Kansallismielisen liikkeen strategia, osa 7: Kansallismielisen liikkeen infrastruktuuri

Partisaani julkaisee artikkelisarjan kansallismielisen liikkeen strategiasta Suomessa; artikkelit käsittelevät teemoja laajalla skaalalla poliittisesta aktivismista elämäntapoihin ja rinnakkaisyhteiskunnan rakentamiseen.

Aktivismi

”Kuka tätä toimintaa rahoittaa?” Kuulemma Putin, mutta en ole aivan varma…

Kansallismielinen liike on ollut voimakkaassa nousussa viime vuosina. Tämä on tapahtunut lähestulkoon ilman rahaa – tai ainakaan suurempia rahasäkkejä. Kyse on siis ollut ideologisen ilosanoman leviämisestä sekä sen pyyteettömistä levittäjistä. Tietenkin taustalla vaikuttavat kansainväliset tuulet, monikulttuurisuuden itsensä totaalinen epäonnistuminen sekä kulttuurimarxistien yhä röyhkeämpi toiminta, joka on omiaan synnyttämään vastareaktiota.

Tällä hetkellä olemme kuitenkin (Suomessa) jonkinlaisessa lukkokohdassa, sillä liikkeeltä puuttuu taustaltaan hyvin pitkälti vakavasti otettava infrastruktuuri, joka turvaisi poliittisen toiminnan jatkuvuuden sekä kasvun.

Ongelman ydin

Mikäli haluamme järjestää avoimen kokoontumisen, voivat suomalaisvastaiset vuokranantajat sabotoida tapahtuman epäämällä tilat. Mikäli kansallismielinen savustetaan ulos työpaikaltaan, ei tälle automaattisesti löydy uutta työpaikkaa kansallismielisen pyörittämästä yrityksestä. Mikäli kansallismielinen haluaa kanavoida rahojaan kansallismielisen omistamaan kauppaan arkiostostensa kuten ruoan hankinnan yhteydessä, ei se ole mahdollista. Mikäli kansallismielinen haluaa ostaa poliittista materiaalia, pitää yleensä tuntea joku, joka tuntee jonkun, joka tuntee jonkun…

Nämä asiat hidastavat liikkeen kehitystä useista syistä:

  • jos haluamme rekrytoida uusia aktivisteja, tulee olla avoimia tapahtumia, joihin voi osallistua matalalla kynnyksellä. Tämä edellyttää, että voimme luottaa siihen, etteivät tilojen vuokranantajat puukota selkään.
  • jos haluamme, ettei aktivistejamme voida painostaa taloudellisesti, tulee meidän varmistaa, ettei heitä voi potkia pois työstään tai että he ainakin saavat korvaavan työpaikan toisesta yrityksestä.
  • jos haluamme, että vapaaehtoiset saavat käsiinsä sekä levittävät materiaaliamme, tulee sen olla helposti saatavilla.

Kansallismielisille avoimia tiloja ei tällä hetkellä ole, ja se on esteenä kehitykselle. Avoimen kansallismielisen tilan hallinta tällä hetkellä tarkoittaa käytännössä joko sitä, että löydämme luotettavan vuokranantajan tai omistamme itse tilan, jolloin häätäminen muuttuu jo merkittävästi työläämmäksi.

Kansallismielinen kulttuurikeskus?

Kansallismielinen George Soros ei ole vielä astunut esiin, ja Putininkin ruplat jäävät tulliin. Lisäksi valtiokaan ei halua tukea kansallismielistä toimintaa yhtä avokätisesti kuin mitä tahansa taideprojektia, jonka tekijällä on oikean puolueen jäsenkortti. Kuinka siis järjestää avoimet tilat toiminnalle?

Oma kansallismielinen kulttuurikeskus mahdollistaisi avointen tapahtumien järjestämisen, oli kyse sitten seminaareista, treeneistä, konserteista tai muusta vastaavasta toiminnasta. Sellaisen hankkiminen tulisikin ottaa agendalle, jottemme jää polkemaan paikallemme.

Asioita ei tietenkään helpota esimerkiksi pankkien mielivaltainen tapa sulkea tilit tai muut rahaeliitin hyökkäykset kansallismielisiä vastaan. Toisaalta esimerkiksi vasemmiston ”boikottikampanjat” toimivat usein hyvinä mainoksina heidän boikotoimilleen yrityksille. Esimerkiksi tavarataloyhtiö Kärkkäisen nettikauppa ruuhkautui vasemmiston nostaessa äläkän toimitusjohtajan sanomisista. Myyntipiikkejä on voitu huomata myös pienempien kauppojen yhteydessä samoista syistä.

Toimeentulo

Moni on kysynyt, miten esimerkiksi kansallismielinen rivipoliisi suostuu työskentelemään poliisina ja olemaan näkemistään asioista hiljaa, kun vielä samaan aikaan poliisijohto vetää yhä avoimempaa kulttuurimarxilaista linjaa. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että mikäli rivipoliisi avaa suunsa, loppuvat tältä työt, eikä kansallismielinen työnantaja voi hänelle uutta työpaikkaa välttämättä tarjota. Suun avaamisen hinta on siis elintason romahdus. Sama koskee hyvin monia muita aloja sekä työntekijöitä ja yrittäjiä ylipäätään.

Mikäli pystyisimme rakentamaan infrastruktuurin, jossa voimme varmistaa leipätyöt kansallismielisille aktivisteille, olisi aktivistien määrä merkittävästi suurempi, sillä silloin meitä ei pystyisi taloudellisesti painostamaan. Tämä toimintakulttuuri on käytössä jo monissa Euroopan maissa, joissa on painostava tunnelma kansallismielisiä kohtaan. Sillä on myös tuloksia yhä useamman avatessa suunsa.

Mikäli seuraamme yhtään gallupeja, voimme todeta kansallismielisellä sanomalla itseään markkinoivan Perussuomalaisten saaneen viime vaaleissa yli puoli miljoonaa ääntä. Tähän päälle vielä esimerkiksi pienpuolueita äänestäneet kansallismieliset sekä äänestämättä jättäneet, niin voimme saada osviittaa potentiaalisesta lukumäärästä ihmisiä, jotka ajattelevat enemmän tai vähemmän kansallismielisesti. Joukossa luulisi olevan myös jokunen yrittäjä. Näiden yrittäjien joukossa luulisi myös olevan henkilöitä, jotka mielellään työllistäisivät kansallismielisen, mikäli tilaisuus siihen vain tarjoutuu.

Tässä vaiheessa olisikin siis kansallismielisten tehtävä sekä verkostoida kansallismielisiä yrittäjiä, kerätä ylipäätään tietoa sellaisista sekä rakentaa kulttuuria, jossa yrittäjät palkkaavat nimenomaan kansallismielisiä töihin. Tämä muuttaa liikettämme houkuttelevammaksi ja luo pohjaa kansallismieliselle rinnakkaisyhteiskunnalle. Lisäksi kukaan tuskin haluaa kansallismielisen liikkeen näyttävän siltä, että kyseessä olisi jonkinlaiset työttömien ja katkerien kokoontumisajot, joten kyse on myös propagandasta.

Kansallismielistä yrittäjyyttä

Koska identiteettipolitiikka sekä eettiset kysymykset ovat tulevaisuuden politiikkaa, voivat kansallismieliset pyrkiä myös esimerkiksi perustamaan kauppoja tai muita yrityksiä, joiden toimiala on aivan kuten millä tahansa muullakin firmalla, mutta joka markkinoi itseään kansallismielisten tukijana.

Kuten aiemmin mainittu esimerkki Kärkkäisestä osoittaa, moni tukee isänmaallista yrittäjää jo siksi, että muut vaihtoehdot tuntuvat poikkeuksetta olevan vasemmistoagendan alle kyykytettyjä – ja ”pääasia on, että suvakkeja vituttaa”.

Kansallismielistä yritystoimintaa voi siis suorittaa karkeasti kolmella tapaa:

  • profiloimalla firman selkeästi kansallismieliseksi esimerkiksi keskittymällä lähes ainoastaan kansallismielisten tuotteiden myyntiin tai ylipäätään lisäämällä kansallismielisen materiaalin tuotelistalle.
  • markkinoimalla omia niin sanottuja tavallisia tuotteita ja palveluita myyvää yritystä kansallismielisillä alustoilla, kuten vaihtoehtomedioissa, ja näin asettumalla aatteen taakse oman firman kanssa, vaikka kyseessä olisikin ”tavallinen toimiala”.
  • palkkaamalla omaan firmaan lähtökohtaisesti kansallismielisiä pitämättä asiasta kuitenkaan sen suurempaa melua – ”ne tietää ketkä tietää”.

Tilien sulkemista vastaan voi taistella esimerkiksi kryptovaluutoilla sekä ulkomaalaisilla pankkitileillä. Jälkimmäinen vaihtoehto on arkea monien Euroopan kansallismielisten järjestöjen toiminnassa.

Edellinen vaihtoehto tosin vaatii laajempaa kulttuurin muutosta kryptovaluuttojen käyttäjäkunnan laajentamiseksi, sillä moni kokee asian hankalana sekä ”rikollisten juttuna”, mikä pienentää potentiaalisten lahjoittajien ja kuluttajien määrää.

Olisikin hyvä ottaa agendalle aktiivinen puhuminen sekä neuvominen kryptovaluuttojen helppoudesta sekä eduista. Se onnistuu tiedottamalla kohdeyleisöä asiasta sille sopivissa kanavissa, kuten vaihtoehtomedioissa.

Aktivismi Bitcoin Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Kotimaa Pankkitilit Politiikka Rahoitus Strategia Talous Työelämä Virtuaalivaluutat Yhteiskunta Yrittäjyys

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Pois tupakka ja kalja

    Vastaa

    Tässä on nyt muutamia asioita joita olisi syytä tarkstella/selvittää.

    Ensiksikin, sana kansallismielinen. Se voi tarkoittaa lähes mitä tahansa. Minkä kansan ja mitä mieltä?. Miksei puhuta isänmaallisesta kuten Kärkäisen esmerkissä? Toisaalta, kauppatoiminta on aina sitä huonokatteisinta toimintaa ja sitä jossa ollaan aina muiden armoilla. Siis tuottajien. Pitää myös muistuttaa että Kärkkäinen ei ole noussut nopeasti tälle liiketoimintatasolle. Liiketoiminta on perustettu 1988 mutta ei taloudellisesti 0‑lähtökohdista. Rahaa oli jo tuolloin takana ja takuumiehiä. Siis jos nyt perustaisi liiketoiminnan niin se voisi olla yhtä tuottava vuonna 2054. Kuinkas vanhoja te olette silloin?

    Ensisijaisesti pitäisi pystyä olemaan tuottaja joka on samalla jalostaja. Tällöin kate olisi suurempi ja riskit pienemmät. Ja toisaalta, samoilla kauppa-aloilla missä on jo kartellit, ei kannat kilpailla. Sillä sielä kilpailu on kovaa.

    Otetaan esimerkki. Viljasta viljelijä saa 1,8c/kg. Ja jauhot kaupassa maksavat 1–2e/kg. Tässä välissä on suuri kate jonka voi hyödyntää. Jos ostaa oman Itävaltalaisen myllyn joka jauhaa ja lajittelee suoraan neljää eri karkeutta, niin myllyn investointi ja energiankulutus on 0,8c/kg. Eli kokonaisuutta tarkasteltaessa ei mitään. Ja jos omia viljoja ei ole suojattu homemyrkyllä kuten valtion viljavarastoissa (joka vaikuttaa mm. hiivan toimintaan) ja tuotteet nostatetaan kaksi kertaa jolloin gluteeni pilkkoutuu kunnolla, on meillä terveystuote joka voilla leivotuna käy varmasti kaupaksi. Ja kilohinta on ihan jotain muuta kuin 2,4c/kg.

    Sama monella muulla alalla, esim. huonekaluvalmistus. Järviruoko on lähes kokonaan unohdettu rakennusmateriaali. Ja luonnon kasvit väriaineita sekä yrtteinä/ruokana ovat niinikään unohdettu taito. On paljon sellaista missä ”katteet” ovat suuria kunhan esim. nokkoset kuivataan ja jauhetaan ja niistä tehdään räiskäleitä tai syötetään eläimille. Jotta saadaan esim. parempilaatuisia kananmunia tai lihaa.

    Tulee tiedostaa että tulevaisuudessa raha menettää merkityksen. Jos joku asia vaatii toimenpiteitä niin raha ei sitä saa aikaiseksi. Se tarvitsee sen ihmisen joka sen tekee. Ja mitä aikaisemmin se ymmärretään sitä paremmat ovat selvitymismahdollisuudet.

    • Kalle

      Vastaa

      Tässä ei taidettu suoraan nimetä, mitä aloja pitäisi tehdä tai olla tekemättä, vaan yleisellä tasolla esimerkkien kautta kerrotaan, että kansallismielinen yritystoiminta helpottaisi kaikkien elämää ja olisi askel kohti vapautta.

  • Lemmu

    Vastaa

    Nationalistiliike suomessa ei ole vakavalla pohjalla. Kun missään tilaisuudessa, oli se sitten livenä tai verkossa ehdottelee mitään tälläistä pitemmän aikavälin infrastruktuurin rakentamista, porukka alkaa joko äänekkäästi vastustaa tai jättää täysin huomiotta. Tämä pätee eteenkin näkyvämpiin nationalistisiin tahoihin, jotka systemaattisesti tyrmäävät kaiken tälläisen rakentamisen ja jatkuvasti promoavat pitkällä aikavälillä häviävää ”vaaleilla voitetaan” linjaa. Olen itse promonnut tälläisen infrastruktuurin rakentamista ja tarjoutunut lähtemään mukaan tai vetämään mitä tahansa tälläistä projektia. 3+ vuotta tähän mennessä etsinyt halukkaita ihmisiä lähtemään hommaan, tavannut yli 100 ”nationalistista” henkilöä livenä. Tuloksena 1 kiinnostunut. Tämä ei ole vakavalla pohjalla oleva liike.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Kyllä kansallismielinen liike on Suomessa ihan vakavalla, sekä vakaalla pohjalla.
      Kun katsot asioita taaksepäin ihan vaan vaikka 6–7 vuotta, niin kansallismielinen toiminta oli monella tapaa suppeampaa kuin nykyään, tapahtumia oli vähemmän, toiminta ei ollut näin monipuolista ja kansallismielisiä ihmisiä oli huomattavasti vähemmän.
      Joten, voi helposti todeta kansallismielisen liikkeen kasvun olleen positiiviseen suuntaan.

      Sinun projekteistasi en ole ainakaan minä, tai kukaan tuntemani kansallismielinen kuullut yhtään mitään ja se on hyvin omituista.

    • Jukka

      Vastaa

      Eihän se ole kuin että alkaa tekemään, kyllä ne ihmiset sitten seuraa perässä kun homma alkaa toimimaan. Se on yksi pala kerrallaan, mitä asioita rakennetaan. Itsestään ne asiat eivät rakennu, vaan se vaatii tekoja taakseen.

      • Lemmu

        Vastaa

        Jo pelkästään yhdistyksen perustamiseen vaaditaan vähintään 3 ihmistä. Se on jo 1 ennemmän kuin on 3:ssa vuodessa löytynyt.

        • Jukka

          Vastaa

          Aa no sit

  • Nationalisti

    Vastaa

    Itseäni kiinnostaisi saada enemmän tietoa kryptovaluutoista ja olisi mukava saada lukea lähitulevaisuudessa Partisaanin tekemä artikkeli aiheesta.

  • Lemmu

    Vastaa

    Todennäköisesti olet kuullut, mutta olet juuri kuten 90% vastaan tulleista kavereista. Juttu menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jälkeä jättämättä. Skenessä (jos et ole huomannut) on vallalla yhden narratiivin taktiikka. Jos et ole täysin samaa mieltä muiden kanssa, sinua ei kuunnella missään muussakaan asiassa.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Oletan tuon kommentin olevan vastaus esittämääni ylläolevaan kommenttiin. Ainakin omalta osaltani voin todeta, että mikään kuulemani juttu ei mene toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, se on varma.
      Vielä kerran, en ole kuullut, eikä ole kuullut yksikään tuntemani ihminen mistään tuollaisesta ”projektista”.

      Kumma kun muita projekteja kyllä onnistutaan saamaan käyntiin ja toimintaa aikaiseksi, ehkä sinun metodeissasi on sitten vika ja kannattaisi käydä uudemman kerran läpi niitä.

      • Lemmu

        Vastaa

        Enemmän näen, että kyse on puhtaasti kentän vallitsevasta narratiivista. Jos ei joku idea ole jo kämyskenessä valtavirtaa, se ignoorataan täysin. Tai jos ei se tule jo vuosia skenessä olleelta näkyvämmältä henkilöltä. Kaikki muut ideat ja ajatukset eivät ole porukan mielestä edes kuuntelemisen arvoisia. Kaltaiseni ”vähäpätöisen” paikallisaktiivin on erittäin hankalaa saada ihmisiä edes kuuntelmaan ehdotusta. Pitäisi olla heti joko tuhansia tai kymmeniä tuhansia euroja rahaa takana laittaa projektiin tai tunnetumpi nimi vetämään. Siksi alunperin esittelinkin ideaa useaan kertaan näkyvämmille hahmoille, Kurulle, Lokalle, Jaloselle jne. Kiinnostusta lähteä edes muodolliseksi keulahahmoksi ei ollut, koska kaikilla ”liian kiire” omien projektien kanssa. Kuten sanoin, skene ei ole vakavalla pohjalla.

        • Aah

          Vastaa

          Mulla on hyvä idea, voisiko joku toinen toteuttaa sen?

          • Lemmu

            Ei, vaan nämä asiat ovat välttämättömiä etnisen ryhmämme tulevaisuuden kannalta. Itse olen valmis lähtemään tekemään hommaa, vaikken erityisesti haluaisikkaan, koska se on välttämätöntä. Homma onnistuisi huomattavasti paremmin ja helpommin jos sinäkin lähtisit mukaan. Sopiiko?

          • Tietäjä

            Ei muuta kun alat puhumisen sijaan tekemään. Jos tekemisesi on hyvää, seuraa muut perässä. Ei voi jättää vastuuta omista ideoista muiden harteille, kaikki pitää tehdä itse jos jotain haluaa tapahtuvan, sen on kokemus osoittanut.

  • sotatila

    Vastaa

    Kulkueet saivat jäädä ja kukkahattutädit ja sedät alkoivat julistaa rakkauden sanomaa.(samaan aikaan ollaan jäämässä kokonaan jyrän alle)

    Vaikka näitä puhetilaisuuksia järjestettäisiin joka viikko ja jokainen puhuja puhuisi monta tuntia ei se lopulta muuta mitään. 

    Nämä alkavat muistuttaa jotain Jehovan todistajien tai helluntailaisten tilaisuuksia. Rakkaus voittaa kaiken eikä ole mukamas mitään vastakkainasettelua.

    Todellisuus on että meillä on erittäin jyrkkä vastakkainasettelu eikä se muutu kaunistelemalla asioita.

    Vihollinen ei välitä eikä lotkauta korvaansa pehmoilulle.

    Suurin osa ei taida vieläkään ymmärtää että meitä vastaan käydään sotaa. Taloudellista sotaa joka on yksi sodankäynnin tehokkaimmista menetelmistä. Biologista sodankäyntiä. Psykologista sodankäyntiä. Fyysistä sodankäyntiä. Petolliset koronarajoitukset ja EU elvytyspaketti, hengenvaaralliset koronarokotteet- ne ovat sodankäynnin muotoja, menetelmiä meitä vastaan. Ne tuhoavat yritykset, työpaikat ja yhteiskunnan. Ne tuhoavat talouden ja ihmisten terveyden.

    Juuri kun poliisi oli suuren yleisön silmissä menettämässä suuren osan luottamuksesta, niin nyt kun jarrut lyötiin päälle ja jäätiin paikalle julistamaan rakkauden ilosanomaa, tarjottiin poliisille mahdollisuus kiillottaa pahasti tahraantunutta kilpeään. 

    Tynkkynen jauhoi eduskunnassa yli 8 tuntia. Ja mikä on lopputulos. 

    Lopputulos on että luu jää käteen.

    Eihän me haluta olla paskahousuisia loosereita. Mutta sitä me ollaan ellei nopeasti tajuta terästäytyä ja kivenkovaa laittaa kova kovaa vasten.

    Otetaan aloite nyt omiin käsiin ja pidetään aloite meillä.

    Tuli ja liike.

    Vaikka kulkueen kärkiosa jäi poliisin loukkuun vappupäivänä, tosiasiassa tällä toimenpiteellä poliisi oli itse ajautumassa nurkkaan yhteiskunnallisesti josta poispääsy olisi ollut hankalaa.

    Täytyy jaksaa pysyä liikkeellä. 

    Informaatiosota oli vappupäivän jälkeen kääntymässä meidän eduksi.

    Yksi puhuja uskalsi sentään 15.5 kansalaistorilla sanoa tilaisuuden lopussa ilmeisen ja tärkeimmän asian: jossain vaiheessa meidän on alettava oikeasti taistelemaan.

  • sotatila

    Vastaa

    Ei koronarokotteita! Ei pakkorokotuksia! Ei rokotepasseja!

    Vapaus nyt!

    Noustaan yhdessä tätä massa terroria ja massamurhaa vastaan!

    Syyllisiä rangaistava!

    Globalistien tappo ja tuhoamisohjelma seis!

    AVI on syyllinen! THL on syyllinen! Marinin hallitus on syyllinen! Eduskunta on syyllinen! WHO on syyllinen! Lääkejätit ovat syyllisiä! Mediajätit ovat syyllisiä!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi