Gallia Daily analysoi Ranskan radikaalikansallismielistä liikettä

Uusi ranskalainen radikaalikansallismielinen katuliike on siis Gallia Dailyn mukaan "aloitteellinen, urheilullinen, nuorekas sekä aggressiivinen" liike.

Aktivismi

Telegramissa toimiva Ranskan poliittisia tapahtumia seuraava Gallia Daily ‑lehti analysoi vastikään Ranskan radikaalikansallismielisen liikkeen kehitystä. Lehden mukaan se on ollut murroksessa viimeisen vuoden aikana.

Kun aikaisemmin maassa vaikutti useita valtakunnallisia järjestöjä, ei niitä enää juurikaan ole Génération identitaire ‑järjestön lisäksi. Nykyään ryhmät ovat paikallisia ja osittain projektiluontoisia.

Esimerkiksi jokin ryhmä saattaa syntyä vain yhtä tapahtumaa tai toimintatapaa varten. Tietty ryhmä saattaa siis järjestää vaikkapa pelkästään kamppailutreenejä, mutta ei mitään muuta. Tai ryhmä saattaa syntyä ainoastaan yhtä isompaa tapahtumaa varten ja sitten hajota.

Toiminta perustuu henkilökohtaisille suhteille

Kyse ei siis ole keskusjohtoisesta toiminnasta, vaan varsin vapaamuotoisesta autonomisesta toiminnasta, joka kykenee helpommin uusiutumaan koko ajan. Samaan aikaan liike kuitenkin omaa hyvän yhtenäisyyden valtakunnallisella tasolla henkilökohtaisten suhteiden kautta.

Erityisesti nuorison keskuudessa suosittu toimintatapa vetoaa etenkin aktiivisiin ja urheilullisiin kansalaisiin. Koronasulkutiloista johtuen maassa ei voi järjestää mitään varsinaisia kokoontumisia, joten ryhmät ovatkin kehittäneet muuta aktivismia itselleen toimintamuodoista, jotka sinänsä kuvaavat laajempaa maassa vallitsevaa kaaostilaa.

Vain muutamien viime viikkojen aikana kansallismielisten ryhmät ovat useissa kaupungeissa laittaneet äärivasemmiston ahtaalle. He ovat hyökänneet vasemmiston mielenosoituksiin sekä tuhonneet näiden kokoontumistiloja.

Suoraa toimintaa poliittisia vihollisia vastaan

Viime viikonloppuna vastaavaa toimintaa tapahtui noin kymmenessä kaupungissa lauantain ja sunnuntain aikana kansallismielisten ollessa aloitteellisia vasemmiston tapahtumiin hyökkäämisessä. Vasemmisto laitettiinkin juoksemaan karkuun monissa paikoissa ylivoimastaan huolimatta. Ryhmät lupaavatkin viime viikonlopun olleen ”vain alku”.

Uudenlaisen toimintakulttuurin syntyä epäilemättä edistää laajempi yhteiskunnallinen tilanne viime vuosilta. Maassa on nähty niin keltaliivien mellakoita, poliisivaltiolakien vastaisia mellakoita kuin koronarajoitusten vastaisia mellakoita. Ryhmät ovat epäilemättä ottaneet osaa myös näihin omalta osaltaan muun kansan mukana, vaikka se ei ulkopuolisen silmään ole helposti havaittavissa.

Uusi ranskalainen radikaalikansallismielinen katuliike on siis Gallia Dailyn mukaan aloitteellinen, urheilullinen, nuorekas sekä aggressiivinen liike, joka lupaa ottaa kadut takaisin haltuun vasemmistolta.

Lähde: Gallia Daily

Aktivismi Generation Identity Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Politiikka Ranska Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • neljätoista

    Vastaa

    Olisi kiva tietää minkä tyyppisiä mielenosoituksia nuo vasemmiston mielenosoitukset ovat olleet. Jos vasemmistolaiset ovat osoittaneet mieltä järjestelmää vastaan ja aiheuttaneet järjestelmään epävakautta, silloin niiden kimppuun hyökkäämisessä ei ole kyllä mitään järkeä. Pitäisi aina pitää mielessä se mikä on se suurin vihollinen, joka on nykyinen järjestelmä.

  • juha.

    Vastaa

    Vassareilta lähtevät siinä samassa löllöt kun joutuvat juoksemaan. Sen täytyy olla todella vastenmielistä tehdä edes lähelle jotain hyödyllistä!

  • White noise

    Vastaa

    Mielenosoitus ja katuliikkeillä ei tulisikaan olla mitään virallista johtoa tai jäseniä koska silloin niitä on hallinnon paljon vaikeampi alkaa kieltämään. Eikä mitään kontaktia poliittisiin viranomaisiin.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Kyseistä hajautettua toimintatapaa jossa selkeää ja tuomittavaa johtajaa ei ole, toisinajattelijat kokeilivat Neuvostoliitossa, Hitlerin Saksassa ja DDR:ssä, mutta hirmuhallinnon vastaus tähän on aina ollut se että sitten valitaan tuomittavat randomisti tavallisten mielenosoittajien riveistä jolloin kukaan ei uskalla lähteä edes rivimielenosoittajaksi.

  • Juha

    Vastaa

    Paras mielenosoitus ja aktivismi on haistattaa paskat nykyiselle globaalin pankkimafian orkestroimalle korruptoituneelle paperirahajärjestelmälle ja siirtyä vaihdantatalouteen ja jalometalleihin.. osta hopeaa ja ala käyttämään sitä Rahana. Hopea oli rahaa vielä silloin, kun Suomi oli Vapaa ja Itsenäinen valtio.. mutta ei enää. 

    Hopea = Vapaus. 

    https://finance.yahoo.com/amphtml/news/goldman-commodities-strategist-says-silver-140000235.html?__twitter_impression=true

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi