Poliisikomentaja Lasse Aapio murtaa kansalaisten uskoa oikeuslaitokseen – haukkuu käräjäoikeuden

Hybridisota-asiantuntijat ovat painottaneet, että oikeuslaitosta halventava propaganda on osa Putinin informaatiovaikuttamista.

Poliittiset viholliset

Lasse Aapio.

Poliisikomentaja Lasse Aapio on päättänyt käyttää poliisin viran tuomaa auktoriteettia hyväkseen murentaakseen kansalaisten uskoa oikeusvaltioon ja riippumattomaan tuomioistuimeen. Aapio ei selvästikään hyväksy käräjäoikeuden maanantaista ratkaisua kaataa syytteet niin sanotussa hakaristilipputapauksessa.

Aapio pyrkii painostamaan hovioikeutta kommentoimalla asiaa julkisesti. Hän kirjoittaa, etteivät ”natsiliput kuulu Helsingin kaduille” puolustaen samalla kollegoidensa rikollista toimintaa, josta käräjäoikeuden tuomiossakin oli maininta. Poliisi syyllistyi marssin aikana poliittisten toimintavapauksien loukkaamiseen käymällä lipunkantajien kimppuun.

Poliisin tehtävä on virallisen narratiivin mukaan valvoa lakien noudattamista neutraalisti. Politisoituva poliisi muuttuu kuitenkin tosiasiassa yhä röyhkeämmäksi julkisissa ulostuloissaan, eikä se viitsi enää edes peitellä asenteellisuuttaan toisinajattelijoita kohtaan.

Viime vuosina hybridisota-asiantuntijat, kuten palkittu toimittaja Jessikka Aro, ovat usein painottaneet, että oikeuslaitosta halventava propaganda on osa Vladimir Putinin informaatiovaikuttamista. Nähtäväksi jää, paljastuuko Aapiokin lopulta niin sanotuksi Kremlin trolliksi.

Lähde: Lasse Aapio

Hakaristi Helsinki Hybridisota Informaatiosota Jessikka Aro Käräjäoikeus Kotimaa Kreml Lasse Aapio Mielenosoitus Poliisi Poliisi rikollisena Poliisivaltio Poliittinen vaino Poliittiset toimintavapaudet Poliittiset viholliset Politiikka PolPo Rikos Vladimir Putin Yhteiskunta

Keskustelu

28 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • N.N.

    Vastaa

    ”Nähtäväksi jää, paljastuuko Aapiokin lopulta niin sanotuksi Kremlin trolliksi.”

    Haahaahaa; saavat maistaa oma lääkettä.

    • pää määrää

      Vastaa

      Kenenkähän trollit olivat asialla, kun venäläinen Paul Melnikov osti Rymättylän alueelta saaria ja pantiin liikkeelle huhu, Putin ostattaa Turun laivaväylän varresta sotilastrategisia saaria. Saarille rakennettiin kalliita kesäasuntoja korkalaatuisella tekniikalla varustettuna. Epäilen, että Melnikovin tarkoitus oli ansaita vuokraamalla huippuhuviloita venäläisille oligarkeille.
      Huhun seurauksena tapahtumaa kauhisteltiin ja venäläisen rahat takavarikoitiin (miljoonia) ja saaret pantiin myyntiin. Melnikov pidätettiin aseistetuin poliisivoimin ja häntä kuulusteltiin. Syytöksinä oli veropetos ja rahanpesu. Tuomioita ei löydy. Rahoista palautettiin 600 euroa.
      Epäilen kysymyksessä olevan suomalaisen korruption. Lopulta omaisuus myydään pilkkahintaan Suomen oligarkeille. Suomalaisten toiminta voi olla kansainvälisesti rikollista ja siitä joudutaan korvauksiin. Mahdolliset korvaukset maksetaan kaikessa hiljaisuudessa verorahoista. Korruption seurauksena veronmaksajien rahoja siiryy mutkien kautta jälleen suomalaisille oligarkeille luksuskesäasuntoina. Joka tapauksessa vain rikkaat saavat etuja, tavallisen pulliaisen rahat eivät riitä miljoonahuvilaan. On jo mennyt kaupaksi ja hyvin rakennetuissa satamissa on miljoonaveneitä.

      • Pitää ymmärtää...

        Vastaa

        Tässä oli takana myös se asia että joka kerta kun Venäläjän kansalainen ostaa maa-alueen Venäjän ulkopuolelta, niin se maa-alue liitetään Venäjän federaation maa-alueisiin. Ja sitä sekä sen asukkaita puolustaa Venäjä. Tätä eivtä suomalaiset tajua vaan myyvät maa-alueitaa sisäsuomestakin kun ”Ne maksoi sen mitä pyydettiin”. Tällaiset materialistit ovat tuhoisia Suomen kansalle. Niinkuin se yksikin idiootti joka myi sen saare juutalaisille jotka kertoivat sinne perustettavan lasten kesäleirin. Ja sitten uhriutui kun sinne tulikin varakkaiden juutalaisten lomaparatiisin. Ja sama juttu ”Ne maksoi korkeamman hinnan”. 

        Rahaa ei voi syödä eikä sitä voi juoda. Ja jos se ei ole seteleinä, ei sitä voi käyttää edes sytykkeinä.

        No, mutta takaisin noihin saarikauppoihin… Joo, taustalla olivat varmasti hämäräheikit lahjuksineen. Mutta että jos tällaista Suomen omaisuutta myytäisiin niin se pitäisi olla julkinen myynti (niinkuin poistettujen armeijan kasarmienkin kohdalla) ja ne pitäisi julkaista Suomen suurimmissa lehdissä. Näin valtio saisi maistaan käyvän korvauksen ja kiinteistöverotuloja. Ja maa-alueita voisivat suomalaisetkin ostaa. Onhan suomalaisten yksityistileillä yli 93 miljardia euroa rahaa. Niillä rakentaisi vaikka 10 ydinvoimalaa.

  • Tolkku Takaisin

    Vastaa

    Poliisin ja oikeuslaitoksen politisoitumista ajetaan nyt Suomessa vahvasti eteenpäin. Periaate on tuttu totalitarismista tunnetuista maista. Suurena ja Mahtavana esikuvana on tietenkin Neuvostoliitto. Nyt kun Venäjä selkeästi sanonut ei kommunismille, niin yhä syvemmälle omaan uusmarxismiinsa vajoava länsi on ottanut sen silmätikukseen.
    Propaganda ja hybrideillä pelottelu on karkeaa ja suurelta osin projisointia eli omat viat projisoidaan Venäjään. Venäjä on muuten erittäin natsikielteinen yhä edelleen ja natsilippu lienee siellä jyrkästi kielletty.

    • Luullun ymmärätäminen

      Vastaa

      Lasse ei vissiin ole ymmärtänyt lukemaansa kirjasta Suomen Laki. Tai sitten se tulkitsee sitä lain hengen mukaisesti. Sillä Lassenkin pitäisi tietää että Käräjäoikeus tekee lakiin perustuvia päätöksiä ja kun hakaristilippu ei ole Suomessa kriminalisoitu, niin sitä saa julkisella paikalla kantaa eikä se saa lainmukaan johtaa oikeustoimiin.

      Toinen asia missä Lasse on ”väärässä” on tuo lauseke ”etteivät ”natsiliput kuulu Helsingin kaduille””, johon Lasse lienee saanut lainopillista konsultaatiota. 

      Ensiksikin, mielenosoituksessahan ei kannettu natsilippuja vaan Saksan hakaristilippua. Ja toiseksi, heidän natsilipuikseen määrittelmät liput eivät heidän mielestään kuulu Helsingin kaduille. Mutta vaikka ne pienen ryhmän mielestä eivät sinne kuulukkaan, niin tämän pienen ryhmän tulee sietää niitä sen aikaa kun ne sielä ovat. Sillä se on laillinen oikeus lippujen kantajille. Tai heille jotka ne vetävät Saksan juhlapäivinä salkoo.

  • Sam

    Vastaa

    Päivä päivältä paranee Partisaanin artikkelit.

  • Kansalliset turvallisuusjoukot

    Vastaa

    Kaikki ne poliisit jotka syyllistyivät tähän räikeään perusoikeuksien loukkaamiseen kuuluu saada teon vakavuutta vastaava rangaistus.

    Tämä poliisipäällikkö tekee itsestään narrin. On lähes käsinkosketeltavissa että joku taho on laittanut poliisipäällikön suuhun sanoja.
    Vai onko?

    Kaikki ymmärtävät nyt että poliisi käy omaa hybridi sotaa kansaa vastaan. 

    Näin voimakkaasti politisoitunut poliisi vaarantaa koko yhteiskuntarauhan.

  • pöh

    Vastaa

    En välttämättä pidä fiksuna natsisaksan lippuja kanniskella, mutta koska se ei ole laissa kielletty niin silloin se on sallittu, ja jokaisella on siihen oikeus jos niin haluaa. Muistan katsoneeni videota jossa poliisikaan ei asiaan puuttunut, kuin vasta sitten kun tuli vasemmisto häiriköitä paikalle.
    Poliittinen poliisi ja vielä poliittisempi valtakunnansyyttäjä ei ole kenellekään hyvä asia.

  • p.grandell

    Vastaa

    ei ole hurraamista tom of finlandian oikeuslaitoksestakaan, mutta polopon kätyrit ovat kyllä tosi röyhkeitä, vihaavat omaa kansaa, mutta saata### karvikset ja yön timot kantaa isiksen lippuja! niiden kimppuun ei hyökätä, katsoisi polpo vähän itseään peiliin, lietsotaan ryssän vihaa, normi venäläinen on tosi kohtelias ja työteliäs kaveri, nämä polpon paksumahaiset donitsin ahmijat vain vihaavat omaa kansaa, eivät osaa edes hävetä, nato kiiluu vain silmissä, nato joka rakentanut isiksen ja kaiken saastan mitä löytyy, eivät auta yhtäkään muuta nato maata kriisin sattuessa, nähtiin taas afganista, kaikki sodat ovat hävinneet, cocacola pojat miljoonineen dollarein ei pärjää edes beduiineille.se on totuus.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Miksi poliisikomentaja haluaa halventaa käräjäoikeuden päätöstä?
    Turha on kenenkään puhua enää ”puolueettomasta” Poliisista.
    Poliisin tehtävä EI ole ottaa kantaa yhteiskunnallisiin mielipiteisiin, saati kritisoida oikeuslaitoksen antamia päätöksiä.
    Tällä tavalla kun Poliisi toimii, he murentavat entisestään kansalaisten luottamusta heitä kohtaan, toisaalta hyvä asia, sillä kansalaiset näkevät minkälaisia poliisit tosiasiassa ovat.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tuota… Vallan kolmijako? Ei päde Suomessa ilmeisesti??

    • Tavja vs. Kekkosen kabinetti

      Vastaa

      Ei, jos muistat niin se purettiin virallisesti nimikkeellä ”Presidentin valtaoikeuksien kaventaminen” ja sen pisti alulle Tavja Halonen joka pohjusti EU:n liittovaltiota.

      • se sama nimetön

        Vastaa

        Tuon vehkeilyn aloitti kyllä presidentti Koivisto kuuluisalla konklaavillaan! Tiedän kyllä ettei kolmijako ole ollut suosiossa sitten kolmeen vuosikymmenen

    • Jupi

      Vastaa

      Pukit kaalimaan vartijana, on maan tapa. Kansanedustajista koostuva perustuslakivaliokunta valvoo itse omia tekojaan, ja jos valiokunta sattuisi moittimaan jostain niin Marin pyyhkii moitteilla persettään. Demokratiaa ei ole, mutta hei, sentään niin luotettavat vaalit että siitä pitää erikseen veronmaksajien rahoilla mainostaa katukuvassa.

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Jos tänään on muuta tekemistä, jättäkää se tekemättä ja kuunnelkaa Monokulttuuri Fm

  • Schlageter

    Vastaa

    ”…poliisin viran tuomaa auktoriteettia…”
    Ei poliisin erittäin vaatimattomalla koulutuksella ja viimeaikaisella käytöksellä (esimerkiksi osallistumisella Black Lives Matter ‑mielenosoitukseen) saavuteta minkäänlaista auktoriteettia.
    Aivan turhaa sakkia.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Jos Aapiolla on noin vakava hakaristilippufobia, niin mitä ihmettä hän enää tekee Helsingissä tai Suomessa ylipäätään?

  • jani

    Vastaa

    Poliisi(viranomaisella) ei pitäisi olla mitään asiaa pyrkiä ohjaamaan oikeuslaitosta haluamaansa suuntaan. Tämä on oikeusvaltion perusteita. Käsittääkseni Aapio rikkoo twiitillään sekä virkavelvollisuuttaan että virkavalaansa. Eikös näistä poliisien kannanotoista ole jo aikaisemmin tullut huomautuksia oikeuskanslerilta tai oikeusasiamieheltä? Sitä ihmettelen että Taponen ei ole saanut vielä nuhteita. Eikö kukaan ole viitsinyt tehdä valituksia PolPon toiminnasta?

    • pää määrää

      Vastaa

      On tullut huomautuksia aikaisemmin, mutta nyt on lähes kaikki oikeustoimen virkanaiset (virkamiehet) valittu poliittisen ideologian mukaan.
      Poliittisessa ideologiassa vallitsee kepun, kokoomuksen, demareitten, vasemmiston ja vihreiden konsensus. Virkamiehet on valittu tämän ryhmän toimesta eikä suinkaan pätevyyden, rehellisyyden ja perustuslain kunnioittamisen perusteella. Huomautuksia tulee edelleenkin, jos ei noudata konsensuksen tavoitteita.

  • SOOmalainen

    Vastaa

    Poliisin miekkatunnus ei kuulu Helsingin kaduille tai mihinkään. Poliisin tunnus Suomessa voisi olla pässi tai paskahanhi. Poliisit ei säädä lakeja. Ikävää jos poliisipalleroisten henkilökohtaiset mielipiteet alkaisi ohjaamaan oikeuslaitosta, toivottavasti myös hovi ja Korkein Oikeus myös hylkää täysin perusteettomat syytteet. Jos ei niin satoja muita symboleja täytyy myös kieltää, terroristien tunnukset, Antifa, ISIS ja kaikki kommunistien ja muiden pa*kojen liput.

  • Näin se on

    Vastaa

    Ei kuulu natsilippu, homolippu, sekopuoli-lippu, eikä myöskään EU:n lippu. Sinne salkoon kuuluu ainoastaan Suomen lippu.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Hakaristilippu on oikein komea ja kertoo vanhoista ajoista, jolloin asiat olivat vielä hyvin, joten miksi se ei sinne kuuluisi?

      • Hakis on jees

        Vastaa

        Muistaakseni viime sotien aikaan kun Suomeen hyökättiin, niin pyysimme apua Ruotsilta, Englannilta, Ranskalta, USA:lta..,jne.Lopulta muuan huonomaineinen Aatu totesi meille ykskantaan: ”Meiltä saatte jeesii!” Siihen asti oltiin kuultu vain samaa laulua tyyliin ”Teidän asianne, ei kuulu meille!” En kertakaikkiaan käsitä tätä kommunistien historian tulkintaa.Ilmeisesti natsit hyökkäsivät tänne Saksasta ja Neuvostoliitto pelasti?? Ilman kansallissosialistista Saksaa ei olisi tuommoiset aapiopaapiot ulisemassa täällä tänään natsilipuista.Onko tuo häiriintynyt mies katkera siitä ettei vanhempia tai isovanhempia roudattukaan Stalinin lihamyllyyn?

  • Irmgard

    Vastaa

    Valitettava esimerkki tuo Aapion ulostulo siitä, kuinka politisoitunut sekä puolueellinen, tiettyjä globalistisia/viherkommunistisia agendoja ajava Suomen poliisi on. Aapio pitäisi ehdottomasti erottaa virastaan välittömästi. Kyseinen Herra on jo moneen kertaan muissa yhteyksissä osoittanut olevansa täysin sopimaton hoitamaan poliisin virkaa. Myös monille tuttu mielenterveysongelmainen nettihäirikkö Jari Taponen pitäisi myös erottaa poliisin virasta.

  • Kyllä rahaa on

    Vastaa

    Lasse ja muut poliisit kitisevät siitä ku rahavirtoja leikataan. Minulla on ilmainen ehdotus joka säästää rahaa: Lopettakaa laittoman kiinniotot ja oikeudenkäynnit niin säästätte tuhansia tunteja aikaa ja silkkaa rahaa. 

    Tällaisia ovat mm. kaikki aiemmat itsenäisyyspäivän marssien kiinniotot sekä niiden oikeuskäsittelt, Vastarinnan näytösoikeudenkäynti ja muut vastaavat tulevat. 

    Jos poliisit pitäytyisivät pääasiassaa, yleisen järjestyksen ylläpidossa ja rikosten ratkaisussa, niin kaikki vihapuhepoliisit voisivat siirtyä sakottamaan ylinopeutta ajavia joita tällä hetkellä virtaa Helsinkiin sisääntuloväylillä noin 2000 ajoneuvoa/h. Sillä sakkorahalla saisi valtion kirstun- ja maantiet kuntoon.

    Ja talousrikollisuus on asia johon pitäisi syventyä merkittävä osa poliisisne tutkintaryhmistä. Mutta ei kai siihen koskaan päästä kun julkinen sektori itsekkin käyttää liivijengien perintätoimistoa karhuissaan ja käyttää liivijengejä taktisten laitteidensta hankintakanavana.

  • Suomen Laki

    Vastaa

    Entisen poliisin paljastuksia Suomen poliisin tekemistä rikoksista
    Blogi jossa paljastan Suomen poliisin tekemiä rikoksia. Suurin osa on omakohtaisia tapauksia joita olen ollut todistamassa, kuulemassa sekä näkemässä. Mukaan mahtuu myös muiden ihmisten kertomia
    tapauksia poliisin vallan väärinkäytöstä, toisten poliisien rikosten peittelystä, sekä tutkinta aineistojen kopeloinnista.
    https://poliisirikokset.wordpress.com/blog/

  • Jupi

    Vastaa

    Se on ajanhukkaa. Sieltä tulee vuoden päästä ympärisoikea vastaus joka toteaa että mitään väärää ei ole tapahtunut. Suomen laki estää ihmisoikeusloukkauksien tutkiminen jos tekijänä on valtioneuvostoon jäsen. Perustuslaki 108 luku

  • N.N.

    Vastaa

    Oisko Aa saanut tietyltä henkilöltä negatiivistä palautetta?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi