Video: Aboriginaali johti valkoisen tytön tuntikausia kestänyttä kidutusta Australiassa

Uhri sekä tekijät ovat alaikäisiä tyttöjä.

Rotu

Australiaa on järkyttänyt sosiaalisessa mediassa leviävä video, missä maan ”aboriginaaliväestöön” kuuluva tyttö kiduttaa valkoista tyttöä monen tunnin ajan.

Lähteiden mukaan kavala aboriginaali oli kutsunut 14-vuotiaan Kira Hartin luokseen esittäen, että hän haluaa alkaa hänen ystäväkseen. Tyttö olikin otettu neljäksi tunniksi vangiksi ja häntä oli pahoinpidelty lyömällä nyrkeillä ja pulloilla, sekä veitsellä pistellen.

Rotumuukalainen itse julkaisi videon kidutuksesta, koska se oli hänen mielestään hauska. Videon alussa päätekijä kertoo itse suorittamastaan kidutuksesta. Partisaani suosittelee herkästä mielestä tai korkeasta verenpaineesta kärsiviä jättämään videon katsomatta.

Yksikään valtamedia ei toistaiseksi ole kirjoittanut tapauksesta mitään.

https://www.bitchute.com/video/MNMXKXgnMSuZ/

Lähde: Telegram

Aboriginaalit Australia Rikos Rotu Ulkomaat Valkoisiin kohdistuva väkivalta

Keskustelu

18 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Irmgard

    Vastaa

    Ei ole olemassa tummaihoisia ihmisiä. Tummaihoiset ovat kaikki eläimiä ja he käyttäytyvät eläinten lailla. Muistakaa tämä tosiasia kun kohtaatte tummaihoisia. Eläin ei muutu ihmiseksi kun se vaeltaa esimerkiksi Afrikasta eurooppaan.

  • Rikollisten jälkeläisiä

    Vastaa

    Hmm… Tuo nyt ei ollut abo, se oli sekarotuinen. Ja vissiin siksi vihasi valkoista.

    Tämä video ei nyt sinällään yllättänyt kun muistaa mikä on nykyaustraaliaiaisten geeniperimä: Euroopan rikollisia. Ne jäivät sinne saarelle elämään ja myös vartijat jäivät sinne. Niin että… mitä niistä voi kehittyä?

    Ja toiset vielä haluaa sinne…

  • Harri Harald

    Vastaa

    Liekö aboriginaali ”rotumuukalainen” australiassa?

    • tymä

      Vastaa

      Siinäpä juttu onkin, abot eivät ole mitään rotumuukalaisia oikeastaan. Mutta tämä tosi-asia ei tee kiduttamisesta sen hyväksyttävämpää.

  • Starterra

    Vastaa

    Neekerit neekeröi. Jo on.

  • Jani Hiili

    Vastaa

    sellaista parempaa väkivaltaa mitä #sannamarin ja #vihreät sekä #vasemmisto haluavat suomeenkin.
    Matu/katujengien arabiaanot käyvät yhä röyhkeämmiksi. Tässä ei keppihevoset auta.

  • Topi Ikävalo

    Vastaa

    Abon lisäksi pahoinpitelyssä on ainakin yksi valkolais-tyttö.

  • Puolipilvistäpilvistä

    Vastaa

    Mitähän juttuja tulee sitten kun me ollaan vähemmistö ?

  • Ei prkl

    Vastaa

    Muistakaa että Orpo päästi nämä vuonna 2015 maahamme sanoen että näiden tulijoiden motiivien arvostelu on rasismia.

    • Kalimania

      Vastaa

      En tiennytkään, että Suomeen on tullut Australiasta pakolaisia. Kommentti kuvastaa muutenkin partisaanin kommentoijien tasoa, ei ole muuta kuin tietämättömyyttä, valheita, solvauksia. Useimmat kommentoijat vetävät kansallismieliset lokaan, niin huonoja ne ovat.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Jos nyt ollaan ihan tarkkoja niin aborginaali raiskasi rotumuukalaisen.

  • juha II

    Vastaa

    CRT tekee LIKAISTA työtään maailman jokaisella MANTEREELLA kuten Saksassakin, joxssa 12-vuotias VALKOINEN saksalaistyttö joutui MATU Jengin kiduttamaksi, mikä´sekin tietysti kuvattiin. Tämähän on jo saapunut Suomeenkin, sillä MAAILMANLAAJUINEN valkoisten KANSANMURHA-AGENDA on päähänmenevää aineistoa GLOBALISTI-JUUTALAISILLE ym. valkoisille kommunisti VATIPÄILLE. Joille tulee tapahtumaan täysin SAMOIN kuin SUVAKEILLE ym. ”pullanpaistajille” MUSUMAANIEN suhteen. Jos rajojen ulkopuolella RYSKYY niin RÄMISEE se rajojen SISÄPUOLELLAKIN. Se, kuinka nämä kaksi vastakohtaa arvottaa toisiinsa. On se VAKAVAN harkinnan aihe, sillä SOTILAAN, joka on vartiossa. Ei saa nukahtaa, sillä se tulee KALLIIKSI! On aiheellista miettiä, mitä kotirintamalla TAPAHTUU, jos ja kun VALKOISET miehet viedään MURHATTAVAKSI sotaan, jossa VOITTAJIA ovat VAIN GLOBALISTI-KOMMUNISTIT!!! Ja aivan kuten STALININ Neuvostoliitossa WWII:n jälkeen sodan kauhuista hengissä kotiin selvinnet puna-armeijan sotilaista huomattava osa joutui joko HETI tai ”logistiikan” taas vetäessä SIPERIAAN TYÖLEIREILLE. ”ISÄ AURINKOISEN” loputtoman vainpoharhaisuuden ja murhanhimon takia, joka oli hänelle ”NORMAALIA” virastotyötä tuon NYT suurvallaksi nousseessa tulevassa KAKSINAPAISESSA maailmassa.

    • Hikkakakkonen

      Vastaa

      Olis HELpompi luKEA näitÄ sinun KOMMENTTEjasi ilman noita capsloCKNIKOtteluja.

  • Blackberry

    Vastaa

    ihanaa kun valkoinen roska saa ansionsa mukaan <3

  • Schlageter

    Vastaa

    Missä on virhe?
    Siinä, että (valkoisille) lapsille ja nuorille tulisi alusta pitäen opettaa, että muihin rotuihin täytyy pitää etäisyyttä, muuten ongelmat ovat heti ovella.
    Jos et kasvata lapsiasi oikein, kärsi sitten siitä, että he kärsivät.
    Myöhemmin voit vain kostaa – mutta se ei enää lastasi auta.
    Ja jos et tee sitäkään, et ole MIES.
    Mieti sitä. Ennen kuin teet lapsia.

  • Snif

    Vastaa

    Ado on se joka kuuluu australiaan, sinne ei kuulu yksikään valkoinen sillä kaikki ne on raiskanneet koko maan.

  • Nimetön

    Vastaa

    Andre Swanströmin kirjassa: Valkoisen uskon soturi kuvataan hyvin 1920-luvun Australian valkoisen väestön alennustilaa ja henkistä tyhjyyttä. Ab originaleja kutsutaan Australian neekereiksi.

  • Revoluutioteoria

    Vastaa

    On se hassua miten kaikki mustat, ruskeat ja siltä välitä, muslimit ja romanit ym ym teeskentelevät täysin tietämättömiä siitä mihin heidän vuosituhansien saatossa saama huono maineensa perustuu. Tämän globaalin tietämättömyys-ilmiön nimeksi ovat keksineet rasismin. Rasismi on nykypäivänä sitä ettei hyväksy/suvaitse muitten ala-arvoista/huonoa/vilpillistä/väkivaltaista käytöstä ja se reaktio on ainut mikä tässä yhtälössä on sitten väärin sekä tuomittavaa.

    Elämme naurettavalla planeetalla jossa 90% ihmisistä ovat hyödyttömiä, moraalittomia ja henkisesti heikkoja kusipäitä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi