Yle Watch: Maamme perussionistit osana muukalaisten hallitsemaa kosher-populismia

Maailmanpolitiikan näyttämön oltua toukokuussa jatkuvassa käymistilassa Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu päätti käyttää uutishälyä hyväkseen jyräämällä Gazan kokonaan ja antamalla karkotusmääräyksen kaikille sen asukkaille. Edes ajankohdan harkittu valinta ei auttanut, sillä tällä kertaa oikeasti toteutettu lopullinen ratkaisu herätti ainakin sanallista pahennusta sionismin puristuksessa kouristelevassa lännen poliittisessa eliitissä ja tiedotusvälineissä. 

Tavallisesti Israelin valloitushaluinen aggressio on voitu selittää läntisessä valtamediassa itsepuolustuksena, mutta nyt juutalaiseen kulttuurin kuuluva mitään häpeämätön Chutzpah meni Gazassa niin pitkälle, että se herätti Euroopan keskustavasemmistolaisissa hallituksissa ja EU:ssa poikkeuksellista närkästystä. Israelin viimeisen reilun vuoden aikana murhaamat ja näännyttämät yli 53 000 palestiinalaissiviiliä, enimmäkseen naisia ja lapsia, eivät synnyttäneet vielä lännen arvoyhteisössä puhetta juutalaisvaltion vastaisista toimista. Vasta kun Lähi-idän ainoa demokratia päätti aitoon punaisten khmerien tyyliin lakaista koko Gazan siviiliväestön tieltään, Euroopan Unionin oli pakko reagoida poikkeuksellisen kovalla retoriikalla. Koska länsimaiden matelu juutalaisten edessä tunnetaan valitettavan hyvin, muu maailma tuskin pidättää hengitystään sen puolesta, että EU:n julistukset muuttuisivat teoiksi.

Jopa kieli keskellä suuta olevassa Suomessa kosher-oikeistolaisen hallituksen kokoomuslainen pääministeri Petteri Orpo tuomitsi suusanallisesti Israelin toimet ja ulkoministeri Elina Valtonen on puolestaan todennut epäsuorasti Gazan etnisen puhdistuksen olevan kansanmurha. Sen sijaan oksymoronina tunnettuun kristilliseen sionismiin vajonneella Kristillisdemokraattisella puolueella riittää edelleen ymmärrystä Lähi-idän bandiittivaltion murhakampanjalle samoin kuin kosher-populistisilla perussuomalaisilla, joidenka eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelän mukaan ”Gazasta vaahdotaan enemmän kuin tarpeellista”. Vastaavasti Perussuomalaisten homolobbya edustava Sebastian Tynkkynen puolustelee Turun Sanomissa (29.5.2025) Israelin Gazassa tekemää etnistä puhdistusta  historiallisesti sopivasti katkaisulla argumentilla, jonka mukaan ”Israelin toiminta on seurausta lokakuun 2023 brutaalista terrori-iskusta”. Kaikille historiasta tietäville väkivallan kierre alkoi jo vuoden 1917 Balfourin julistuksesta, jossa  Rothschildin pankkiirisuvun taustavaikutuksella Iso-Britannia raivasi tilaa Palestiinasta juutalaisvaltiolle. Tällaiset perussionistiset lausunnot ovat sikäli ennalta arvattavia, koska PS-puolue on muiden läntisten populistipuolueiden tavoin ollut sionistisen agendan alustana vastustaessaan enimmäkseen vain kouluttamattomien muslimien maahanmuuttoa.

Yhdysvaltain ja Israelin yhdessä käymien tuhoamissotien tarkoitus on tehdä Lähi-idästä turvallinen vain Israelille. Sotien välittöminä seurauksina ovat olleet valtavat pakolaisaallot, jotka ovat Irakin sodista lähtien suuntautuneet myös Eurooppaan. Siksi onkin erikoista, että lännen populistipuolueet kuten Perussuomalaiset tukevat sionistien hallitseman Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikkaa ja Israelin omavaltaista laajentumispyrkimystä. Tällä hetkellä Gazan miljoonaväestön siirtämistä ”jonnekin muualle” on vaatinut kovasanaisesti Israelin äärioikeistolainen valtiovarainministeri Bezalel Smotrich. Koska kaikki Israelin naapurimaat ovat kieltäytyneet vastaanottamasta palestiinalaisia pakolaisia, on todennäköistä, että ne ohjautuvat jälleen kerran Eurooppaan. Suuri yleisö lännessä alkaakin jo nähdä sionistisen väestönsiirtokuvion läpi, jonka vuoksi esimerkiksi ”maahanmuuttovastainen” Perussuomalaiset tullee seuraavissa eduskuntavaaleissa menettämään valtaosan jäljellä olevasta äänestäjäkunnastaan. 

Ollaanpa Perussuomalaisten poliittisista linjauksista mitä mieltä tahansa, selvää on joka tapauksessa se, että puolueen asettuminen kaikessa juutalaisten puolelle ei edistä mitenkään suomalaisten asiaa. Puolueen pari viime aikaista ulostuloa ja poliittista päätöstä vain vahvistavat tätä käsitystä. Moni perussionisteja aiemmin protestiksi äänestänyt kansalainen hieraisi varmasti silmiään kuultuaan, että monet johtavat persupoliitikot julistivat äänestäneensä Euroviisuissa Israelin poliittista ehdokasta lukuisia kertoja. Iltalehden uutisjutun mukaan ”Israelin hallituksen mainostoimisto kampanjoi ja käytti muun muassa valtion sosiaalisen median tilejä osallistujamaiden katsojia äänestämään Israelia”. 

Populistipuolueen kannatusta ei myöskään paranna perussuomalaisten innokkaasti ajama sananvapauden heikennys, jossa ”holokaustin kiistäminen” aiotaan lisätä rikoslakiin. Toisaalta lain hämmentävän suuri kannatus eduskunnassa ei ole kunniaksi myöskään vasemmistolle, varsinkin kun se on vuosikausia jankuttanut juutalaismielisten persujen olevan ”natseja”. Kansalliselle tarkkailijalle kosher-populistien ja city-vasemmiston moralistinen nokittelu näyttäytyy pelkkänä päivänpoliittisena teatterina, jossa kansallisen edun sijaan kerätään irtopisteitä omalle poliittiselle blokille. Monesti kiistellyn asian argumentatiivisella sisällöllä ei ole merkitystä, vaan sitä vastustetaan ainoastaan siksi, että poliittinen vastustaja kannattaa sitä: koska juuri vasemmisto puolustaa palestiinalaisen kotimaan asiaa täytyy siinä persujen mielestä olla jotain väärää. Vastaavasti kaikki se, mitä perussuomalaiset ehdottavat, on vasemmistolle lähtökohtaisesti ”äärioikeistolaisuutta”, välillä jopa ”natsismia”.

Päivänpoliittisissa kiistelyissä Perussuomalaiset ovat halunneet profiloitua kansan syvien rivien äänitorveksi, mutta loppujen lopuksi tämäkin markkinarako on tyritty puolueeseen pesiytyneen laajan troijalaisjoukon ansiosta. Kerrankin kun kannattaisi olla populistisesti kansainvälisen juutalaisuuden ylivaltapyrkimyksiä vastaan, puolueen kellokkaat herkuttelevat Israelin Lähi-idän politiikalla peukuttaen samalla Gazan kansanmurhalle. Puolueessa ei osata edelleenkään lukea potentiaalisen äänestäjäkuntansa mielialoja, mikä nähtiin jo valtiovarainministeri Riikka Purran vähäosaisille kohdistamissa leikkauksissa.

Suomessa kontrolloituun oppositioon kuuluvien perussuomalaisten varaukseton juutalaismielisyys heijastaa viime vuosina vakiintunutta yleiseurooppalaista trendiä oikeistopopulistisissa puolueissa. Vaikka Perussuomalaiset eivät ole monien muiden populistipuolueiden tavoin vielä avoimesti sitoutunut Israelin ja lännen sionistien tarjoamaan yhteistyöhön, on EU:ssa solmitut tiiviit suhteet ”kansallismielisiin veljespuolueisiin” merkinnyt sitä, että niiltä on omaksuttu korostuneen filosemitistinen ja Israel-mielinen poliittinen asenne.

Kun esille otetaan tosiasiana tunnettu sionistien ja Euroopan populistipuoleiden välinen yhteistyö, manageriaalisen järjestelmän status quota valvovat alarmistit huutavat yhdestä suusta salaliittoteoriaa. Se lieneekin näiden konformististen yhteiskuntakriitikkojen ainoa argumentti, joka laukeaa ehdollistettuna refleksinä välittömästi kun puheeksi tulee ns. laitaoikeiston toiminta. Paradoksaalista tässä on se, että järjestelmän rakkikoirina räksyttävät kriitikot pitävät lähes kaikkea äärioikeiston argumentointia perusteettomana salaliittoteorisointina samalla kun he itse vainoharhaisina näkevät arvostelunsa kohteen valmistelevan jos jonkinlaista salaliittoa Meidän demokratian päänmenoksi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa ongelmallista näille järjestelmän syöttiläille on se, että he kyllä mielellään vahvistaisivat mielikuvaa äärioikeiston vaarallisen salaisesta vehkeilystä, mutta kun se tapahtuukin juutalaisten kanssa, heidän aivonsa menevät oikosulkuun. Tämän taas selittää heidän asettama peruslähtökohta, että mitä tahansa juutalaiset tekevätkin, siinä ei voi olla mitään salaliittomaista. Jos Globohomon hyödylliset idiootit kuitenkin hyväksyisivät tosiasian sionistien ja oikeistopopulistien yhteisestä projektista, he tulisivat samalla tunnustaneeksi juutalaisten osallistuvan salaliittoon, mikä olisi puolestaan paranoidi ”äärioikeiston salaliittoteoria”.

On kieltämättä totta, että nykyisen normaalin rajoissa kukaan varman päälle pelaava järkevä ihminen, ”tolkun kansalainen”, ei halua ottaa politiikassaan puheeksi juutalaisuuden kielteisiä vaikutuksia muulle maailmalle. Ensinnäkin, aihe on jo valmiiksi valtavan rasitettu emotionaalisesti, joten pelkkä objektiivisuuden vaatimus tuomitaan suoralta kädeltä antisemitismiksi. Toiseksi, aiheen esittäjään tartutetaan välittömästi historiallista tahmaa, josta seuraa Hitler-kortin pöytään lyöminen ja lopulta spekulatiiviset henkilöön käyvät loukkaukset. Näistä seurauksista huolimatta maailmalla aletaan kuitenkin kovaa vauhtia irtautua mielipidevaltiaiden henkisestä pakkopaidasta, varsinkin sen jälkeen kun ihmiset ovat huomanneet juutalaisen yhteisön todelliset kasvot suhteessa Gazan veribakkanaaleihin. Tuo sama etnokulttuurinen muukalaisyhteisö, joka empatiaan vedoten vaati koko läntiseltä maailmalta aikoinaan yhtäläisiä kansalaisoikeuksia, ei tunne nyt mitään armoa goyim-väestöjä kohtaan päästyään niskan päällä Israelissa, Wall Streetillä ja Hollywoodissa.

Yle Watch kertoo seuraavaksi mistä sionistien ja Euroopan oikeistopopulistien välisestä yhteistyössä on kyse ja keitä se lopulta palvelee. Jotta valtavaa kansansuosiota nauttivien läntisten oikeistopopulistipuolueiden hämmentävä poliittinen saamattomuus tulisi ymmärretyksi, meidän täytyy ottaa tabuna pidetty tekijä X huomioon. Seuraava julkisista lähteistä kerätty tietopaketti pohjautuu sionismiin perehtyneen vapaa toimittaja Jose Ninon aivan hiljattain julkaistuun artikkeliin Occidental Observer ‑verkkolehdessä.

Euroopassa sionistien ja populistipuolueiden välisestä yhteistyöstä on tullut parin viimeisen vuoden aikana arkipäivää. Historiallisesti poikkeukselliseksi katsottava kehitys kulminoitui maaliskuussa Jerusalemissa pidettyyn antisemitismin vastaiseen konferenssiin, johon osallistui lukuisia eurooppalaisia oikeistopopulistisia johtohahmoja. Paikalla oli mm. Ranskan Kansallisen liittouman uusi puheenjohtaja Jordan Bardella, Euroopan parlamentin jäsen Hermann Tertsch Espanjan Vox-puolueesta, europarlamentaarikko Charlie Weimers Ruotsidemokraateista, Kansallisen rintaman perustajan Jean-Marie Le Penin lapsenlapsi europarlamentaarikko Marion Maréchal ja europarlamentaarikko Kinga Gál Unkarin hallitsevasta Fidesz-puolueesta. 

Suomessa vähän julkisuutta saanut tapahtuma herätti valtavaa kuohuntaa niin vanhan liiton juutalaisissa sionisteissa kuin Brysseliin keskittyvässä liberaalissa eliitissä. Ranskanjuutalainen sionistiälykkö ja holokaustiuskon saarnamies Bernard-Henri Lévy perui puheensa saadessaan tietää, että Kansallisen liittouman johtaja Jordan Bardella, kaiken juutalaiskriittisyyden ankarasti tuominnut urapoliitikko, puhuisi tilaisuudessa. Niin ikään ”epäpyhää allianssia” vastaan protestoi Saksan antisemitismin torjunnasta vastaava komissaari Felix Klein, joka perui esiintymisensä ja sanoi olevansa järkyttynyt euro-populistien osallistumisesta. Satikutia antoi myös pahamaineisen Anti-Defamation Leaguen (ADL) entinen johtaja Abraham Foxman, joka moitti painostusjärjestön nykyistä toimitusjohtaja Jonathan Greenblattia tämän pidettyä kaikesta kohusta huolimatta konferenssissa puheen. Vanhan maailman sionistista strategiaa kannattava Foxman sanoi, että vasemmistolaisen antisemitismin nousun myötä ”pseudofasistinen oikeisto” yrittää käyttää juutalaisyhteisöä alustanaan osoittaakseen kuinka legitiimejä ja suvaitsevaisia ​​he ovat. Siksi Israelin ja juutalaisyhteisön ei pitäisi Foxmanin mukaan sortua tällaiseen houkutukseen. 

Näistä teatraalisista ja taktisista irtiotoista huolimatta Israelin järjestämä konferenssi oli merkittävä päänavaus soluttautua ryminällä eurooppalaisten protestiäänestäjien suosimien puolueiden sisään. Onnistunut kokous oli selvä merkki muutoksesta Israelin ulkosuhteissa, jota johtaa Likud-puolueen diasporaministeri Amichai Chikli. Jo ennen kuin Israelin hallitus luopui virallisesti politiikastaan ​​välttää yhteistyötä oikeistopopulististen puolueiden kanssa Euroopassa, Chikli oli ollut yhteydessä niihin. Diasporaministeri puhui mm. viime vuonna Espanjan Vox-puolueen isännöimässä Europa Viva 24 ‑tapahtumassa, jossa hän jakoi lavan Marine Le Penin kanssa. Lisäksi Chikli esiintyi Washingtonissa järjestetyssä konservatiivisessa poliittisessa toimintakonferenssissa (CPAC), jossa hän ylisti Donald Trumpin sananvapautta rajoittavia toimia ”antisemitismin” torjumiseksi. Jo nämä esimerkit todistavat Foxmanin puheet lähinnä retoriseksi ansaksi, sillä hän on todennäköisesti tietoinen kumpi osapuoli on tässä vaihtokaupassa aloitteellinen ja lopulta voittava taho.

Israelin johdon ja lännen oikeistopopulististen puolueiden välinen nopea lähentyminen ei ole jäänyt Euroopan poliittisella kentällä huomaamatta. Chiklin avoin tuki Le Penille Ranskan viimeaikaisissa vaaleissa synnytti ankaria diplomaattisia kiistoja. Huhtikuussa Chiklin osallistui Likud-puolueensa toverien kanssa Unkarin CPAC-kokoukseen, mikä nostatti kitkeriä puheenvuoroja EU:n federalisteissa, sillä heidän mielestään ”Unkarin kaltaiselle hylkiömaalle” ei tulisi antaa mitään tukea sen Nato-kriittisyyden, ulkomaalaispolitiikan ja perhe-arvojen vuoksi. Muodollista poliittista päätäntävaltaa hallinnoivat Euroopan keskustavasemmistolaiset liberaalit pitävät tietenkin itse tiiviitä yhteyksiä Israeliin ja juutalaiseen valtaeliittiin, mutta eivät voi sietää sitä, että heidän poliittiset kilpailijansa, ”äärioikeistolaiset”, tekevät myös samoin. Euroopan vanha pseudoeliitti ymmärtää omasta kokemuksestaan millaisen poliittisen väylän valtaan yhteistyö vaikutusvaltaisten juutalaisten kanssa mahdollistaa, joten he ovat syystäkin raivoissaan ja hämmentyneitä populistipuolueiden tuoreelta näyttävästä liittolaissuhteesta. 

Sionismiin perehtynyt vapaa toimittaja Jose Nino kirjoittaa Occidental Observer ‑verkkolehdessä, että niille, joilla on edes jonkinlaiset tiedot juutalaisten vaikutusvallasta länsimaisessa politiikassa, ajatus juutalaisten liittoutumisesta oikeistopopulististen kanssa olisi lähes ennenkuulumaton. Kouliintuneelle kansalliselle tarkkailijalle juutalaisten lähestymistavat eurooppalaiseen uusoikeistoon ovat kuitenkin jälleen kerran yksi klassinen esimerkki sionistien kaksiosaisesta kosher-voileivästä. Ninon mukaan strategiaan kuuluu, että juutalaiset käyttävät hyväkseen tai joskus jopa luovat polttavan yhteiskunnallisen ongelman kuten maahanmuuton. Tämänkaltaisessa kysymyksessä he asettavat itsensä ja liittolaisensa poliittisen väittelyn molemmille puolille. Kiistelyssä juutalaisen sisäryhmän intressinä on pelkästään vääristää ja hyödyntää asiaa omien etujensa mukaisesti. Ne poliittiset tulokkaat, jotka eivät ole tietoisia tällaisesta petoksen metodista, hyväksyvät juutalaisen liittolaisenaan vakuuttuneena siitä, että heitä yhdistää yhteinen asia – vain joutuakseen lopulta harhaanjohdetuiksi.

Viime vuosien politiikka tarjoaa tästä lukuisia esimerkkejä, räikeimpänä kenties vastajihad-liikkeen äänitorvena tunnetun Tommy Robinsonin tapaus. Hän on saanut jo pitkään rahoitusta Israelia tukevalta Lähi-idän foorumilta ja juutalaiselta teknologiamiljardööri Robert Shillmanilta ollen näin yksi hyödyllisimmistä juutalaisten etujen ajajista Euroopassa. Hänen kritiikkinsä muslimi-maahantulijoita ja islamilaista kulttuuria kohtaan on tietenkin täysin perusteltua, mutta samalla hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että Iso-Britannia ja muu Eurooppa täytetään ei-islamilaisilla värillisillä kuten Saharan eteläpuolisilla mustilla ja Intian niemimaan pajeeteilla. Tällainen valikoiva mutta Euroopalle yhtä tuhoisa maahanmuuttoinvaasio palvelee pitkälti vain sionistien etuja, joihin kuuluu selvästi vanhan mantereen kantaväestön demografisen ja poliittisen aseman heikentäminen. Sattumoisin tällaista sionistien sertifoimaa muslimivastaista ”maanmuuttokritiikkiä” ajaa myös kotoinen Perussuomalaiset puolue.

Viime aikaisten uutisten perusteella voisi luulla, että juutalaisten yhteistyö eurooppalaisten populistipuolueiden kanssa olisi tuore ilmiö. Tosiasiassa kyse on sionistien jo monta vuosikymmentä harjoittamasta projektista, jolla on tarkoitus hyödyntää Euroopan maahanmuuttovastaisuutta Israelin ja diasporajuutalaisten hyväksi. Esimerkiksi Unkarin pääministeri Viktor Orbánilla on selväjärkisiä näkemyksiä maahanmuutosta ja ulkopolitiikasta, mutta tämä ei ole estänyt häntä synnyttämästä sokeaa pistettä Israelia kohtaan. Tosin tämä johtuu suurelta osin hänen yhteydestään juutalaiseen republikaanistrategiin Arthur Finkelsteiniin, joka on ollut sekä Orbánin että Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun vaalimenestyksen keskeinen arkkitehti. Tämän juutalaisyhteyden ansiosta Orbánista on tullut yksi Israelin tärkeimmistä diplomaattisista liittolaisista Euroopassa, erityisesti lokakuun 7. päivän jälkeisessä maailmassa. Huolimatta hänen puheenvuoroistaan ​​Israelin nykyhallituksen puolesta, lännen liberaalit instituutiot syyttävät Unkarin pääministeriä rutiininomaisesti edelleen antisemitismistä. Tämä luultavasti vain siksi, koska Orbán on aiemmissa vaaleissa kampanjoinut unkarinjuutalaisen keinottelija George Sorosin räikeää maahanmuutto-lobbausta vastaan.

Juutalaisten tunkeutuminen populistiseen oikeistoon on ollut nähtävissä lähes kaikkialla Euroopassa. Kuin tyhjästä Italian oikeistolaisen Lega-puolueen johtaja Matteo Salvini on luonut vahvoja suhteita Israeliin, erityisesti Benjamin Netanyahun johdolla. Salvini on vieraillut maassa useita kertoja ja näiden vierailujen aikana hän on ilmaissut varauksettoman tukensa Israelin politiikalle samalla moittien EU:n tiettyjä julkilausumia Lähi-idän ainoasta demokratiasta.

Samankaltaista lähentymistä on nähty myös Alankomaissa. Vapauspuolueen (PVV) perustajalla ja johtajalla Geert Wildersillä on pitkäaikainen henkilökohtainen yhteys Israeliin, sillä hän on asunut ja tehnyt vapaaehtoistyötä siellä nuorena miehenä ja käynyt maassa kymmeniä kertoja. Hurmahenkisenä sionistina hän uskoo Suur-Israeliin, joka hallitsisi koko Jordan-joen ja Välimeren välistä maa-aluetta, vastustaa Palestiinan valtion perustamista ja kannattaa Alankomaiden suurlähetystön siirtämistä Jerusalemiin. Wilders on tavannut Israelin johtajia kuten pääministeri Benjamin Netanyahun, presidentti Isaac Herzogin ja muita korkean tason virkamiehiä. Kuvaavaa on, että Netanyahu on tervehtinyt häntä ”Israelin todelliseksi ystäväksi”.

Ranskalaisen populistijohtaja Marine Le Penin saatua poliittisen tuomion Euroopan Unionin varojen kavalluksesta, Israelin johto näki Kansallisen liittouman kriisissä mahdollisuuden ohjata puolueen politiikkaa vielä enemmän juutalaisten intressien mukaiseksi. Israel on kutsunut Kansallisen liittouman puheenjohtajan Jordan Bardellan ja Marion Maréchalin (Le Penin veljentyttären) virallisiin konferensseihin Jerusalemissa, mukaan lukien edellä mainittu hallituksen järjestämä antisemitismiä käsittelevä tilaisuus, johon osallistui myös Netanyahun hallitus. Israelin vaikutus Kansallisen liittouman viime aikaisiin linjauksiin on ollut huomattava, sillä sekä Le Pen että Bardella ovat monien puoluejäsenten vastustuksesta huolimatta pyrkineet muovaamaan puoluetta sellaiseksi, että se olisi sopusoinnussa sionismin etujen kanssa. Käytännössä tämä on ilmennyt puolueen julkilausumissa, joissa on korostettu juutalaisvaltion turvallisuuden tukemista ja ”islamistisen ideologian” vastustamista. Siksi ei olekaan yllättävää, että Israelin diasporaministeri Chikli on antanut julkisen tukensa Le Penille kutsuen häntä ”erinomaiseksi Israelille”.

Vastaavasti Yhdysvalloissa sionistien ote oikeistokonservatiivisiin uudistajiin on ollut paljon pidempiaikaisempaa ja syvällisempää kuin Euroopassa. Monet sionistien uudet strategiat ja manipulaatiotaktiikat luodaankin ensin Yhdysvalloissa ennen kuin niitä aletaan soveltaa vanhalla mantereella. Amerikan uusien virtauksien esille tuojista kannattaa mainita poliittiset strategit Steve Bannon ja Yoram Hazony, jotka ovat pyrkineet yhdistämään oikeistolaisen populismin sionismin kannattamille asioille 2010-luvulta lähtien. Bannonin poliittinen organisointi ja Hazonyn rakentamat ajatushautomot edustavat kahta omaleimaista lähestysmistapaa, jotka amerikkalainen konservatiivinen liike yhdistettynä ”kristilliseen sionismiin” on ottanut omakseen. Näiden uusien strategioiden päätarkoitus on tehdä maailmasta turvallinen etnosentrisille juutalaisille populistisella aikakaudella.

Vapaa toimittajaJose Ninon mukaan sionistien yhteistyö populistipuolueiden kanssa on osa varasuunnitelmaa, jonka tarkoituksena on kansainvälisen juutalaisuuden säilyminen geopoliittisten mullistusten leimaamalla 2000-luvulla. Koska nykymaailmassa ei voida enää täysin luottaa Yhdysvaltojen orjamaiseen Israelin puolustamiseen, juutalaiset eturyhmät pyrkivät turvaamaan selustansa ostamalla ulkomailla toimivia populistisia puolueita. Strategia näyttää toimivan, koska yhä useammat äänestäjät länsimaissa ovat pettyneet toisen maailmansodan jälkeiseen järjestykseen, jonka vuoksi populistiset puolueet ovat hyvässä asemassa ottamaan vallan perinteisiltä konservatiivisilta ja liberaaleilta puolueilta.

Epävakaan maailmantilanteen seurauksena kansainvälisen juutalaisyhteisön muutoshaluisimmat elementit yrittävät tunkeutua populistisiin puolueisiin varmistaakseen, etteivät niistä tule nimenomaisesti Israelin vastaisia, saatika juutalaisvastaisia.Euroopan luonnollinen taipumus itsepuolustukseen, kuten etnosentristen juutalaisten sadat dokumentoidut joukkokarkotukset viimeisen parin tuhannen vuoden ajalta, osoittavat valmiudesta vastata suoraan juutalaisten taloudellisten ja poliittisten juonitteluiden ylilyönteihin. Jotta tämä sitkeä eurooppalaisen politiikan elementti ei palaisi, juutalaiset eturyhmät ovat pyrkineet heikentämään valkoista poliittista valtaa molemmilla puolilla Atlanttia toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Liberalismin jälkeisessä maailmanjärjestyksessä juutalainen diaspora jatkaa kumouksellista agendaansa, vaikkakin muutamin muutoksin strategiassaan. Kansalaisille tarjotaan nyt kosher-populismia, josta on tehty ainoa valkoisen tyytymättömyyden kanava. Vain se on sallittu globalistien epäsuorasti hallitsemissa ”kansallisvaltioissa”.

Ei voi liikaa korostaa, että eurooppalainen etninen nationalismi ja vahvat antisionistiset liikkeet eivät ole sallittuja ”vapaissa ja demokraattisissa” länsimaissa. Suomessa tämä on nähty Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kieltämisenä ”hyvien tapojen vastaisena” ja Sinimustan liikkeen alunperin hyväksytyn puolueohjelman hylkäämisenä. Hyödyntämällä vihapuhelakia, kriminalisoimalla holokaustin avoimen tutkimisen, poissulkemalla ihmisiä sosiaalisesta mediasta ja rahoitusjärjestelmästä mielipiteidensä takia sekä tukemalla kontrolloituja oppositioryhmiä kansainvälinen juutalainen lobbausverkosto on muokannut keskustelua tavalla, joka estää politiikan ytimeen kuuluvan schmittiläisen ystävä-vihollinen-jaottelun.

Toimittaja Jose Nino päätyykin siihen johtopäätökseen, että levittäessään ”talmudistista kädenvääntöä” soluttamissaan oikeistopopulistisissa puolueissa uuden sukupolven sionistinen ryhmittymä varmistaa, että valkoiset saastutetaan kognitiivisesti juutalaistetuilla puheenaiheilla. Näin eurooppalaiset nykymenon kriitikot saadaan kuluttamaan valtavia resursseja ja poliittista energiaa turhiin päämääriin. Samaan aikaan juutalainen globaali verkosto voi jatkaa toimintaansa rankaisematta, oli kyse sitten Israelin tekemistä etnisistä puhdistuksista ja lisämaan varastamisesta uusille laittomille siirtokunnille tai lännen demografisen tuhon kiihdyttämisestä ”humanitäärisen” massamaahanmuuton avulla.

Valkoisten oikeuksien puolustajien olisi viisasta olla lankeamatta hallinnon hyväksymien ”populististen” liikkeiden esittämiin pinnallisiin houkutuksiin. Vaikka ne saattavat vaikuttaa järjestelmän vastaisilta, niiden puutteet juutalaisvaikutuksen haastamisessa vesittävät kaikki mahdolliset myönteiset puolet. Kriittinen kansallinen tarkkailija näkee juutalaismyönteiset populistiorganisaatiot lähinnä hallinnan välineinä, joiden tarkoituksena on estää valkoisten radikalisoituminen ja valmistaa heitä lopulta miljoonien ulkomaalaisten tulokkaiden korvaamiseen. 

Normaalioloissa valkoinen äänestäjäkunta hakeutuisi nationalististen puolueiden puoleen, koska ne vastustavat kaikkien ulkopuolisten ryhmien – mukaan lukien juutalaiset – poliittista valtaa ja kantaväestölle epäedullisia etnosentrisiä intressejä. Kun otetaan huomioon monien länsimaiden väestölliset kriisit, ei ole järkeä tehdä faustilaista sopimusta niiden juutalaisten instituutioiden kanssa, jotka ovat vastuussa näistä kehityskuluista.

Julkaistu: Yle Watch