Awakening III: Haastattelussa Tomislav Sunic

Tomislav Sunic on kroatialaistaustainen kirjailija, filosofi ja aktivisti, joka on tunnetaan erityisesti Against Democracy and Equality – The European New Right ja Homo Americanus – Child of the Postmodern Age-nimisistä teoksistaan.  Sunicin aatteellisella työllä on ollut merkittävä vaikutus Euroopan uuden oikeiston syntyyn. Aktiivisen kirjoittamisen lisäksi Sunic on energinen esiintyjä, joka vierailee säännöllisesti kansallismielisissä konferensseissa ympäri Eurooppaa. Sunic on Hyvinkäällä järjestettävän kolmannen Awakening-konferenssin pääpuhuja. Konferenssiin voit ilmoittautua osoitteessa awakeningfinland@protonmail.com. 

Tomislav Sunicia haastateltiin Tuukka Kurun toimesta ensimmäisen kerran vuonna 2020. Aiemman haastattelun löydät tästä linkistä.

Tervehdys herra Sunic! Haastattelin sinua jo neljä vuotta sitten, mutta kuten suomalaiset tykkäävät sanoa, kertaus on opintojen äiti! Haluaisitko esitellä itsesi uudestaan suomalaiselle yleisölle ja avata hieman omaa historiaasi. Milloin koit poliittisen heräämisesi, ja mikä kokemus tai tapahtuma aiheutti sen?

Nuorena poikana en tarvinnut eritystä herätyskelloa takaraivossani herätäkseni poliittiseen toimintaan, sillä minun niin kutsuttu heräämiseni on luonteeltaan perinnöllistä. Kommunistiseen Jugoslaviaan syntyneenä en tarvinnut juurikaan aikaa kommunistisen järjestelmän valheellisuuden ymmärtämiseksi. Myöhemmin vietin pitkiä aikoja kapitalistisissa maissa, kuten Amerikassa, Belgiassa ja Tanskassa, ja ymmärsin vastaavan vilpillisyyden myös lännen plutokraattisessa systeemissä. Lisätään näihin havaintoihin vielä suuri määrä eri kielillä kirjoitettuja kirjoja, joita perhepiiristäni löytyi. Aloin jo nuorella iällä kyseenalaistamaan eri maiden hallitsevia ideologioita, jokaista järjestelmää ja jokaista historiallista narratiivia. Lukulistani heijasteli perimääni ja kulttuurillista pessimismiäni. Tämän vuoksi valitsen sielunveljikseni LF Celinen kirjallisuuden puolelta, Gottfried Bennin runoudesta, Arno Brekerin veistostaiteiden osalta sekä pastoraalisten maalauksien puolelta krotialaisen Ivan Rabuzinin. Myöhemmin teini-ikäisenä hippinä, tiedustellessani reittiä Bornholmista Goalle vuonna 1972, tutustuin myös vasemmistolaiseen maailmankatsomukseen. Kasvoin myös kuunnellessani vasemmistolaisen, vaikkakin systeemikriittisen, Frank Zappan sanoituksia.

Tajusin jo aikaisessa vaiheessa, että systeemiä ei voi muuttaa olkapäille ylettyvillä hiuksilla ja pajari huulessa. Modernin ajan harhaoppinen voi paljon paremmin vaurioittaa järjestelmää tohtorin tutkinnolla sekä tarvittaessa pukeutumalla Armanin pukuihin. Julkaisemani kirjat toimivat henkilötodistuksenani!

Mitkä periaatteet muodostavat maailmankatsomuksesi perustan ja kuinka ne näkyvät jokapäiväisessä elämässäsi?

Henkilön olemus merkitsee kaikista eniten. En juurikaan välitä yksittäisen ihmisen ideologisesta tai teologisesta pintamaalista. Se, millä on merkitystä, on henkilön halu laittaa yhteisönsä etu omien tarpeidensa yläpuolelle. Ideologioita tulee ja menee, joten meidän on turha olettaa että edes suuresti kaipaamassamme valkoisessa maailmassa kaikki asiat pysyisivät ennalta-arvattavina ja rauhanomaisina. Arvostan paljon enemmän vihollista, jonka toimintaa osaan tulkita, kuin oman sisäryhmäni edustajaa, joka ylistää ainoastaan sen hetkistä trendiuskontoa tai ‑aatetta.

Tulevan konferenssin teema on ”Nova Europa – Eurooppa liberaalin hegemonian jälkeen”. Mitkä asiat tekevät liberaalista arvomaailmasta niin vaarallisen ja mitä vaihtoehtoja meidän pitäisi pystyä niille tarjoamaan? Mikä on esityksesi teema?

Kommunismin lyttääminen on ajanhukkaa, mikäli kriitikko ei varovaisesti tutki ja erittele sen liberaalia kasvustoa. Kommunismi ja liberalismi ovat ideologisia kaksosia, tosin sillä erotuksella, että liberalismi on paljon vaarallisempi ideologia, johtuen sen pehmeämmästä ja vaikeammin havaittavista poliittisen alistamisen muodoista. Liberalismi johtaa hyvinvoivien diktatuuriin, tuhoten kansalliset ja rodulliset yhteisöt, riisuen kommunismia tehokkaammin aseista potentiaaliset toisinajattelijat ja vääräuskoiset. Aiheesta löytyy paljon hyvää kirjallisuutta, alkaen Ernst Jüngerin ja Adolphus Huxleyn kirjoituksista. Oma puheeni tulee käsittelemään liberaalin systeemin ylläpitämää laillisuusperiaatteen irvikuvaa.

Neljä vuotta sitten todistimme alkavaa Covid-kriisiä ja kaksi vuotta sen jälkeen lähialueellamme puhkesi laajamittainen sota. Millaisia uusia poliittisia ja metapoliittisia havaintoja olet tehnyt näiden erikoisten ja ennalta arvaamattomien vuosien aikana?

Covid-kriisi, tai paremminkin massahysteria väitetyn pandemian ympärillä, oli aika pitkälti linjassa toistuvien poliittisten ja uskonnollisten hysterioiden kanssa, tai paremminkin joukkohulluuksien, jotka ovat muovanneet läntistä sivilisaatiotamme viimeisen 2000 vuoden ajan. Ensin eurooppalaiset massat ylistivät outoa Lähi-idästä saapunutta kristittyä houretta, kaksi tuhatta vuotta sen jälkeen suuri joukko läntisiä intellektuelleja hullaantui marxilaisesta houreesta, ja nyt todistammekin jo liberaaleja huijareita, jotka uskottelevat ihmisille, että maailma tulee päättymään heidän oman houreensa mukana. Mikähän mahtaa olla seuraava hullutus? Luotan enemmän muinaisiin roomalaisiin eläinten sisäelimiä tutkineisiin ennustajiin tai keskiaikaisiin alkemisteihin kuin itseään asiantuntijoiksi kutsuviin ekspertteihin tai politiikan tutkijoihin. Meidän ei tule syyttää niitä, jotka hyötyvät näistä joukkohullutuksista, vaan niitä miljoonia ihmisiä, jotka hyväksyvät mukisematta vastaavat pseudointellektiuellit harhat, joita ilman he eivät kykene elämään.

Olet kutsunut itseäsi oikeistososialistiksi ja ankaraksi kapitalismin kriitikoksi. Tämän kaltainen maailmankatsomus on valtavirtaisessa politiikassa harvinaisuus, sillä suurin osa ns. ”isänmaallisista” ja ”populistisista” puolueista ovat omaksuneet maailmankatsomukseensa markkinatalousmyönteisen politiikan. Mikä selittää tätä eroavuutta, ja onko kyseessä kuinka uusi ilmiö?

En tiedä, kuinka edes määrittelisin itseäni. Yleensä ne, jotka yrittävät antaa minulle vastaavia leimoja, tekevät sen herjaavassa mielessä, yrittäen kriminalisoida sanavalintojani. Saatan olla äärimmäistä oikeistoa monessakin asiassa, mutta tietyissä historiallisissa konteksteissa ja kysymyksissä saatan olla hyvinkin vasemmalla. Olet täysin oikeassa, monet läntiset nationalistit ja populistit ovat omaksuneet siveettömän poliittisen identiteetin. He saattavat saarnata kulttuurillisista juurista ja rodullisesta yhdenmukaisuudesta eurooppalaisille massoille, samaan aikaan kuitenkin ylistäen vapaan markkinatalouden välttämättömyyttä. Nämä asiat ovat toistensa vastakohtia. Kulttuurillisen ja rodullisen koheesion puolustaminen samaan aikaan kun henkilö kannattaa pääoman ja ihmisten vapaata liikkuvuutta on ylitsepääsemätön ristiriita. Monet läntiset oikeistolaiset ja nationalistit ovat tämän asian osalta pahasti erehtyneet. Tunnen hyvin toimeentulevia kroatialaisia nationalisteja, jotka heiluttavat maan lippua ja huutavat nationalistisia iskulauseita, mutta jotka kuitenkin palkkaavat ravintoloihinsa nepalilaista halpatyövoimaa!

Olet kirjoissasi ennustanut, että liberalismi tulee lopulta häviämään kommunismille, koska se ei kykene tarjoamaan lopputulosten tasa-arvoa massoille. Liittyykö kommunismin suosion nousu värillisten määrän lisääntymiseen ja katkeruuteen valkoisia kohtaan?

Todennäköisessä tulevaisuudennäkymässä kommunismi ja liberalismi voivat toimia käsi kädessä. Otetaan Kiina esimerkiksi, joka on kyennyt yhdistämään monoliittisen kommunistisen järjestelmän kapitalistisen markkinatalouden kanssa. Tulevaisuuden massayhteiskunnassa, joka joutuu kohtaamaan entisestään rajallisemmat resurssit, tämä sulautuma voi olla ainoa mahdollinen vaihtoehto läntisille johtajille Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ja jos monikulttuurisuutta – tai oikeammin ilmaistuna monirotuisuutta – tarkastellaan, sitä voidaan pitää täysin epäonnistuneena kokeiluna. Sinun ei tarvitse olla akateeminen ihminen tai soveltaa empiiristä dataa todistaaksesi tämän – riittää että käyt iltakävelyllä Malmössä tai läntisessä Los Angelesissa.

Entisenä jugoslavialaisena olet todistanut omin silmin ylikansallisen yhteiskuntakokeilun epäonnistumisen. Tarkoittaako tämä sitä, että myös samaa rotua olevien kansojen tulisi pysyä toisistaan erillään, vai oliko Jugoslavia ainoastaan traaginen yksittäistapaus?

Tehdään heti alkuun selväksi: kroaattien ja serbien yhteinen viha syttyi vasta Versaillesin rauhansopimuksen jälkeen, kun keinotekoinen Jugoslavian valtio luotiin vuonna 1919. Toki ennen sitäkin oli joitain tavanomaisia jännitteitä näiden kahden kansan välillä, mutta se ei koskaan johtanut laajaan aseelliseen konfliktiin. Samankaltainen asetelma voitaisiin tehdä tanskalaisten ja ruotsalaisten, tai flaamien ja valloonien välillä, joista myöhemmin muodostui Belgian valtio. Ennen ensimmäistä maailmansotaa, konfliktia serbien ja kroatialaisten välillä ei ollut. Juoksuhaudat synnyttävät hyviä ystävyyssuhteita – asia, jota monet sosiobiologit ovat tutkineet. Kuitenkin, kun asetat kaksi eri kansaa vieraan ylikansallisen hallinnon alaisuuteen ja koetat muodostaa heille yhteistä keinotekoista identiteettiä, jännitteitä ja sisällissotia tuppaa syntymään. Suomalaistenkin olisi hyvä miettiä kuka on todellinen vihollinen, naapurissa olevat venäläiset, joilla on samankaltainen perimä mutta suuresti poikkeava kulttuuri, vai miljoonat Aasiasta ja Afrikasta tulevat siirtolaiset, joilla on poikkeavan kulttuurin lisäksi vieläpä täysin poikkeavat geenit?

Monet itäisen Euroopan nationalistit, suomalaiset mukaan lukien, ovat todistaneet isänmaallisuuden nousua ja maanpuolustustahdon lisääntymistä Ukrainan sodan syttymisen jälkeen. Jotkut liberaalit ovat jopa kritisoineet tätä ”ylimilitarisoitunutta” retoriikkaa. Voidaanko tätä ”takaisin perusasioihin”-tyylistä muutosta ihmisten ajattelussa pitää aatteemme kannalta hyvänä asiana?

Suomalaisilla on historiallisesti huonot kokemukset venäläisistä, ja on ymmärrettävää, että asennoituminen Ukrainan sotaan on suomalaisilla, virolaisilla tai puolalaisilla erilainen kuin vaikkapa ranskalaisilla nationalisteilla. Ukrainan sota jakaa traagisesti eurooppalaisia nationalisteja eri leireihin, osan kannattaessa Ukrainaa ja osan Venäjää. Kymmenet kroatialaiset nationalistit ovat skandinaavien ja baltialaisten aatetovereidensa kanssa menneet taistelemaan Ukrainan puolelle käynnissä olevassa sodassa. Tämä haittaa pitkällä aikavälillä yhteisymmärryksen luomisesta Venäjän kanssa, haitaten myös eurooppalaisten nationalistien yhteisiä päämääriä tulevaisuudessa. Miksi emme nostaisi esiin yksinkertaista kysymystä? Kuka hyötyy eniten Euroopan sisäisestä sodasta? Vastaus on ilmeinen: Yhdysvallat. Tämä ei ole ainoastaan sota Ukrainan ja Venäjän välillä, se on samalla amerikkalaisten uuskonservatiivien ja Venäjän välinen sota, jossa vuodatetaan eurooppalaisten verta.

Käytännössä kaikki eurooppalaiset valtiot kärsivät alhaisesta syntyvyydestä ja vuosittain kasvavasta värillisestä maahanmuutosta. Tämä kehitys tapahtuu käsi kädessä liberaalien normien kanssa, jotka eivät näe arvoa erillisten rotujen ja kansojen olemassaololla. Mikä on tärkein yksittäinen muutos, jota eurooppalaisten nationalistien tulisi edistää, jotta he voisivat pelastaa omat kotimaansa? Mikä on syynä siihen, että yksikään länsimainen nationalistinen ryhmittymä ei ole vielä onnistunut tässä päämäärässä?

Rotuhygienia ja eugeniikka kuulostavat pelottavilta ja demonisilta liberaaleissa piireissä ja valtamediassa. Niiden kaikki soveltamismuodot ovat laajalti tuomittuja ja kuitattu fasistisina jäänteinä toisen maailmansodan ajoilta. Mutta ollaanpa nyt rehellisiä – alitajuisesti kaikki ihmiset ja kansat tekevät toistuvasti valintoja, jotka syrjivät muita, kuten esimerkiksi parinvalinnassa. Me olemme kaikki huolissamme jälkikasvumme terveydestä ja ulkonäöstä. Mitä tulee alhaiseen syntyvyyteen, en koskaan syyttäisi siitä värillisiä muukalaisia tai äärivasemmistolaisia aktivisteja. Syytän hemmoteltuja valkoisia eurooppalaisia, jotka ovat jääneet liberaalin dekadenssin pauloihin. Liberaalille tosiuskovalle rodulliset sidonnaisuudet ovat samantekeviä, sillä kuolevien kansojen tilalle voi aina tuoda uusia ihmisiä. Hyvä uutinen on taasen se, että liberaali systeemi on juuriaan myöten itsetuhoinen. Yksikään maa ei voi vastaanottaa loputtomasti miljoonittain matalan älykkyysosamäärän tulijoita, ja olettaa että he kykenisivät ylläpitämään korkeateknologista läntistä järjestelmää, tai uneksia loputtomasta talouskasvusta. Valitettavasti systeemin romahtamisesta syntyvä hinta tulee olemaan meille korkea.

Gazan sota on normalisoinut Israel-kriittisiä ja jopa juutalaisvastaisia mielipiteitä sosiaalisessa mediassa. Moni juutalaisjärjestö on huolissaan antisemitismin uudesta aallosta. Onko juutalaisten valta lännessä vihdoin murentumassa, vai onko tämä heille ainoastaan väliaikainen takaisku? Kuinka varmistamme tämän suotuisan kehityksen jatkumisen myös tulevaisuudessa?

Ei, tämä ei ole ainoastaan väliaikainen vastoinkäyminen. Kyseessä on jättiläismäinen ja historiallinen muutos maailmanhistoriassa, jonka merkitys on Hamasin ja IDF:n välistä sotaa ja sen uhrejakin suurempi. Gazan sota on synnyttänyt uusia repeämiä, uusia jakolinjoja ja uusia ideologisia sidonnaisuuksia. Se, mitä todistamme nyt, on uusi historiallinen ajanjakso. Lähes koko läntinen vasemmisto on noussut Israelia ja juutalaisia intellektuelleja, rahamiehiä ja poliittisia toimijoita vastaan. Vasemmistosta on tulossa avoimesti ”antisemitistinen”, jos käytämme termiä juutalaisten määrittelemällä tavalla. Gazan sodasta on tulossa ainutlaatuinen sosioantropologinen ilmiö jo ihan senkin takia, että läntinen vasemmisto ja Antifa olivat pitkälti juutalaisen poliittisen toiminnan ja ajattelun tulosta. Nyt tämä luomus onkin hyökkäämässä omaa luojaansa vastaan!

Lähde: Kansalainen