Active Club ‑yhteisöjen ”isä” Robert Rundo on pidätetty Romaniassa – karkoitettaneen USA:han

Yhdysvallat haluaa hänet takaisin kotimaahansa vastaamaan syytteisiin, jotka kaatuivat jo kertaalleen.

Aktivismi

Maailmalla nousussa olevien Active Club ‑yhteisöjen ”isä” Robert Rundo on pidätetty Romaniassa. Hänellä on keskeneräinen oikeudenkäynti Amerikassa liittyen mielenosoituksen aikana tapahtuneeseen itsepuolustustilanteeseen, jossa kommunistit häädettiin pois häiritsemästä.

Active Club ‑ilmiö, jonka ideoijana ja alkuunpanijana Rundo on toiminut, on uudenlainen kansallismielisen nuorisokulttuurin muoto, jossa Active Club ‑yhteenliittymät toimivat alakulttuurin ensisijaisina mainoskasvoina julkisuuteen. Tätä voisi verrata aikaisemmin voimissa olleeseen skinhead-alakulttuuriin, mutta päivitetyllä otteella ja merkittävästi terveemmällä pohjalla.

Vaikutteita amerikkalainen on ottanut erityisesti Euroopan kansallismielisestä kulttuurikentästä, jossa erilaiset nuorisokulttuurit, kamppailulajit sekä aktivismi ovat normaali osa kansallismielistä elämäntapaa.

Ilmiö on levinnyt myös Suomeen sellaisenaan. Esimerkiksi Active Helsinki ‑ryhmä toimii Rundon esimerkin mukaisella tyylillä. Aivan viime aikoina useisiin Euroopan maihin on syntynyt omia Active Club ‑yhteisöjä, jotka omalta osaltaan rakentavat paikallista nuorisokulttuuria kansallismielisellä saralla.

Hänet pidätettiin Romaniassa aikaisemmin tällä viikolla. Yhdysvallat haluaa hänet takaisin kotimaahansa vastaamaan syytteisiin, jotka kaatuivat jo kertaalleen. Poliittisista syistä johtuen tuomiota yritetään edelleen saada läpi.

Lähde: BBC

Active Club Aktivismi Kansallismieliset Poliittinen vaino Politiikka Rikos Robert Rundo Romania Ulkomaat Yhdysvallat

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Kommunismi on nyt voimissaan USA:ssa, joka on demokraattipuolueen törkysiiven valtaama konkurssikypsä mätäpesäke. Nato-kiimaiset suomalaisetkin vaistosivat tämän ja halusivat väen väkisin tunkea itsensä ja maansa Ameriikan kommunistien ja juutalaisten suojelukseen aivan USA-imperiumin loppumetreillä. Nauttikaa nyt sitten, aikaa ei ole kauan.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Romanian viranomaiset ovat ”kunnostautuneet” ennenkin oikeusjärjestelmänsä integroinnissa länsimaisten woke-ryhmien Soros-rahojen saalinjakoon. Esimerkksi nyt jo kotiarestiin päässyt Andrew Tate vangittiin tämänpäivän tietojen mukaan pikemminkin ideologisista, kuin rikosoikeudellisista syistä. Valtioterrori on aina ollut vasemmiston suosikkiase, joten mitään uutta asiassa ei varsinaisesti ole.

    • Sanna Mirella

      Vastaa

      Romania on selkeästi tällä hetkellä maa, josta kannattaa pysyä etäällä. Siionistien pesäke taitaa olla Romania.

  • GLGL

    Vastaa

    USA taisteli viimeiset 80 vuotta kommunismia vastaan ja nyt sille on sitten paraatiovet auki. Eipä olisi uskonut, että tuonkin taistelun häviävät. Kuinkahan siellä jälkipolville asia kerrotaan?

  • Plääh

    Vastaa

    Käsittääkseni USA ei oikesti taistellut bolshevismia vastaan, vaan nimenomaan yhdessä rakensi Neuvostoliiton kanssa bolshevistista maailmaa

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi