassa numeroitanne, hakekaa korkeakouluihin ja sitä kautta hankkikaa tutkinto. Mikään ei ole niin hyvä meriitti kuin korkeakoulututkinto poliittiselle aktivismille. Siitä vielä joku vaihtoehtoteoriakirja jostain aiheesta, ja kirjalla on näin meriittiä. 

    Jos aikoo koskaan tehdä kulttuuri ja viihde alalta uraa on parempi kuitenkin, että pysyy suht epäpoliittisena. Ja jos aikoo joskus tulla ulos kaapista on se parempi, että on tehnyt pitkän uran ensiksi. 

    Paras poliittinen aktivismin muoto on yleisesti sanottuna menestyminen. Se on paitsi itselle mutta myös koko poliittiselle liikkeelle hyväksi. Kaikki haluaa menestystä ja iso menestyjien liike vetää muita puoleensa, koska ihmiset jotka haluaa menestyä hakeutuu menestyjien luokse. Myös muut liikkeessä voi auttaa muita jäseniään menestymään jos taloudellinen tukiverkosto on tarpeeksi iso ja vahva. Siksi tuossa aikaisemmassa viestissäni painotan tuota taloudellista menestymistä ja verkostoitumisen tärkeyttä.

    Menestystä voidaan strategisoida. Sen eteen voidaan tehdä työtä. Ja kun menestyy yhdessä asiassa on helppo menestyä muualla. On myös kyky auttaa muita menestymään. Kaikki on kuitenki työlästä ja hidasta. Jotkut on nopeampia kuin toiset, mutta harvoin menestyminen on helppoa. Jonkun yrityksen voi saada nopeasti menestyväksi, jos alalla tapahtuu jotain mullistavaa. Esimerkiksi teknologian kehitys mahdollisti monien yksilöiden menestyksen. Taas kuntoilu ja huippufysiikan saaminen saattaa kestää vuosia. Joku shakin opettelu voi olla koko elämän kestävä prosessi. Mutta mikä on tärkeää on asettaa lyhyen ja pitkän ajan tavoitteita ja olla toiminnassaan tunnollinen ja pitkäjänteinen. On tehtävä tavoitteista elämäntapa. Joka päivä punnerruksia, leukoja, kirjoittaa esseen jostain itseä kiinnostavasta aiheesta, piirtää, maalaa, äänittää musiikkia, pelaa shakkia, jne. Kaikki vaatii työtä, mutta kun tuommoinen itsensä kehittäminen ja sitä kautta menestyminen lähtee liikkeelle, niin se on kuin lumipallo. Se saattaa kestää kauan, mutta kun se lähtee liikkeelle, niin se voi olla yllättävän nopea. Myös menestys tarttuu muihin ja muut ihmiset voivat näin oppia menestykseen vaadittavia filosofisia oppeja, asenteita ja arvoja. 

    Jos kaikki kansallismieliset ottavat jonkun aihealueen ja päättävät kehittyä ja menestyä siinä, niin kansallismielinen liike voi paremmin kuin liike, jonka jäsenet ei menesty. 

    Tietysti lähtökohtana on, että vihollisemme yrittää estää menestystämme ja että lähtökohtaisesti ihmiset, jotka heräävät yhteiskunnan sairauteen ja epäoikeudenmukaisuuteen ovat niitä, jotka ovat ensimmäisinä kärsimässä yhteiskunnan kehityssuunnasta. Yleensä se tarkoittaa köyhiä, pientulousia, syrjäytyneitä, ja juuri niitä jotka eivät ole elämässä menestyneet. Eikä oikeaksi aktivistiksi ryhdy ihmiset, jotka on kasvatettu kultalusikka suussa. Heillä on menetettävää, kun taas ne joilla ei ole mitään menetettävää, eli köyhät, kouluttamattomat, syrjäytyneet ja työttömät ovat helposti halveksittavissa, koska he ei menesty. Sinänsä ironista, että vasemmisto haukkuu köyhyydellä, kouluttamattomuudella ja työttömyydellä kansallismielisiä ja käyttäytyy kansallismielisiä kohtaan halveksien koska he ovat väliinputoajia. Tuolla voi moralisoida vasemmistoa itseään, mutta kokoomusnuoria ja heidän sosiaalidarwinistista asennetta kohtaan tuo moralisointi on heikompaa. Siksi menestymisen tavoittelu on tärkein aktivismin muoto, jotta menestymisen puutetta ei voida käyttää aseena. Se on paitsi hyvä liikkeelle, mutta hyvää yksittäisille aktiiveille.

  • sotatila

    Vastaa

    MVlehdessä hyvä kommentti.

    Jossain vaiheessa on alettava oikeasti taistelemaan. Muuta vaihtoehtoa ei ole, ellei suostu alistumaan tähän sekä terveydelle että taloudelle tuhoisaan nykytilanteeseen.

    ”Malinen toivottaa hyvää kesää ja hieno kirjoitus taas ammattimieheltä. Minä toivotan sotaa. Paskahallituksen pitää kaatua. Tappeleeko kälättävät pikkuämmät Saarikko ja Marin vai miten, mutta toivotan puhdistavaa myrskyä Suomelle. Paskahallitus hajalle keinolla millä hyvänsä.”

    Meillä ei tosiaan ole aikaa jäädä lokoilemaan kesäksi ja odottaa syksyn tuloa. Jokainen hetki on nyt arvokas. Järjestelmässä on heikkoja kohtia ja niihin on iskettävä.

    Tässä ei ole kyse vain EUsta ja liittovaltiosta vaan on myös kyse siitä että meidät halutaan tappaa hengenvaarallisella rokotteella.

    https://mvlehti.net/2021/05/23/malinen-taistelu-jatkuu/

  • sotatila

    Vastaa

    Belgian partisaani Jürgen Conings on lähtenyt liikkeelle yhden miehen strategialla.
    Kyseessä on ammattisotilas ja tarkkaampuja. 

    Hän sai tarpeekseen koronaterrorista, päättäjien mielivallasta. Nyt hän on vienyt armeijasta raskaita aseita ja aikoo ilmeisesti käyttää niitä rikollisia pettureita vastaan.

    Alkaako tästä vallankumous, kapina tai laajempi aseellinen liikehdintä rikollista globalistihallintoa vastaan Euroopassa. 

    Poliisi ja armeija ovat etsineet Jürgen Coningsia mutta eivät ole löytäneet häntä.

    Hänen epäillään yrittävän tappaa päättäjiä jotka ovat mukana rikollisessa koronavedätyksessä.

    Tarkkaampujana hän on osannut naamioitua ja kätkeytyä niin hyvin että häntä ei ainakaan toistaiseksi ole löydetty.

    Sosiaalisessa mediassa hän on saavuttanut suuren suosion. Toivottavasti hän saa muita taistelijoita rinnalleen yhteiseen taisteluun globalistirikollisia ja petturihallintoja vastaan.

    https://youtu.be/4Bvz2VvxUDs

    Liittykää taisteluun koronatyranniaa vastaan!

  • Nationalisti

    Vastaa

    ” Jos tv-ohjelmaan pyydetään vasemmistolainen tutkijan tittelin omaava aktivisti sekä kansallismielinen rakennusalan pätkätyöntekijä keskustelemaan politiikasta, vakuuttaa marxistitohtori luultavasti monet ihmiset paremmin ihan vain tittelinsä vuoksi, vaikka hänen argumentit olisivat silkkaa virkamiesjargonia.”

    Tuo ylläoleva on niin totta kuin vaan voi olla.
    Titteleiden suojista on helppo laukoa vaikka mitä älyttömyyksiä, sillä onhan ”argumenttien” esittäjä jonkin sortin ”asiantuntija”, vaikka hän puhuisi aivan mitä sattuu ja jopa valehtelisikin, sillä asioista vähemmän perillä oleva kansanosa nielee ne valheetkin ilman kyseenalaistuksia.
    Tästä syystä vaihtoehtomedioiden merkitys on suurta ja asiat pitää pystyä perustelemaan hyvin niin julkisessa kuin sosiaalisen median keskusteluissa, sekä tuoda julki vastapuolen valheet.

  • sotatila

    Vastaa

    Euroopan kuumin nimi tällä hetkellä Jürgen Conings. Valtavan suosion netissä saavuttanut soturi joka on noussut taistelemaan rikollista korona ja globalistimafiaa vastaan.

    Hieno ja ajankohtainen video. Tämä täytyy saada tokentubeen.
    https://youtu.be/zhULFQePslE

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi