Kansallismielisen liikkeen strategia, osa 6: Poliittisen puheenaiheen monopolisointi

Partisaani julkaisee artikkelisarjan kansallismielisen liikkeen strategiasta Suomessa; artikkelit käsittelevät teemoja laajalla skaalalla poliittisesta aktivismista elämäntapoihin ja rinnakkaisyhteiskunnan rakentamiseen.

Aktivismi

Radikaalikansallismielinen liike on sikäli vaikeassa asemassa, ettei liikkeellä tällä hetkellä ole ajettavanaan sellaista julkisessa keskustelussa näkyvää agendaa, jota ei olisi jo muiden poliittisten järjestöjen tai puolueiden toimesta monopolisoitu. Erityisesti tällä tarkoitetaan maahanmuuton vastustamista, joka on Perussuomalaisten ykkösasia.

Esimerkiksi Vihreiden agendana on luontoasiat, SDP:llä keskiluokan asia, Vasemmistoliitolla rasisminvastaisuus sekä duunareiden asia, Kokoomuksella yrittäjien ja rikkaiden asia, RKP:lla suomenruotsalaisten ja Kristillisdemokraateilla uskonnollisten asia. Näin ainakin pinnallisesti, sillä todellisuudessa nämäkin puolueet edustavat rehellisesti ja avoimesti globalistista agendaa sekä ajavat kulttuurimarxilaisia arvoja. Kuitenkin valtaosan äänistään ne saavat näiltä pinnallisesti edustamiltaan ihmisryhmiltä.

Sinällään valtapuolueiden rappion voi ajatella olevan hyvä asia, sillä yhä useamman Matti Meikäläisenkin silmissä puolueissa ei ole mitään eroa, vaan ne edustavat kaikki samoja arvoja erilaisilla logoilla. Tämä luo saumaa kansallismieliselle kehitykselle tulevaisuudessa.

Kärkiteema?

Radikaalikansallismielisten tuleekin tässä vaiheessa pohtia, mikä sellainen aihe olisi, jonka ajamisen monopolisointi olisi tulevaisuuden menestyksen avain. Rahamonopolista keskustelu? Kulttuurin sijasta rotuun keskittyminen? Jokin muu asia, mikä? Identiteettipolitiikka on viime vuosien havaintojen mukaan tulevaisuuden politiikkaa, joten strategiaa kannattaa suunnitella myös siltä kantilta.

Toisaalta samaan aikaan tulee tuoda esille, kuinka muiden puolueiden ja poliittisten eturyhmien niin sanotut ykkösarvot toteutuvat paremmin kansallismielisessä visiossa. Voimme tuoda esille, kuinka ilmastonmuutoksen vastustaminen on ristiriidassa maahanmuuton kannattamisen kanssa ja näin saada vihreää äänestäjämassaa liikuteltua suuntaamme. Voimme tuoda esille oman visiomme luonnonsuojelusta tai kertoa, kuinka luonnon suojeluylipäätään on käytännössä lähinnä valkoisten toimintaa. Tai kuinka humanismi on todellisuudessa epähumaania, kuten ”turvapaikanhakijoiden” raiskaus- ja murhatilastot osoittavat.

Voimme tuoda esille, kuinka SDP:n hyväksymät halpatyövoiman mahdollistamat lait ovat ristiriidassa suomalaisen duunarin edun kanssa. Voimme tuoda esille, kuinka riistokapitalismi sekä kiristyvä verotus syövät suomalaisen pienyrittäjän tilipussia sekä aiheuttavat tarpeetonta byrokratiaa.

Identiteettipolitiikka

Voimme myös identiteettipoliittisessa mielessä tuoda esille, kuinka feminismi, ”tasa-arvo” ja muut vastaavat arvot ovat nykyään pääasiassa valkoisten kansalaisaktivistien ajamia asioita (kuten huomaat, ei edellä otettu kantaa ajatusvirtojen historialliseen syntyyn ja taustalla vaikuttaviin sionistisiin tahoihin). Afrikassahan humaani feminismi ei paikallisia kiinnosta. Mikäli Suomi tai Eurooppa muutetaan Afrikaksi, voidaan feministien haaveet heittää romukuoppaan islamin tieltä.

Myöskään muusta tasa-arvosta on turha haaveilla siinä vaiheessa, kun mustat jengit pitävät järjestystä yllä pitkin Euroopan katuja.

Myös perinteiset konservatiiviset arvot tulevat kuolemaan siinä vaiheessa, kun Eurooppa muuttuu mustemmaksi. Voimme kertoa maahanmuuttoa kannattavalle kristitylle, kuinka kirkot tulevat poistumaan moskeijoiden tieltä. Voimme kertoa puolustusvoimia arvostaville ihmisille, ettei tulijoilla ole mitään syitä käydä armeijaa tai puolustaa Suomea sotatilanteessa – ja kuinka koko trendi johtaa puolustusvoimien rappioon. Voimme kertoa suurperheen isälle, että hänen lapsenlapsistaan luultavasti joku tulee olemaan sekarotuinen. Ja niin edelleen.

Katse massoihin

Perussuomalaisten puolueen suhteen voimme tuoda esimerkkien kautta esille, kuinka puolueelle isänmaallisuus vaikuttaa loppupeleissä olevan ongelma ja kuinka Sebastian Tynkkysen kaltaiset vastenmieliset ihmisrauniot ovat puolueen nousevia tähtiä. Kuitenkin liika riidan haastaminen saattaa ulkopuolisen silmissä näyttää katkeralta egoilulta asiakeskustelun sijasta, millä olisi negatiivinen vaikutus yleiseen ilmapiiriin kansallismielisessä liikkeessä.

Kaikki edellä mainitut yksittäiset teemat eivät kuitenkaan ole se ensisijainen asia, miksi äänestäjien massat siirtyisivät radikaalikansallismielisen puolueen tai joukon taakse. Massoilla on pääasiassa pinnallinen ymmärrys kannattamansa tahon toiminnasta. Liikkeen täytyy päättää, mikä on ensimmäinen ja tärkein poliittinen mielikuva, jolla se luo yhteyden massoihin. Tätä mielikuvaa täytyy ruokkia jatkuvasti poliittisella työllä, sillä vain vahva ja yksinkertainen viesti uppoaa massoihin.

Emme voi olettaakaan, että kykenisimme käännyttämään seuraajiksemme poliittisia fanaatikkoja millään määrällä asiakeskustelua tai pikkutarkkaa ideologista markkinointia, mutta ”liikkuvaan massaan” eli keskivertoäänestäjään voimme potentiaalisesti vaikuttaa. Jos tahdot esimerkin, mieti hetki sitä, kuinka paljon Perussuomalaiset on saanut taakseen entisiä SDP:n ja Kokoomuksen äänestäjiä. Alussa pienikokoinenkin liike kykenee kasvamaan ja vaikuttamaan ihmismassoihin. Yleisen mielipiteen muuttuessa suopeammaksi yhä useammasta ”keskivertokansalaisesta” voi tulla myös intohimoinen aktivisti.

Aktivismi Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Kotimaa Maahanmuutto Politiikka Strategia Yhteiskunta

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • sotatila

    Vastaa

    Kirjoitin 3 kommenttia White Lives Matter osioon.

  • Niin

    Vastaa

    Vastustaisitte mielummin esim. tukipaketin hylkämistä ym. Kun teidän vastustamat asiat saa normijärkisen joka ei seuraa uutisia kannattamaan niitä asiota. Ja etenkin kansallismielisiksi itsenne nimittäminen on yksi niistä koska normaali järkiset suomalaiset on enemmistö kansallismielisiä eikä halua profiloitua teikäläisiksi…

    • Nationalisti

      Vastaa

      Sinun kommentistasi oli kaikenlainen järkevä argumentointi poissa, selventäisitkö?
      En tiedä mitä vihjaat tukipaketista, mutta Partisaani on tehnyt aiheesta useita uutisia, joissa sitä käsitellään.
      Lue ensin ne ja avaudu vasta sen jälkeen.

  • Valkoinen Halla

    Vastaa

    Todella hyvä kysymys – ja vaikea, muttei mahdoton.

    Kansalaisia koskettavat nyt ja jatkossa nämä asiat: valtion ja kuntien tolkuton velkaantuminen ja siitä vääjäämättä seuraava asteittainen kurjistuminen, ”ilmastonmuutos”hysteria ja, tietenkin, jatkuva väöestönvaihto ja siitä seuraava turvattomuus ja suoranainen fyysinen vaara.

    Itse asiassa nämä kaikki yllämainitut asiat ovat sitä yhtä ja samaa eli sionistista hyökkäystä kaikkia valkoisia maita ja valkoisia kansoja kohtaan.

    En millään muotoa väitä tietäväni vastausta, mutta mielipiteeni on, että kansaa pitää puolustaa avoimesti ja rohkeasti. Kansallismielisten ei pidä sortua poliittisiin termeihin, kuten vasemmistoon ja oikeistoon, sillä meillä ei ole kuin kahdenlaisia poliitikkoja: huoria tai aitoja kansan asialla olevia poliitikkoja.

    Esimerkiksi perussuomalaiset ansaitsevat (sikäli kuin ylipäätänsä ansaitsevat) kannatusta ja ymmärrystä vain silloin, kun he avoimesti hyökkäävät maanpetturuutta (huoraamista) vastaan. Mikään kompromissi ns. vallan saavuttamiseksi ei voi olla hyväksyttävää, sillä sionistit ovat mediavallallaan rakentaneet sellaisen ansan, jota kutsutaan ”demokratiaksi”. Siinä mikään ei muutu, paitsi maanpetturin naama.

    Kansaa pitää puolustaa kivenkovaa, tinkimättä, avoimesti, riitaa haastaen, vankeja ottamatta.

    Kansa kyllä kuulee, me vain elämme sionistimedian luomassa illuusiossa, että se ei kuule. Kansalla on jo nyrkki taskussa ja koko ajan kansaa lyödään päähän, taloudellisesti, sosiaalisesti, moraalisesti ja nyttemmin kansaa tapetaan kaduillemme.

    Raakasti ulos matriisista, pois ”vasemmistosta”, ”keskustasta” tai ”oikeistosta”.

    Missä muka oltaisiin saavutettu yhtään mitään alistumalla ns. ”demokratiaan”? Ei missään, ei koskaan, jos puhutaan sionistiajasta eli sotien jälkeisestä ajasta. Ehei, loputon sensuuri vain kovenee ja ihmisiä vangitaan vain mielipiteiden takia. Me elämme jo Neuvostoliitossa 2.0 ja sitä jatkui 75 vuotta, koska kansa alistui ja vastarinta ei noussut taistelemaan. Se tie on kansan ja maan tuho ja sionistille, pääbolsulle, kovin rakas.

  • Leino Kimmo

    Vastaa

    No nämä agendat tulevat hieman eri valoon, kun lukee Sanomat24 keksutelupalstan ”timpurin” kirjoituksen Jyrki Kataisen hallitsuneuvotteluista:

    Kerrotaan kokoomuksen miljoonavlakojen poistuneen yhdessä yössä RKP:n rahoilla halliotusneuvottelujen aikana ; vaatimuksena pakkoruotsin jatkaminen ja 2 ministerinpestiä.

    Heidi Hautala oli Brysselistä käsin sanonut hallitus on ostettu, mutta vaiennut heti, kun vihreät otettiin mukaan.

    Kokoomus iis on RKP:N apupuolue ja vihreät tekee itä tahansa saadakseen valtaa .

    Kaikki nämä pettivät kansan : Suomen ”perustuslain” 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    archive.today/kimmoleaks.fi

  • Salojen sydämestä

    Vastaa

    Selkeän ydinteeman valinta liikkeelle on erinomainen paikka pohdinnalle ja keskustelulle. Kun tarkastellaan, mikä yhdistää Suomen valtapuolueiden edustamia kirjoituksessa mainittuja asioita, voidaan löytää ainakin muutama ominaisuus: ne koskevat merkittävää osaa kansasta, ne ovat ajattomia ja ne ilmenevät nykyhetkessä ongelmina, joihin puolueet tarjoavat ratkaisuja puolueen omasta näkökulmasta.

    Tällaisia aiheita on taatusti lukuisia sellaisia, joista kansallismielinen liike voisi nostaa yhden omaksi pääkysymykseksi. En ole perehtynyt, minkälaisia vaihtoehtoja on käyty läpi, mutta minä ehdotan teemaksi mielenterveyden edistämistä elämäntavoilla ja edellytysten luomista tervehenkiseen elämään niiden periaatteiden kautta, joihin kansallismielinen liike uskoo. Mielenterveysongelmat ovat tapetilla parhaimmillaan, kun kaiken maailman taudit jyllää ja talouselämä natisee liitoksistaan. Kansallismielinen elämäntapa virittää ihmisen mieltä ja karsii elämästä ne modernin elämän ainekset, jotka mielen eheyttä järsivät, ne, jotka kansakuntaa ahdistavat, ja vain kansallismielisyys antaa niihin lopullisen ratkaisun. Aiheen tuntee varmasti jokainen jossain määrin, vaikkei omakohtaisia kokemuksia olisi.

  • sotatila

    Vastaa

    Se kivi mikä hiertää kengässä, ja jonka seurauksena suomalaisten kokoontumis ja mielenosoitus oikeuteen on puututtu on AVIn mielivaltainen määräys kieltää yli kuuden henkilön julkiset kokoontumiset.

    Suomesta ei löydy muita päättäjiä(vaikka niitä on maa täynnä) joilla olisi selkärankaa vaatia että AVIn mielivaltainen päätös kumotaan!

    Terveystyrannien ketju jonka saappaan alle meitä painetaan on : WHO-STM-THL-AVI. Ja sisäministeri Ohisalo(vihreät) saa tyydytystä kun voi vedota tähän ketjuun ja määrätä poliisit mielenosoittajien kimppuun.

  • sotatila

    Vastaa

    Hyvä kooste vappupäivän mielenosoituksesta ja suurkulkueesta. 

    https://tokentube.net/v/1616430881/Suurkulkue-kooste–1–5‑21-

  • sotatila

    Vastaa

    Ikuistettuja hetkiä maailman onnellisimmasta maasta:

    https://tokentube.net/v/2400743280/Siat—v%C3%A4kivaltawappu-2021

  • sotatila

    Vastaa

    Juuri nämä kevään mielenosoitukset ja kulkueet joihin globalistit reagoivat voimakkaasti ja laittoivat liikkeelle suuret poliisivoimat sai monien silmät avautumaan vallitsevalle todellisuudelle. Eli minkälaisessa tyranniassa elämme.

    On syytä jatkaa eteenpäin eikä pysähtyä, eikä missään nimessä perääntyä ja alkaa mielistellä petollisia viranomaisia millään tavalla.

    Marssit vapauden puolesta jatkukoot niin kauan kunnes perustuslain takaamat oikeudet ja vapaudet on taas ihmisillä.

    Rikollisia päättäjiä on ojennettava. Eikä sitä ikinä tule tekemään koneisto joka painaa meitä alas.

    Vastarinta on todellista. Liikehdintä on todellista.

  • sotatila

    Vastaa

    Ei tule olemaan helppoa laatia mitään strategiaa kun suurimmalle osalle kansasta kisakatsomo on tärkeämpi kuin perustuslaki.

    Suomi syöksyy syvälle tuhon syövereihin. 

    Ei tätä tilannetta muuteta sillä että kansallismieliset pitävät puheita toisilleen ja samalla suurin osa kansasta kusee omille kintuille ja pitää sitä urheana tekona.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi