SDP-poliitikko huolissaan: mustien syrjimä suomalaistwerkkaaja sai avautua kokemuksistaan

Mustien naisten soidintanssin eli twerkkauksen Suomen mestari Tinze eli Tia-Maria Sokka avautui kulttuurimarxistina tunnetun Maria Veitolan podcastissa kohtaamastaan kiusaamisesta ja maalituksista.

Uutiset

Mustien naisten soidintanssin eli twerkkauksen Suomen mestari Tinze eli Tia-Maria Sokka avautui kulttuurimarxistina tunnetun Maria Veitolan podcastissa kohtaamastaan kiusaamisesta ja maalituksista. Häntä on maalitettu itseään huonommin menestyvien mustien toimesta, jotka syyttävät tätä muun muassa kulttuurillisesta omimisesta.

Koska maalittajia ei haastateltu samassa ohjelmassa, tuohtui SDP-poliitikko Sara Salonen ohjelman antamasta yksipuolisesta näkemyksestä. Hänen mukaan vastaavia asioita saa käsitellä ainoastaan tilanteessa, jossa myös kiusaajille annetaan samassa lähetyksessä ääni. Samaa logiikkaa harvoin käytetään esimerkiksi ”rasismin uhrien” haastatteluissa, eikä se Salosta luultavasti haittaa.

Salonen kirjoittaa:

”Maria Veitola päätti antaa podcastissaan musiikki vai bisnes tilaa valkoisen tanssijan kiusaamiskokemuksille kuulematta lainkaan toista osapuolta. Toinen osapuoli on bipoc-tanssijoita, jotka ovat koittaneet saada tilaa suomalaisella twerk-kentällä antirasismille.
Valkoinen tanssija puhui maalituksesta ja kiusaamisesta, jota hän on alalla varmasti myös kohdannut. Ongelmaksi nousee yksipuolinen näkökulma, jossa vain valkoinen ihminen päästetään kertomaan kokemuksistaan ja osoittamaan bipoc-edustajat vastuullisiksi.
Rasismin kohteeksi joutuminen ja rasistisyytösten kohteeksi joutumisella on merkittävä ero. Kiusaamisella ja rasismilla on merkittävä ero. Miksi valkoisten kokemus tuli jälleen kuulluksi ja bipoc vaiennettiin?
Haastattelussa myös naureskeltiin termille white fragility ja annettiin sen ymmärtää tarkoittavan sitä, että valkoiset ei saisi olla heikkoja vaan pitäisi kestää kiusaamista ja maalitusta. Tämä ei pidä paikkaansa.
White fragilityssä on kyse siitä, ettei me valkoiset ihmiset omalta etuoikeudeltamme haluta nähdä syrjiviä rakenteita ja käyttäytymismalleja vaan uhriudutaan, kun niistä huomautetaan.
Kun puhutaan mustien kulttuurista (oli se sitten twerk, hiphop, bodypositive or whatever) me ei voida saapastella kertomaan miten kovalla duunilla on ansaittu menestys, jos me samalla painetaan mustia alas.
Meidän valokeilasta riittää muillekkin. Meidän kokemukset eivät ole ainoita valideja. Ja jos meitä sanotaan rasisteiksi eikä sanominen lopu vaikka muokataan omaa käytöstämme, on syytä katsoa uudelleen peiliin, ei etsiä syyllistä ulkopuolelta.
Naisten voimaantuminen on etuoikeus, josta myös mä saan twerkissä nauttia. Me ei kuitenkaan voida tehdä toisten kulttuurista omiin tarpeisiin sopivaa häivyttämällä sen alkuperäistä historiaa.
On ongelma jos voimaannuttaminen jättää tietyt ryhmät voimaantumisen ulkopuolelle. Vielä isompi ongelma on, jos ulossuljettava ryhmä on kulttuurin taustalla. On kulttuurista omimista jos sen avulla tehdään vielä mittava menestys ilman riittäviä antirasistia toimia.
Rasismi on rakenteellista ja syvällä meissä. Meillä on paljon opittavaa ja on kivuliasta myöntää omat virheensä kun on yrittänyt olla hyvä ja tehdä oikein. Rasismi on silti kivuliaampaa.”

Kommenteissaan Salonen vielä jatkaa, että ”Kiusaaminen ja rasismi eivät ole rinnastettavissa keskenään.

Tinze pyydellyt anteeksi menestystään

Kun Tinzeä alettiin noin kolme vuotta sitten kiusaamaan mustien toimesta, pyyteli hän anteeksi menestystään. Mustat olivat katkeria, koska Tinzellä oli pyllyn hytkytyksen lisäksi myös sen verran päätä, että hän osasi kääntää harrastuksensa rahallisesti menestyväksi hytkytykseksi.

Mustat eivät olleet tyytyväisiä anteeksipyytöihin, vaan he jatkoivat ja jatkavat edelleen tämän kiusaamista. Nyt hän ei saisi kulttuurimarxistien mukaan avautua kiusaamisestaan, sillä hänen parempi menestys johtuu kuulemma valkoisesta etuoikeudesta.

Lähteet: https://mobile.twitter.com/salonen_sara/status/1400148940641742850

https://www.seiska.fi/kotimaa/tanssija-tinze-ei-enaa-vaikene-taa-on-mun-uran-pelottavin-ja-ahdistavin-ulostulo-julkaisu

Kotimaa Kulttuuri Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Rotu Uutiset

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Saa nähdä, milloin ”tasa-arvo” on niin pitkällä että myös miehet halutaan twerkkaamaan.

  • Late

    Vastaa

    Toi salonen sais tippua käynnissä olevaan jätteiden repijään. V***u mikä ääliö

  • Ei mitään uutta

    Vastaa

    Tämä tapaus muistuttaa taannoisten urheiluliittojen TUL:n ja SVUL:n välisiä kinasteluita.Kun jokin laji ammattimaistuu, kuten nyt twerkkaukselle näyttää käyneen, alkaa riitely ja selkään puukottelu siitä kuka edustaa lajin ”autenttista” puolta.Selittelyt ja anteeksipyynnöt eivät ratkaise mitään.Paras kuitti on jättää rutisijat vaille huomiota.Eli tässä tapauksessa kateelliset neekerit.

  • Pulipuli

    Vastaa

    Onhan meillä vielä paljon oppimista,kannattaa lähteä eteläafrikkaan hakemaan oppia.

  • Mummi

    Vastaa

    Milloinka sovitaan, ettei musta ikinä tanssi balettia, koska se sortaa rasistisesti ja on puhtaasti valkoisen kulttuurin omimista.

  • Nimetön

    Vastaa

    Olen vähän ihmeissäni,? Tyypillinen valkoinen ikäheteromies! Juu juu kyllä se hituvinkula on ollu mielessä jatkuvasti! Paitti hetkeksi katosi ku Viren kaatui! Onkos tässä nyt jotain rodullista erilaisuutta kas kun hyllyvät perse( selluliitit) saa lähinnä voimaan pahoin? Niin se vaan on että ihmisten aivot reagoi vastasukupuolen merkkeihin joistain esivanhempiemme geenijärjestyksen mukaisesti! Hajutkin ovat osa asiaa, mutta jätetään ne nyt sillensä

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi