Awakening 4: Haastattelussa Roger Devlin

F. Roger Devlin on amerikkalainen valkonationalisti, joka tunnetaan terävästä feminismin kritiikistään. Devlin on tullut suomalaiselle yleisölle tutuksi Seksuaaliutopia-nimisellä teoksellaan, joka käsittelee seksuaalisen vallankumouksen muodostamaa uhkaa läntisille yhteiskunnille. Devlin esiintyi ensimmäisessä Awakening-konferenssissa vuonna 2018 ja tekee paluun Suomeen monen vuoden tauon jälkeen. Toukokuussa järjestettävään konferenssiin voit ilmoittautua osoitteessa awakeningfinland@protonmail.com

Tervehdys Roger! Mitä sinulle kuuluu?

Elämässäni ei ole koskaan mennyt paremmin, ja kotimaassanikin on merkkejä toivosta Bidenin kauhean presidenttikauden jälkeen.

Olet osallistunut vuosien ajan valkonationalistiseen toimintaan, mutta sinut tunnetaan silti parhaiten sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvistä ulostuloistasi. Ovatko nämä kaksi asiaa yhteydessä toisiinsa, vai käsitteletkö niitä toisistaan erillisinä kysymyksinä?

Jokaisen rodun on lisäännyttävä jokaisessa sukupolvessa, ja eurooppalainen rotu on tässä selvästi epäonnistunut. Italiassa ja Espanjassa kokonaishedelmällisyysluku on nyt 1,3 lasta naista kohden, ja hedelmällisyysluvut ovat selvästi riittämättömät kaikissa länsimaissa. Hedelmällisyyskriisi on yhtä suuri uhka kansallemme kuin massamaahanmuutto ja monikulttuurisuus.

Nuorten miesten ja nuorten naisten maailmankatsomukset ovat eriytyneet voimakkaasti viimeisen 20 vuoden ajan kaikissa teollistuneissa maissa – nuoret naiset kokevat enemmän kiinnostusta vasemmistolaisia aatteita kohtaan, siinä missä nuoret miehet ilmaisevat edeltävistä sukupolvista poiketen tribalistisia ja arvokonservatiivisia mielipiteitä. Mistä syystä tämä eriytyminen on mielestäsi tapahtunut ja voiko siitä syyttää pelkästään sosiaalista mediaa?

Nuoret naiset ovat vaikutuksille alttiita konformisteja. He etsivät ahdistuneina ikätovereidensa ja auktoriteettien hyväksyntää. George Orwell huomautti romaanissaan 1984, että nuoret naiset olivat innokkaimpia virallisen opin kannattajia ja harhaoppien paljastajia. Ne naiset, jotka tukevat nationalismia – ja tiedän, että riveissämme upeita naisia – ovat useimmiten saaneet hyvän kasvatuksen isiltään tai olleet muuten positiivisten auktoriteettien vaikutuksen alaisina. Miehet ovat ihmislajin taistelijoita, sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti, ja sukupuolemme on taisteltava ja myös voitettava taistelu kansamme tulevaisuudesta. Useimmat naiset siirtyvät puolellemme, kun alamme voittaa.

Koetko, että monogaaminen ja ydinperhepainotteinen seksuaalikäyttäytyminen olisi itsessään arvokas ja suojeltava asiantila, vai onko kyseessä ainoastaan kulttuurievoluutiossa aiemmin hyvin menestynyt meemi, josta on tullut nykyisen elintason myötä tarpeeton?

Yksiavioisuus tarjoaa lapselle turvallisen ja luotettavan kasvuympäristön. Se on siksi ehdottoman tärkeä korkean luottamuksen yhteiskunnan mahdollistaja, joka on tyypillistä erityisesti pohjoiselle Euroopalle. Korkea elintasomme ei tule selviämään ydinperheen tuhoutumisesta.

Lukuisat länsimaat ovat viimeisten vuosikymmenten aikana muuttuneet etnisesti yhdenmukaisista kansallisvaltioista monirotuisiksi sateenkaariyhteiskunniksi. Monikulttuuriset ihanteet eivät synny tyhjiössä, vaan ne ovat seurausta jo pidempään vaikuttaneesta kulttuurillisesta murroksesta, jonka seurauksena läntisten yhteiskuntien konservatiiviset instituutiot ovat korvautuneet egalitaristisilla ja kumouksellisilla aatteilla. Kuinka voi olla mahdollista, että tämä sama kehitys on toteutunut lähes sellaisenaan kaikissa länsimaissa, ja vieläpä täysin identtisin termein, narratiivein ja argumentein?

Kun Amerikka aivastaa, Eurooppa vilustuu. Maani vaikutus muuhun maailmaan toisen maailmansodan jälkeen on ollut valtava, mutta ei aina suotuisa, ja sanon tämän itse patrioottina. Viestinnän vaivattomuus on myös edistänyt kulttuurillista yhtenäisyyttä länsimaissa. Meidän tulisi vaalia ja suojella eroavaisuuksiamme.

Eurooppalaisilla nationalisteilla on yleensä selvä näkemys siitä, minkälainen heidän maansa tulisi olla, sillä monet heistä ovat syntyneet kansallisvaltiossa, jossa vähemmistöjen määrä on ollut minimaalinen ja joissa heidän äidinkielellään ja uskonnollaan on ollut täydellinen yhteiskunnallinen hegemonia. Yhdysvaltalaisilla valkonationalisteilla mielipiteet ovat taasen hyvinkin eriävät – osa kannattaa valkoisten ja värillisten siirtämistä omiin osavaltioihinsa, osa kannattaa kaikkien värillisten karkottamista ja osa taasen Yhdysvaltojen hajottamista ja korvaamista jollain muulla järjestyksellä. Mikä on oma mielipiteesi Amerikasta, ja minkälainen rooli sillä tulisi olla maailmassa?

Amerikkalaisten valkonationalistien tavoite tulisi olla valkoinen kansallisvaltio Pohjois-Amerikan maaperällä, jossa nautimme itsemääräämisoikeudestamme, annamme häpeilemättä etusijan omalle kansallemme ja ajamme pitkän aikavälin etujamme. Uskon, että näin valkoiset amerikkalaiset voisivat parhaiten hyödyttää myös muuta maailmaa.

Nykyisten arvioiden perusteella 15–20 vuoden päästä Yhdysvalloissa ei ole enää yhtään rodullista ryhmää, joka muodostaisi yksin enemmistön maan väkiluvusta. Samaan aikaan kun Yhdysvaltojen väestö monimuotoistuu, rodun merkitys identiteetin muodostajana on ainoastaan korostunut. Voiko rodulliselle, kielelliselle ja uskonnolliselle sekaväestölle luoda uskottavaa kansallista identiteettiä, ja oliko värisokea yhteiskunta alusta lähtien pelkkä kangastus?

Värisokeaa yhteiskuntaa ei tule koskaan olemaan missään maailman maassa. Rotu ja sukulaisuus ovat kaikista tärkein sosiaalinen side, vaikka kieli ja uskontokin ovat toki merkittäviä. Brasilia on opettavainen esimerkki rodullisesti monimuotoisesta maasta, joka on yrittänyt ylläpitää yhtenäisyyttä portugalin ja (erityisesti menneisyydessä) katolisen uskonnon kautta. Tulokset eivät ole olleet täysin rohkaisevia: Brasilia on matalan luottamuksen yhteiskunta, jota repivät luokkakonfliktit, joilla on selkeä rodullinen ulottuvuus. Suomessa olette paljon onnellisemmassa asemassa.

Amerikkalaisten valkonationalistien suhde Trumpin hallintoon on varmasti hyvin ristiriitainen. Mikä on oma mielipiteesi Trumpista – onko hänestä enemmän haittaa vai hyötyä kansallismieliselle liikkeelle, ja edistääkö hänen hallintonsa millään tavoin valkoisen väestön intressejä? 

Usein unohdetaan, jopa meillä Yhdysvalloissa, että Donald Trump asettui ensimmäisen kerran presidenttiehdokkaaksi vuonna 2000 edistysmielisenä ehdokkaana. Hänen sitoutumisensa maahanmuuton vähentämiseen on äärimmäisen heikkoa, ja hän vaihtelee usein kantojaan. Elinikäisenä liikemiehenä hän on altis väitteelle, että ”tarvitsemme maahanmuuttoa talouden vuoksi”, mikä tarkoittaa, että yritykset hyötyvät maahanmuutosta, koska ne voivat maksaa alhaisempia palkkoja. Hänen ajattelunsa vaikuttaa sekavalta myös muilla alueilla: hän sanoo esimerkiksi haluavansa suojella sananvapautta yliopistokampuksilla, mutta samaan aikaan hän yrittää kieltää antisemitistiset mielipiteet. Saavatko opiskelijat siis kritisoida Israelin toimia Gazassa vai eivät? Toistaiseksi hänen toinen hallintonsa vaikuttaa kuitenkin selkeästi paremmalta kuin hänen ensimmäinen. Hän on osoittanut kykenevänsä oppimaan, erityisesti vihollisiltaan.

Tulisiko meidän ymmärtää hedelmällisyyskriisi puhtaasti läntisenä ilmiönä, vai tuleeko jokainen kehittyvä talous lopulta kohtaamaan saman tilanteen? Voidaanko väestön vähentymisessä nähdä myös positiivisia puolia?

Hedelmällisyys on laskenut vakavasti myös Kaukoidässä. Kun olin nuori, Japanin kohdalla puhuttiin usein ylikansoituksen ja ahtauden aiheuttamista ongelmista saarivaltiossa, jolla ei ole tilaa laajentua. Heti kun syntyvyys laski, jotkut kirjoittajat alkoivat panikoida, että japanilainen kansakunta kuolee sukupuuttoon. Mutta pitäisi olla selvää, että kansakunta ei voi aina vain kasvaa ja olla koskaan kutistumatta. Kaikkein pahinta on, että jotkut alkoivat ehdottaa, että japanilaisten tulisi sallia laajamittainen maahanmuutto ratkaisemaan väitetyn väestökadon synnyttämä ongelma. En usko, että japanilaiset kuolevat sukupuuttoon. Eivät ainakaan silloin, jos he eivät kuuntele niitä, jotka kehottavat tuomaan maahan lisää muukalaisia. Sama pätee Etelä-Koreaan, jossa syntyvyys on laskenut alle 0,7 lapseen naista kohden, mikä tarkoittaa väestön vähenemistä kahdella kolmasosalla jokaisessa sukupolvessa. Kun kuulen tämän myönnettävästi järkyttävän luvun, muistuu mieleeni ”Steinin laki”, jonka muotoili amerikkalainen taloustieteilijä Herbert Stein: ”Jos jokin ei voi jatkua ikuisesti, se loppuu.” Todellinen tappava vaara on se, mitä näemme lännessä: alhaisten syntyvyyslukujen yhdistyminen massamaahanmuuttoon.

Länsimaiden nykyiset hedelmällisyysluvut ovat liian alhaisia ylläpitämään edes maiden nykyistä väkilukua. Nigeriassa syntyy vuosittain enemmän lapsia kuin koko Euroopassa yhteensä. Taloudelliset kannustimet eivät ole nostaneet hedelmällisyyslukua tasolle, joka mahdollistaisi luonnollisen väestönkasvun yhdessäkään länsimaassa. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että tarvitsemme jotain muita ratkaisuja. Minkälaisia ratkaisuja ehdotat itse ongelman ratkaisemiseksi?

Kyllä, minulla on ratkaisuja ehdotettavaksi asti, ja ne ovat Awakening-konferenssissa pitämäni puheen aiheena. Sanon nyt vain tämän: taloudellisten kannustimien muuttaminen on ratkaisevaa, mutta pienet kosmeettiset muutokset, kuten veronalennukset suurperheille, ovat naurettavan riittämättömiä. Tarvitsemme perinpohjaisen palautuksen perhe-elämän taloudelliselle perustalle, ja tämä edellyttää päättäväistä irtautumista feminismin ja ”sukupuolten tasa-arvon” ihanteista, jotka jopa monet nationalistit ovat sisäistäneet.

Lähde: Kansalainen