Juutalaisjärjestö Euroopan nationalisteihin kohdistuvan vainon takana

Juutalaisten maailmankongressin mukaan Euroopassa kaikki rajojen sulkemista vaativat puolueet ovat "uusnatsiliikkeitä", joiden toiminta on kiellettävä ja johtajat vangittava "demokratian itsepuolustuksen" nimissä.

Sionismi

päivitetty

Eliittipankkiiri Jacob Rothschild (vas.) ja Juutalaisten maailmankongressin johtaja Ronald Lauder.

Partisaani on uutisoinut viime päivinä siitä, kuinka Euroopan korruptoituneet tuomioistuimet pyrkivät estämään kansallismielisten puolueiden ja aktivistijärjestöjen kasvun vangitsemalla niiden johtohahmot tekaistujen syytteiden nojalla. Hiljattain Slovakian nationalistijohtaja Marian Kotleba sai yli 4 vuoden vankeustuomion, koska hänen lahjoittamansa rahasummat vähävaraisille sisälsivät tuomarin mukaan ”rasistista numerosymboliikkaa”. Hiukan ennen vangitsemista Kotleban puolue oli saanut historiallisen hyvän vaalituloksen.

Kreikan politisoitunut tuomioistuin puolestaan päätti vangita nationalistipuolue Kultaisen aamunkoiton korkeinta johtoa suorittamaan 13 vuoden tuomioita. Nimekkäin tuomittu on puolueen puheenjohtaja Nikos Michaloliakos. Michaloliakos’n ohella ”rikollisjärjestön johtamisesta” annetut tuomiot luettiin yhteensä kuudelle henkilölle, joihin lukeutui kansanedustajia sekä europarlamentaarikko. Yhtä lukuun ottamatta kaikki joutuvat suorittamaan 13 vuoden rangaistuksen. Lisäksi 11 entistä puolueen kansanedustajaa vangittiin 5–7 vuodeksi ”rikollisjärjestöön kuulumisen” vuoksi.

Kotleban puolue oli voittanut juuri kielto-oikeudenkäynnin. Kun puoluetta ei onnistuttu lakkauttamaan juridisin keinoin, päätti eliitti pyrkiä tuhoamaan sen vangitsemalla johtajan. Kultainen aamunkoitto sen sijaan käytännössä kiellettiin, koska se määriteltiin rikollisjärjestöksi.

Kuvakaappaus Juutalaisten maailmankongressin sivuilta.

”Kaikki oppositiojärjestöt kiellettävä”

Kreikan ja Slovakian oikeusmurhat eivät tapahtuneet hetkessä, vaan niiden taustalla oli koko 2010-luvun ajan jatkunut päättäväinen juutalainen lobbaustyö. Hanketta on koordinoinut Juutalaisten maailmankongressi (World Jewish Congress, WJC), joka ei ole peitellyt rooliaan julkisuudessa. Juutalaisjärjestö on painostanut Kreikan ja Slovakian poliitikkoja, tuomareita ja poliiseja toistuvasti vaatien näitä pidättämään menestyneet kansallismieliset poliitikot, pitämään rajat auki maahantunkeutujille sekä kieltämään nationalistiset puolueet.

Kultaisen aamunkoiton kiellon jälkeen WJC antoi julkilausuman, jossa se totesi muun muassa:

”Kiitämme suuresti Kreikan tuomioistuimen päätöstä siitä, että se määritteli Kultainen aamunkoitto ‑puolueen johtavat poliitikot rikollisjärjestön johtajiksi. – - WJC on yhdessä Kreikan juutalaisyhteisöjen keskusneuvoston kanssa vastustanut järjestelmällisesti Kultaista aamunkoittoa sekä vaatinut puolueen poistamista Kreikan koko poliittisesta järjestelmästä.

”Ylistämme Kreikan nykyisen ja edellisten hallitusten johtoa siitä, että ne suorittivat tarpeelliset toimenpiteet tuhotakseen tämän ällöttävän järjestön [Kultainen aamunkoitto] kyvyn lietsoa vihaa [poliittisen järjestelmän kautta].”

Juutalaisten maailmankongressi toivoo, että – - suvaitsevaisuutta ylläpitävät lakiuudistukset ja käytännöt otetaan käyttöön maapallon jokaisessa kolkassa, jottei Kultaisen aamunkoiton kaltaisille liikkeille ole kasvualustaa missään valtiossa.”

Moshe Kantor.

”Vangitseminen on ainut oikea vaihtoehto”

WJC:n jäsenjärjestö Euroopan juutalaiskongressin (European Jewish Congress, EJC) johtaja Moshe Kantor oli samoilla linjoilla emojärjestön kanssa. Kantorin mukaan nationalistipuolueen johtajien vangitseminen yli kymmeneksi vuodeksi oli ainut oikea vaihtoehto Kreikalle, sillä ”uusnatsit ovat rikollisia, niin yksinkertaista se on”. Myös Kantor vaati, että ”myös muut valtiot, joissa vastaavat natsipuolueet voivat tällä hetkellä osallistua vaaleihin ja päästä parlamentteihin, tulevat kieltämään nämä puolueet”.

Talouskriisin aikana Kultaisesta aamunkoitosta tuli yksi Kreikan suosituimmista puolueista. Kantorin mukaan suositun oppositiopuolueen tuhoaminen vangitsemalla johtajat ja määrittelemällä puoluejäsenyys ”rikollisjärjestön jäsenyydeksi” oli ”demokraattinen keino, jolla Kreikan kansa osoitti, ettei se hyväksy Kultaisen aamunkoiton olemassaoloa”.

Mikäli Euroopan korkeimpaan juutalaisjohtajaan on siis uskominen, ”demokratia” merkitsee sitä, ettei kansalle anneta vaihtoehtoa äänestää kansallismielisiä ehdokkaita. Vain Israelin sionisteilla on WJC:n ja EJC:n mukaan oikeus oman rodun suosimiseen politiikassa.

Israelilaislehti myöntää Juutalaisten maailmankongressin manipuloinnin

Israel National News taustoitti Kultaisen aamunkoiton kieltoa muistuttamalla, että ”muutama vuosi sitten Kreikka tiukensi rikoslakinsa rangaistuksia liittyen rasismiin, antisemitismiin ja vihapuheeseen, mikä oli reaktio Kultaisen aamunkoiton nousulle”. Israel National News linkitti syksyllä 2014 julkaisemaansa uutiseen, joka käsitteli lakiuudistusta. Uutisen mukaan lakiuudistuksen takana oli ”yli vuoden kestänyt” Juutalaisten maailmankongressin lobbaus. Israelilaislehti toisin sanoen myönsi, että globaali juutalaiseliitti kykeni manipuloimaan Kreikan lainsäädäntöä tuhotakseen oppositiopuolueen.

Juutalaisten maailmankongressi oli aloittanut lobbauksen syksyllä 2013. 23.9.2013 järjestön sivuilla julkaistiin yhteenveto WJC-johtaja Ronald Lauderin jyrkästä puheenvuorosta Kreikan hallitukselle. Maailman juutalaisjohtaja Lauder syytti Kreikan silloista pääministeriä siitä, että tämä oli epäonnistunut tehtävässään, sillä Kultainen aamunkoitto sai toimia vapaasti ja kasvattaa suosiotaan kreikkalaisäänestäjien keskuudessa.

Lauder vaati tuolloin suoraan, että Kultainen aamunkoitto tulisi kieltää. ”Tuomitsevat sanat eivät riitä! Kreikan hallituksen on tartuttava toimeen – - Kreikan parlamentissa ei ole tilaa puolueille, joiden julkilausumat ovat rasistisia ja antisemitistisiä – - Jos lainsäädäntö ei tällä hetkellä ole tarpeeksi tiukkaa, sitä on muutettava”, Lauder jyrisi pääministerille. Vain viisi päivää uhkailun jälkeen 28.9.2013 The New York Times uutisoikin, että Kreikka on alkanut pidättää Kultaisen aamunkoiton johtajia.

”Tämä on ensimmäinen kerta sitten sotilasjuntan kaatumisen 1974, kun kansanedustajia ja puoluejohtaja on pidätetty Kreikassa”, juutalaisen Sulzberger-klaanin omistama The New York Times kirjoitti. Lehti totesi toiveikkaasti, että ”poliisin toimet saattavat heikentää Kultaisen aamunkoiton vaikutusvaltaa ainakin toistaiseksi erityisesti parlamentissa, jossa puolueella on 18 kansanedustajaa”.

Juutalaisten maailmankongressi pankkiirien asialla

Vain kaksi kuukautta Kreikan pidätyksiä myöhemmin Slovakiassa Marian Kotleban puolue menestyi erinomaisesti paikallisissa vaaleissa. Euroopan juutalaiskongressi reagoi vaalitulokseen raivokkaasti. Moshe Kantor antoi 25.11.2013 julkilausuman, jossa hän vaati Kotleban puolueen välitöntä kieltämistä. ”Uusnatsit saavuttavat nyt poliittisia voittoja ja he käyttävät demokraattista järjestelmää demokraatteja vastaan”, juutalainen valitti.

Kantor jatkoi toteamalla, että ”demokratian on taisteltava vastaan, ja EU-virkamiesten on luotava välittömästi toimintasuunnitelma natsipuolueiden kieltämiseksi ennen kuin on liian myöhäistä”. Kantor vaati, että Slovakia ja kaikki muutkin Euroopan maat ottavat käyttöön ”Kreikan mallin suhteessa Kultaiseen aamunkoittoon” nationalismin tukahduttamiseksi.

Kultainen aamunkoitto on punainen vaate Juutalaisten maailmankongressille myös taloudellisista syistä. Järjestön johdossa toimivat muun muassa tähtitieteellisen rikkaiden juutalaisten Safra- ja Rothschild-pankkiirisukujen edustajat. Myös Lauderin vävy Kevin Warsh kuuluu globaalin finanssihierarkian korkeimpaan kastiin. 2017 Warsh oli yksi ennakkosuosikeista Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin johtajaksi.

Kreikka on ollut 2008 finanssikriisin jälkeen pankkiirien silmätikku, sillä maa joutui vakaviin velkaongelmiin jouduttuaan juutalaispankki Goldman Sachsin huijaamaksi. Liberaalit globalistipuolueet äärikapitalisteista aina ”radikaalivasemmistolaiseen” Syrizaan ovat vaatineet, että Kreikka alistuisi ulkomaalaisten velkojien vaatimuksiin. Kultainen aamunkoitto sen sijaan oli Kreikan ainut puolue, joka olisi tahtonut mitätöidä maan velat ulkomaalaisille pankkiireille sekä erota Euroopan unionista. Tämä olisi merkinnyt valtavia taloudellisia tappioita Juutalaisten maailmankongressia hallitseville koronkiskojille.

Lauder tapaa säännöllisesti Euroopan korkeinta poliittista johtoa.

Juutalainen Israel – sekarotuinen Eurooppa

Juutalaisten maailmankongressi kannattaa radikaalia sionistista rotuerottelupolitiikkaa Israelissa. Yhdysvalloissa ja Euroopassa sen vihollisia ovat kuitenkin kaikki maahanmuuttokriittiset puolueet Kreikan ja Slovakian kansallisradikaaleista aina Länsi-Euroopan ”kansallisliberaaleihin”.

WJC on hyökännyt jopa Vaihtoehto Saksalle ‑puoluetta vastaan, vaikka puolue ylistää Israelia jatkuvasti ja on irtisanoutunut kansallissosialismista. WJC otti kärkevästi kantaa liberaaleja maahanmuuttokriittisiä puolueita vastaan erityisesti Euroopan pakolaiskriisin vuosina varmistaakseen, että mantereen väestönvaihtopolitiikka jatkuu saumattomasti.

Die Welt ‑lehden artikkelissa 2015 Lauder ja Saksan juutalaisyhteisön johtaja Josef Schuster totesivat, että vain uusnatsit vastustavat siirtolaistulvaa. WJC:n kanta on selvä: Euroopassa kaikki rajojen sulkemista vaativat puolueet ovat ”uusnatsiliikkeitä”, joiden toiminta on kiellettävä ja johtajat vangittava ”demokratian itsepuolustuksen” nimissä.

Lähteet: Juutalaisten maailmankongressi (1, 2), Euroopan juutalaiskongressi, Israel National News (1, 2), Welt, The Times of Israel, The New York Times, Market Watch, Haaretz, The Independent

Alternative für Deutschland Euroopan juutalaiskongressi Fed Goldman Sachs Josef Schuster Juutalaisjärjestöt Juutalaisomisteiset pankit Juutalaisten maailmankongressi Kansanpuolue Meidän Slovakiamme Keskuspankit Korko-orjuus Korruptio Kreikan juutalaisyhteisö Kreikka Kultainen aamunkoitto Lobbaus Marian Kotleba Moshe Kantor Nikos Michaloliakos Oikeuden korruptio Oikeudenkäynti Pankit Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Politiikka Raha Ronald Lauder Rothschild Rotu Safra Saksa Saksan juutalaisyhteisö Sensuuri Sionismi Slovakia Slovakian juutalaisyhteisö Sulzbergerit Syriza Väestönvaihto Valtionvelka Velka Yhdysvaltojen juutalaisyhteisö Yhteiskunta

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nykytilanne on vissiin ok

    Vastaa

    Tästä kaikesa huolimatta, Save Europe-aloite on saanut vaivaiset 400 allekirjoitusta vuorokaudessa KOKO euroopasta. Tästä voisi kuvitella että eurooppalaisista alistuminen on ok. Ja että invaasio eurooppaan on ok. 

    Ihmetyttää miten vähän ihmiset oikeasti tekevät sen eteen että maailman todellakin muuttuisi parempaan.

    • sotatila

      Vastaa

      On todella vähän allekirjoituksia. Alle 4000 äsken. Ehkä sitä on sormeiltu sitä todellista allekirjoittajien lukua. Joka tapauksessa tuo vetoomus ei tule meitä pelastamaan. Nimimerkillä Hyperborea tärkeä kommentti asiaan liittyen. 

      Taitaa Turnerin päiväkirjat toteutua. Mutta ei ehkä Yhdysvalloissa vaan Länsieuroopassa.

      • Pakkanen

        Vastaa

        Koko aloite on täysin turha, pitäisi puhua repatriaatiosta. Afd on koukkunokkien valeoppositio.

        Parempi kun aloite ei saakaan tukea.

  • Joonas

    Vastaa

    Hyvä Juutalaiset ovat jumalan asialla! Natsit pitäisi keittää ulosteissa!

  • Valtteri Floppas

    Vastaa

    Jutusta tuli heti mieleen yksi Oranssin paskan biisi.

  • Schlageter

    Vastaa

    Maailma kehittyy täysin Siionin viisaiden pöytäkirjojen ja juutalaisten ”uskonnon” ”pyhien” teosten – Talmudin ja Shulchan Aruchin viitoittamaan suuntaan.
    Juutalaiset haluavat itselleen maailman varallisuuden ja alistaa muut kansat.
    Tässä hankkeessa heidän nöyrinä käskyläisinään ovat vapaamuurarit, jotka johtavat käytännössä koko eurooppalaista politiikkaa.
    Osana juutalaisten projektia on Euroopan kansallisvaltioiden tuhoaminen ja niiden väestön vaihto.
    Sen, joka tätä kaikkea vastustaa, ”oikeusjärjestelmä” pyrkii jokaisessa Euroopan maassa murskaamaan.
    Eurooppa – herää!

  • Hyperborean

    Vastaa

    Ihan ensiksi kun lukee ajatuksella läpi vaikka Walter Whiten kirjoittaman Kätketty tyrannia ( josta oleellinen löytyy linkin takaa: https://www.magneettimedia.com/katketty-tyrannia‑2/) niin saa jo aika valaisevan kuvan siitä mikä on myös juutalaiskongressin kantava idea.
    Edessä ei ole helpotusta vaihtamalla hallitusta, sama meno tulee jatkumaan niin kauan kuin siihen laitetaan väkivaltainen piste. Mitä kauemmin status quon annetaan vallita, sitä pidempi, synkempi ja väkivaltaisempi kausi on edessä. Suomessa hallitus on sionistien agendalla, järjestöjä kielletään ja ajatusrikoslakeja sorvataan. Eu tunkee rajattoman määrän kolmansien maailmojen loisia jokaiseen eu valtioon, kunnes valkoiset on enää pieni vähemmistö jotka tuhotaan hiljaisuudessa. Asioiden tila ei muutu enää ilman että kansa puuttuu asiaan ja puhdistaa maansa ja hallintojärjestelmänsä, muuten edessä on kansanmurha. Vielä on mahdollisuus toimia.

  • EV

    Vastaa

    Miksi nää juutalaiseliitin edustajat näyttävät AINA sarjakuvamaisesti pahiksilta?

  • I deny jesus the deceiver

    Vastaa

    Kuinka kristityt voivatkin palvoa tuollaisia roistoja.

    Kertoo aika paljon kristittyjen Jumalasta kun Hänen omaisuuskansaansa ovat tuollaiset kaksinaamaiset huijarit.

  • Jones

    Vastaa

    Ja oikeastaan juutalaiset taisivat olla sen holokaustinkin takana. Tästä johtuen meille ei kerrota mitä sana ”holokaust” oikeastaan tarkoittaa.
    Hannu Rautakallio kirjoittaa kirjassaan ”Holokaustista pelastetut” näin;
    “Mitä holokaustilla sitten tarkoitetaan? Holokausti (eng. Holocaust) on peräisin kreikan kielestä “holocauston”, joka merkitsee polttohautausta. Termi on peräisin kreikankielisestä Vanhasta testamentista, ja sillä on uskonnollinen merkitys, koska holokaustissa poltetut ihmiset uhrattiin Jumalalle.”
    http://www.kolumbus.fi/gematria/ep13_polttouhri.htm
    https://ylilauta.org/yhteiskunta/43612730#no92023056

  • Kukis

    Vastaa

    Oikein hyvä, että tällaisesta kerrotaan. Kiitos!

  • Valtteri Floppas

    Vastaa

    On toi Mr. Beankin vanhentunut.

  • Aappa

    Vastaa

    Euroopan väestönvaihtoa seurannee jokunen juutalaisuhri, ottaen huomioon keitä tänne haalitaan, mutta näille se lienee vain tarkoituksenmukaista.

  • laukaus, sarja, sarja

    Vastaa

    Maailmalla on syöpä, rasistinen juutalaiskasvain joka pohjattomassa vihassaan haluaa suojella oikeuttaan kansanmurhiin, pedofiliaan, saatananpalvontaan, lapsiuhreihin, vääräuskoisten sotien tosiaan vastaan rahoittamiseen, maailmanvaluutan luomiseen ja koska juutalaiset ovat yliedustettuja myös maailman eniten tappaaneen poliittisen puolueen kommunismin ohjaksissa, on sitäkin puolustettava.
    Khazarmafua history, read it

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi