Suomi Herää ‑itsenäisyyskulkue 6.12. siirretty Tampereelle!

Tapahtuma oli alunperin tarkoitus järjestää Helsingissä, mutta yleisten kokousten järjestäminen on kielletty koronarajoitusten takia.

Aktivismi

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2020 isänmaalliset suomalaiset tulevat marssimaan poliittisen uudelleenitsenäistymisen ja kulttuurillisen uudelleenheräämisen puolesta.

Suomi Herää ‑niminen itsenäisyyspäivän kansallismielinen kulkue on siirretty Tampereelle Helsingin kokoontumisrajoitusten vuoksi. Alla marssin järjestäjien tiedote:

Kulkue järjestetään Tampereella

Suomi Herää ‑kulkue järjestetään Tampereella. Tapahtuma oli alunperin tarkoitus järjestää Helsingissä, mutta yleisten kokousten järjestäminen on kielletty koronarajoitusten takia.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Kulkueeseen osallistuminen ja puheiden kuunteleminen on turvallista, lainmukaista ja mahdollista kulkueen antamien ohjeiden mukaisesti.

Lähde: Suomi Herää

AktivismiHelsinkiItsenäisyysItsenäisyyspäiväKansallismielisetKansallismielisyysKotimaaSuomi HerääTampereYhteiskunta

Keskustelu

20 kommenttia

  • Nimetön

    Vastaa

    en jaksa lähteä tampereelle tuon takia ja toivottavasti ei moni muukaan. kyllä tuo kuuluu järjestää perinteisesti helsingissä

    • Nimetön

      Vastaa

      Jos tapahtuma järjestettäisiin Helsingissä, niin se ei kerkeisi alkaa ennen kuin mellakkapoliisit pamputtaa osallistujat. Ei ole kulkueen kohdalla järkeä toteuttaa strategiaa joka satavarmasti loppuu häviöön ensiaskeleella.

      • Kiveksiä kaivataan

        Vastaa

        Antaa poliisin pamputtaa sehän on parasta mahdollista mainosta meille. Elokapina, BLM ym poliisit kantelevat kylttejä ja sallivat tukkia autoteitä mutta rauhallista marssia vastaan käydään väkivalloin. Poliisi on suomalaisten vihollinen ollut jo vaikka kuinka kauan ja mitä suuremmin se tuodaan julki sitä parempi.

        Poliittinen poliisi, KANSANPETTURI

    • Pena

      Vastaa

      Kerrassaan upea asenne ja upeat energiat! Hyvä suomalaiset! Emme taidakaan ansaita tätä maata. 

      Taidetaan antaa mennä vaan, typerine traditioineen ja tapahtumapaikkasiirtämisiseen. 

      Eiks ni?

      • Nimetön

        Vastaa

        Pena, mene vaan järjestämään yli 10 henkilön mielenosoitus Uudellamaalla ja saa JOUHA-poliisilta turpaan.

    • Nationalisti

      Vastaa

      ”En jaksa lähteä Tampereelle”.
      Sinä olet juuri sellainen, joka jaksaa juuri ja juuri avata tietokoneensa ja kirjoittelee typeriä kommentteja päivät pitkät.
      Jos et jaksa tärkeästä aiheesta huolimatta osallistua tapahtumaan, niin sinunlaisillasi ei ole mitään käyttöä kansallismielisessä liikkeessä, tai oikeastaan missään muuallakaan.
      Muille vähän viitseliäimmille kavereille suosittelen, että kaikki saapuvat Tampereelle 6.12.

  • No nyt on asiaa

    Vastaa

    Itse olen yleensä ihmetellyt sitä miksi kaikki pitäisi järjestää aina Helsingissä kun helsinkiläiset eivät ole niitä jotka saavat mitään aikaiseksi. Puuhamiehet ja materiaali laitteistoineen ja suunnitelmineen tulee aina muualta Suomesta.

    Joten nyt kun se järjestetään Tampereella, on mahdollisuus että menen paikalle ottamaan valokuvia. Jos se ei ole keskustassa. Sillä Tampere kohtelee todella syrjivästi omalla autolla liikkujia.

    • lisää asiaa

      Vastaa

      Ottamatta kantaa siihen saavatko helsinkiläiset itse aikaan mitään vai ei, kannattaa yleisesti ottaen tämän kaltaiset tapahtumat järjestää Helsingissä, koska jos ne ovat menestys siellä niin silloin niillä on paras propaganda-arvo.Helsinki ei ole pelkästään pääkaupunki, vaan myös punaisimmista kaupungeista ylipäätään.Helsinki toimii aina ”edelläkävijänä” mädätyksessä, jota muu Suomi seuraa.Vaikea kuvitella, että esim.Prideä olisi järjestetty missään maakunnassa, jos se ei olisi startannut Helsingistä.Loogisesti ajateltuna myös rappiokulttuurin puhdistus on hyvä aloittaa samasta paikasta.Nyt siirrolle on kuitenkin perusteltu syy.

  • Hylsy

    Vastaa

    Saksassa ja Italiassa ollaan sentään miehiä. Vitun nössöt!

    • Nimetön

      Vastaa

      Voit laittaa turvan kiinni. Et varmaan olisi osallistunut muutenkaan, vaan haluat valittaa netissä kun joku saatanan läski paska. Teidänlaisten ihmisten takia Suomi on nykyisessä tilassaan.

  • Hylsy

    Vastaa

    Olisin.

    • Nimetön

      Vastaa

      Voit järjestää rajoitusten vastaisen mielenosoituksen sitten. Muistakaa kuvata, kun annatte jouhalle turpaa! Arvostan.

  • sotatila

    Vastaa

    Voi olla että tämä kansa ei koskaan herää tai jos herää niin liian myöhään.

    Suuri osa menee vain virran mukana vaikka olisivat miten tossun alla ja kyykyssä. Korona on pelkoase jolla hallitaan massoja. Valtio ja EU sanovat: tehkää niin kuin käskemme tai teidät laitetaan pakkoeristykseen. Maailmalta kantautuu huolestuttavia uutisia että positiivisen koronanäytteen antaneet ihmiset laitetaan eristysleireille.

    Älkää sentään eturivin marssijat pitäkö maskia päällä. Muuten vaikutelmaksi jää että kyseessä on antautumisen marssi. Näin ainakin minä sen näen ja koen.

    Taistellaan yhdessä tyranniaa vastaan.

  • sotatila

    Vastaa

    Rikollisella globaalieliitillä on suunnitelmana ajaa maailma taloudellisesti ja henkisesti alas ja käynnistää se uudelleen, ja katsoa kuinka moni selviää hengissä mukaan Eko Utopistiseen Maailmanjärjestyksen, eli Vihreään Totalitarismiin. Nehän jo markkinoivat sitä. You will not own anything. Vihreä Totalitarismi(kommunismi).

    Aivan selvästi Kiina on valjastettu vankkureiden vetäjäksi ja esikuvaksi tälle globaalille hirmuhallinnolle.

  • sotatila

    Vastaa

    Maailman Talous Foorumin(WEF) visio/suunnitelma koronan jälkeiselle maailmalle on kuin tuhoisan maailmansodan jäljiltä. Painajainen josta ei voi herätä.

    Tiivistettynä:

    Terveet, elinvoimaiset ja työllistävät yritykset tuhotaan ja työpaikat hävitetään. Ne ihmiset jotka selviävät tästä hengissä joutuvat elämään uuden maailmanjärjestyksen totalitarismissa.

    It promises a horrifying future to some 80%-plus of the (surviving) population. George Orwell’s “1984” reads like a benign fantasy, as compared to what the WEF has in mind for humanity.

    The time frame is ten years – by 2030 – the UN agenda 2021 – 2030 should be implemented.

    https://www.zerohedge.com/geopolitical/horrifying-future-wefs-vision-post-covid-world

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Jätin twitterissä PS-Treelle oheisen:
    #PS-Tre ei ole yhtäkään edes tamperelaisille tunnettua maahanmuuton vastustajaa joka kristallisoisi asian kuten muualla maassa. Tre 2:ksi suurin kaupunki, ps-Tre olematon pikkujoukko nykyisillä ehdokkailla jatkossakin. #Kuntavaaliehdokas #LehtoSeppo https://Kuntavaaliehdokas.blogspot.com 2021

  • Nimetön

    Vastaa

    Eikös PVL kielletty? Tässä taitaa olla samat natsit asialla

    • Nimetön

      Vastaa

      Siltähän tämä vaikuttaa, valitettavasti

    • Nationalisti

      Vastaa

      PVL on kielletty, mutta meinaatko, että kyseisessä järjestössä toimineet ihmiset eivät saisi enää koskaan järjestää mielenosoituksia tai osallistua niihin, eikä myöskään olla mukana poliittisessa toiminnassa?
      Kuinka tyhmä voitkaan olla?

  • Abdul

    Vastaa

    Ui vittu miten hyvä uutinen

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi