Lääkemonopoli Pfizer rahoittaa Israelin rikollisia siirtokuntia – toimitusjohtaja juutalainen

Kansainvälinen yhteisö on tuominnut juutalaissiirtokunnat, joiden ainut tavoite on ajaa palestiinalaiset väkivalloin pois alueelta, jotta Israel voisi olla "rotupuhdas juutalaisvaltio".

Sionismi

Albert Bourla.

Globaalia koronatyranniaa hallitseva lääkejätti Pfizer edistää juutalaista ylivaltaa entistä suorasukaisemmin keinoin. Kansalaisjärjestö Who Profits paljasti vuodenvaihteessa, että Pfizer kanavoi rahaa laittomiin juutalaissiirtokuntiin, jotka sijaitsevat Länsirannan miehitetyillä palestiinalaisalueilla.

Pfizer lahjoitti rikollisen siirtokunnan juutalaiseen toimintaan hiljattain 402 000 Israelin sekeliä. Kansainvälinen yhteisö on tuominnut yksiselitteisesti juutalaissiirtokunnat, joiden ainut tavoite on ajaa palestiinalaiset väkivalloin pois alueelta, jotta Israel voisi olla ”rotupuhdas juutalaisvaltio”.

Uutinen ei yllättänyt Pfizerin taustoihin jo aiemmin tutustuneita, sillä lääkejätin johtaja on juutalainen Albert Bourla. Pfizerin suuromistajiin lukeutuvat instituutiotasolla juutalainen finanssijätti BlackRock ja yksilötasolla Ruotsista Yhdysvaltoihin muuttanut juutalainen Mikael Dolsten.

Lähde: Who Profits

Albert Bourla BlackRock Israel Juutalainen lobby Juutalainen rasismi Juutalainen rikollisuus Juutalaiset sotarikokset Juutalaiset viharyhmät Juutalaisjärjestöt Koronavirus Lääketeollisuus Mikael Dolsten Palestiina Pfizer Rikos Rokotteet Rotu Siirtokunnat Sionismi Talous Ulkomaat

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa
  • TT

    Vastaa

    Inhottavasti alkavat juutalaissalaliitosta kertovat teoriat saada uskottavuutta. Koronapolitiikka on mennyt niin hulluksi, että sellainenkin teoria on täysin uskottava. Rokotteiden ja uuskommunistisen tyrannian avulla kukistetaan lopullisesti goyim-kansat. Tavallaan näin viimeistellään se kehitys, mikä kulttuurimarxismilla ja materialismin viljelyllä on saatu aikaan.

  • Eikka

    Vastaa

    Olen ihmetellyt Twitterin suoltamaa Pfizerin rokotekampanjaa ja mRNA-rokotteiden keksijän Robert W. Malonen tilin sulkemista hänen kerrottuaan rokotteen haittavaikutuksista. Mutta huomattuani, että omistajatahoista suurimpana on sama firma kummassakin, niin en ihmettele enää.

    ”Vanguard Group owns 456.2 million shares of Pfizer”
    ”Investment management company Vanguard Group holds the largest stake in Twitter”.
    Lähdeviittaukset: https://www.investopedia.com

    Vanguard Groupin omistajien uskonnollista taustaa voi vain arvailla, mutta ihmeellisesti Israel on lääketoimitusten ja muiden ”etujen” ykkössijalla.

  • Pah

    Vastaa

    Tämä on tämmöinen johdatteleva ”Onko päähän ammutuista luodeista enemmän haittaa kuin hyötyä ?”- tyyppinen kysymys.

    ”Pfizerin covid-19 rokotteista enemmän haittaa kuin hyötyä” ? 👇

    https://rumble.com/vruehp-pfizerin-covid-19-rokotteista-enemmn-haittaa-kuin-hyty.html

    https://avoin.media/2022/01/03/joe-rogan-haastatteli-mrna-teknologian-kehittajaa-robert-malonea/

  • Tekijämies

    Vastaa

    Tätä pelleilyä varten on painettu ennätysmäärin euroja tyhjästä ja tätä leikkirahaa lainataan sitten korkoa vastaan kansallisvaltioille, jotka ostavat sitten näitä nerokkaita rokotteita kansalle ja minne ne rahat sitten menevätkään.…apinaa koijataan!

    Eräs nenäisä heimo on keksinyt hienon bisneksen, jolla kustannetaan omaa verenhimoista ylivaltaa!

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Pieniä on silakat kaloiksi?
    Koko kazaarien vs seemien keskinäinen kinastelu parista vuohentalutuspaikasta. Mitä se meille kuuluu?
    Missä on kritiikki paljon isommista ”miehityksistä” Suomen alueilla ja kuinka sitä rahoitetaan jopa Suomen toimin ”lähialueyhteistyömäärärahoin?
    Seppo Lehto historioitsija
    https://Occupied-territories-back.blogspot.com
    Miehitetyt alueet takaisin Suomelle!

  • Kansallismielinen juutalainen Jkl

    Vastaa

    Raamatun mukaan Israelille kuuluu alueita myös Jordanin Itärannalta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi