Pride – rumuuden ja heikkouden juhla

On taas se aika vuodesta, jolloin kansallisradikaali nuoriso on ottanut suoran toimintansa kohteiksi sateenkaariliput ja muut suomalaisvastaisen Pride-liikkeen perverssit symbolit. Arvata saattaa, että tänäkin vuonna joukko ideologisesti eksyksissä olevia konservatiiveja ihmettelee, mitä tekemistä homoideologian vastustamisella on maahanmuuttokriittisyyden kanssa – miksi kansallismielisten tulisi edes kampanjoida Pridea vastaan?

Meillä kansallismielisillä on tietysti valtava liuta syitä toimia Pride-propagandan ja sen merkittävimmän taustajärjestön, Setan, vastavoimana. Alla muutamia:

• Homolobbaajat tekevät tiivistä yhteistyötä väkivaltaa kannattavan äärivasemmiston kanssa.
• Mitä enemmän homoaktivisteille annetaan julkista tilaa, sitä aggressiivisemmin he kohdistavat toimintaansa pieniin lapsiin.
• Homoaktivistit vaativat Suomessakin sukupuolenvaihdoksia jo alle kouluikäisille.
• Homo- ja transuliikkeen oppi-isät ovat traditionaalista eurooppalaista kulttuuria vihaavia juutalaisia, pedofiileja sekä kommunisteja.
• Homoaktivismin uhreilla on todetusti enemmän mielenterveysongelmia kuin väestöllä keskimäärin.
• Seta tekee jo nyt yhteistyötä myös pedofiliaa ja eläimiin sekaantumista kannattavien aktivistien kanssa.

Yllä mainitut syyt ovat heijastuksia yhteiskunnallisen rappion etenemisestä äärimmilleen. Vielä 2000-luvun vaihteessa yksikään homoaktivisti ei olisi uskaltanut ehdottaa sukupuolenvaihdoksia lapsille tai julkista yhteistyötä pedofiilien kanssa. Liberaali vasemmisto ja oikeisto (!) päättivät kuitenkin tarjota julkisen tilan homomarsseille ja ‑aktivismille myös Suomessa – ja lopputulos on juuri se, mistä ”natsit” sekä ”fasistit” 20 vuotta sitten varoittivat.

Vain jäävuoren huippu

”LGBT-yhteisön” entistä röyhkeämmät ulostulot viime vuosina ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Lopulta syymme vastustaa Pride-marsseja, Setaa ja muita sateenkaaritaudin oireita ovat huomattavasti perustavampia sekä ideologisempia. Pride edustaa äärimmilleen vietyä liberaalia rappiota ja atomistista ihmiskuvaa, kun taas kansallisradikaalin aate perustuu vahvoille yhteisöllisille ihanteille – lopulta ihannekansalaisen luomiselle.

Jokainen meistä on nähnyt Seta-aktiiveja joko marsseilla tai katukuvassa. Valtaosa heistä on sairaalloisen ylipainoisia ja he ovat kaikilla mittapuilla rumia, minkä lisäksi he haluavat hieroa vastenmielistä olemustaan vasten muiden suomalaisten kasvoja ikään kuin poliittisena kannanottona.

Sateenkaari- ja transutunnusten rinnalla on usein myös ”kehopositiivisuutta” eli lihavuutta ihannoivaa propagandamateriaalia. Onpa Suomessa järjestetty ”Body Pride” ‑mielenosoituksiakin. Ilman tujakkaa mielenterveyslääkitystä harva edes saapuisi näihin karkeloihin itsemurhayksiöistään. Lääkkeiden aiheuttama teollinen tokkura kruunataan homojen suosimissa Chemsex-bileissä, joista lukiessa oksennusämpäri kannattaa pitää välittömässä läheisyydessä. Kantava teema on: ”Sairas sielu sairaassa ruumiissa – ja ylpeä siitä!”

Täydellinen juuri tuollaisena?

Useat suomalaiset yritykset ovat ripustaneet kesäkuun ajaksi Pride-propagandaa myös näyteikkunoihinsa. Viesti on aina jotakuinkin sama: ”Olet täydellinen juuri sellaisena kuin nyt olet.” Vaikka olisit siis kuinka surkea, sairas ja heikko, sinun ei tarvitse muuttua vaan suorastaan juhlistaa alennustilaasi sekä demonisoida perinteiset ihanteet täyttäviä kansalaisia heteronormatiivisuudesta, patriarkaalisuudesta, rakenteellisesta rasismista ja ties mistä.

Ihanteiden puute ja alhaisuudessa piehtarointi tekevät Pride-propagandasta erityisen tuhoisaa yhteiskunnan kannalta – ja juuri siksi valkoisen Euroopan poliittiset sekä rodulliset viholliset ovat aina olleet sateenkaariliikkeen esitaistelijoita.

Kansakunta on helpointa tuhota myrkyttämällä sen sielu, mikä tapahtuu yhteisölliset ihanteet murskaamalla. Kun kauneus, vahvuus ja urheus on korvattu rumuudella, heikkoudella ja individualismilla, menettää valtio itsepuolustuskykynsä. Tällöin koronkiskojat, globalistit ja muut parasiitit kykenevät raiskaamaan kansakunnan ilman, että vastaiskua tarvitsee pelätä.

Nationalisti tavoittelee ihanteita

Pride kuvastaa liberaalia maailmankatsomusta täydellisesti ollen kursailematon rumuuden ja heikkouden juhla. Sitä vastaan voi kampanjoida monin eri tavoin, kuten suoralla toiminnalla. Ensiarvoisen tärkeää on myös kampanjoida omalla esimerkillä ja ulkoisella olemuksella.

Jos olet kansallismielinen, et varmasti tahdo näyttää viholliseltasi. Esimerkiksi Robert Rundo ja Active Club ‑liike ovat viime vuosina tehneet valtavasti tärkeää valistustyötä, jotta mahdollisimman harva kansallismielinen olisi huonosti pukeutunut, kaljamahainen ja epäsiisti hylkiö, jonka vastakkaisen sukupuolen edustajat pitävät mielellään satojen metrien turvaetäisyyden päässä. Voidakseen kritisoida kulttuurimarxistien rumuutta ja heikkoutta uskottavasti nationalistin on oltava itse edustava ja vahva.

Nationalistinen liike nostaa aina poliittisen toimintansa esikuvaksi ihannemiehen ja ihannenaisen. Emme kannata ”moninaisuutta” tai ”oikeutta olla juuri sellainen kuin olet”, vaan jokaisen kansakunnan jäsenen pyrkimystä kohti täydellisyyttä omista lähtökohdistaan käsin.

Täydellisyyden tavoittelu ei ole helppoa vaan se on jatkuvaa sotaa – Nietzschen sanoin se on tahtoa valtaan eli väsymätöntä vastarinnan murskaamista elämän eri osa-alueilla. Sota on sekä henkistä että fyysistä. Se on urheilua ja poliittista aktivismia silloin, kun keskivertokansalainen istahtaa sohvalleen avaten illan ensimmäisen keskioluen.

Kauneuden ja vahvuuden ihannointi on arjalaisen kulttuurin ydinarvo

Arjalaisen kulttuurin erottaa lukemattomista muista historiallisista kulttuureista fyysisen voiman ja terveen ruumiin nostaminen pyhään asemaan. Tämä huipentui antiikin Kreikassa ja siellä tarkkaan määritellyissä klassisissa esteettisissä ihanteissa, joita yksikään kansakunta ei ole sittemmin ylittänyt. Kreikan kulta-aikana ei tunnettu individualismia, vaan yksi ihanne nostettiin yli muiden: Kouros-patsaiden verevää ideaalia niin ruumiillisesti kuin toiminnaltaan kuvastanut soturikansalainen.

Traditionaalinen eurooppalainen maailmankatsomus on aina hierarkkinen eli epätasa-arvoinen ideologia. Hierarkia syntyy välittömästi, kun ihanne määritellään, sillä jotkut ihmisistä ovat väistämättä lähempänä ihannetta kuin toiset. Tärkeintä on, että kansalaiset pyrkivät ihannetta kohti riippumatta siitä, kuinka kaukaiselta määränpää vaikuttaa matkan alussa.

Nationalistinen ihanne on ruumiiltaan ja sielultaan terve kansalainen, joka kykenee ja uskaltaa puolustaa asiaansa henkensä uhalla. Pride-propaganda ja liberaalien ”antaa kaikkien kukkien kukkia” ‑periaate puolestaan johtavat väistämättä nationalistisen ihanteen tuhoutumiseen, sillä kansalaiselle annetaan oikeutus luovuttaa, mikäli ihanteen saavuttaminen vaikuttaa liian vaivalloiselta – itse asiassa luovuttamiseen suorastaan kannustetaan ja sitä juhlitaan. Siksi Pride ja sen edustama liberalismi ovat aina poliittisia vihollisiamme.