Viime vuonna enemmän itsemurhia kuin koronakuolemia

Menetettyjen elinvuosien näkökulmasta itsemurhakuolemat ovat tavattoman paljon isompi asia kuin koronan aiheuttamat kuolemat, tiivistää THL:n tutkimusprofessori Seppo Koskinen.

Kotimaa

despair, alone, to be alone

Vuoden 2020 kuolemansyytilastot julkaistiin perjantaina. Niistä selviää, että virallisen laskennan mukaan koronaan kuoli noin 550 ihmistä koko viime vuoden aikana. Keskimäärin kuolleet olivat 84-vuotiaita.

Se on vähemmän kuin mitä ihmisiä kuoli esimerkiksi itsemurhiin samalla ajanjaksolla. Itsemurhia tilastoitiin noin 700. Lisäksi itsemurhaan kuolleet ovat keskimäärin 45-vuotiaita, mikä tarkoittaa, että heillä olisi ollut enemmän elinvuosia jäljellä kuin koronaan kuolleilla, jotka ovat muutenkin vanhempia kuin mitä ihmiset keskimäärin elävät.

Lähde: Yle

Hyvinvointi Koronavirus Kotimaa Politiikka Rappiokulttuuri Talous Tilastotiede Yhteiskunta

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tätä olen monissa keskusteluissa korostanut, että suhteuttakaa nyt niitä asioita.
    Koronasta johtuvista syistä kuolleet ovat hyvin iäkkäitä ja muutenkin pääsääntöisesti monisairaita, se, että ihminen kuolee vanhoilla päivillään johonkin pahaan flunssaan, ei ole mitään uutta.
    Suomessa kuolee vuosittain noin 50 000 ihmistä, koronakuolemat ovat pienen pieni osa niistä. Suurempi katastrofi on vielä edessä, nimittäin julkisen puolen hoitovelka, koska tämän teatterin takia osa ihmisistä ei ole uskaltautunut mennä lääkäriinkään ja ihan oikeasti vakavien sairauksien hoito on pahasti viivästynyt, kun ihmiset ovat varsinkin viime vuonna peruneet vastaanottoaikojaan, mutta eiköhän tästäkin syytetä rokottamattomia.

    Jos katsotaan pelkkää kuolintilastoa, niin onko meillä sittenkin itsemurhapandemia? Eikö hallitus jo sulje ravintoloita?

  • Irmgard

    Vastaa

    Nämä artikkelissa mainitut ”koronaan kuolleet” menehtyivät todennäköisesti suurimmalta osin Joko A‑tai B‑influenssan kanssa ollen jo muutoinkin ns. perussairauksia omaavia varttuneempia ihmisiä. Näin minä vahvasti epäilen.

    • Ilmari

      Vastaa

      Mene kertomaan niille lääkäreille, että ne ovat kirjoittaneet väärän kuolinsyyn. Jos ne kysyvät että miten niin, vastaa ett vahvasti epäilet.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    despair, alone, to be alone