”Lahtelaiselle” naiselle vankeutta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Valtamedia ei ole julkaissut tuomitun nimeä, vaikka hän sai yli kahden vuoden vankeustuomion. Tuomittu kertoi, että hänen kulttuuriinsa liittyy enemmän läheisyyttä ja hellyydenosoituksia kuin Suomessa.

Rikos

hammer, books, law

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi lahtelaisen, 51-vuotiaan naisen kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen pieneen lapseen kohdistuneista kahdesta seksuaalirikoksista ja pahoinpitelystä. Kyse on lapselle erityisen läheisestä henkilöstä.

Tuomio tuli törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä sekä pahoinpitelystä. Nainen oli käräjäoikeuden mukaan yli 5,5 vuoden ajanjaksolla ainakin kerran 6–8‑vuotiaaseen lapseen oraalisessa sukupuoliyhteydessä, kosketteli useilla eri kerroilla suullaan ja käsillään lapsen sukupuolielintä ja kuvasi lasta. Osaan kuvista liittyi poseeraamista.

Vastaaja vetosi kulttuurieroihin

Nainen kiisti seksuaaliset teot ja pahoinpitelyn. Hänen mukaansa kyse oli vakavasta väärinkäsityksestä, joka oli aiheutunut kulttuurisista eroavaisuuksista hellyydenosoituksissa, lapsen kielellisistä haasteista ja toisen lapselle läheisen henkilön perättömistä kertomuksista. Tapahtumat tulivat ilmi, kun lapsi oli kertonut niistä opettajalleen ja myöhemmin myös ulkopuolisille aikuisille tuomitun oudosta halusta pussata häntä intiimialueille. Oikeus kuuli todistajina henkilöitä, joille lapsi oli tapahtumista kertonut.

Oikeus katsoi, etteivät asianosaisten kulttuuritaustaan liittyvät seikat voi oikeuttaa vakavia lapseen kohdistuvia rikoksia.

Tuomittu kertoi, että hänen kulttuuriinsa liittyy enemmän läheisyyttä ja hellyydenosoituksia kuin Suomessa, eikä itsekään ole pitänyt kaikista tavoista, kuten suukottelusta kaikkiin paikkoihin.

Naisen on maksettava 8 000 euron kärsimyskorvaukset ja 2 000 euroa kivusta ja särystä.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: IS

Kotimaa Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Pahoinpitely Perheväkivalta Rappiokulttuuri Rikos Rotu Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Eikka

    Vastaa

    Taas yksi esimerkki millaista paskaa monikulttuurisuus tuo tullessaan.

  • Tehdäänkehitysmaayhdessä

    Vastaa

    ”olemme taas rikastuneet’. Sanoivat asiaa hoitaneet lakimiehet.

  • Steely Dan

    Vastaa

    Tuo oli uutta. Pedofilia/lapsenraiskaus on siis läheisyyttä ja hellyydenosoittamista.
    Aha. No sitte! Ei virhettä. Jatkakaa.

  • T . T

    Vastaa

    Jos naisen kertoma asia kulttuurista on totta, niin kiinnostaisi tietää mikä se kulttuuri on? Kuulostaa hyvin barbaariselta ja sairaalta kulttuurilta, jonka edustajia ei pitäisi olla maassamme.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    hammer, books, law