Kuten sosiaalisen median keskustelua seuraavat lukijamme ovat panneet merkille, suomalainen äärivasemmisto on jälleen hälytystilassa Partisaanin joulukalenterin vuoksi. Useat äärivasemmistolaiset ovat piilottaneet tilinsä joulukuun ajaksi, ja rikosilmoitusten tehtailu käy kuumana, vaikka ”kytät” ovatkin ”natsisikoja”.
Tämän joulun säälittävimmän kommunistitontun arvonimen saa lempääläinen äärivasemmistolainen Timo Rossi, joka paljastui kalenterimme ensimmäisestä luukusta. Rossi on jakanut äärivasemmistolaisen Varisverkoston materiaalia, jossa on maalitettu jopa alaikäisiä isänmaallisia suomalaisia. Vastineeksi tästä päätimme julkaista Rossin kotiosoitteen, minkä jälkeen kommunistiaktiivi kertoo viettäneensä unettomia öitä kriisitunnelmissa.
Monet ovatkin seuranneet huvittuneina Rossin toimintaa joulukuun ajan. Vaikuttaa siltä, ettei Rossi suostu hyväksymään sitä, että isänmaallisten nuorten maalittamisella voi olla seurauksia. Katso alla oleva Toni Jalosen julkaisema kooste Rossin sekoilusta ja pohdi hetki kotimaisen äärivasemmiston kaksinaismoralismia:

Lähde: Toni Jalonen
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Nimetön
Nuku hyvin Timo! 🤗
Klux
Aikuinen ”mies” varisverkostossa tainnut jäädä lapsuuden leikit leikkimättä
pzkw
Niinpä… mutta silti kannattaa välillä herätä yöllä kurkkimaan verhojen välistä pihalle ja varmistaa ettei nurkilla hiivi pahoja natseja. On hyvä olla varautuneena 24⁄7.
Tolkku Takaisin
Kommunistien elämänohje kuluu: ”Valvo kaikkien ihmisten toimintaa ja puutu heidän asioihinsa, ole tungetteleva ja pakota kaikki toimimaan omien mielipiteitesi mukaan”. Kommunisti tavoittelee aina totaalista valtaa muiden ihmisten yli, vaikka tai ehkä juuri siksi, että on ihmisenä täysin alimittainen epämuodostunut hirviö. On vaikeaa olla tuntematta inhoa ja kiukkua, kun näkee missään näitä. Tämän kiukun kommunistit pyrkivät määrittelemään viharikokseksi, vaikka se on elämää suojeleva luontainen reaktio. Tulevaisuudessa kommunismi tulee ehdottomasti saattaa rikoslakiin.
Mossberg
Se osoite ?
Nimetön
Artikkelissa linkki jossa timo esitellään ja osoite siellä lopussa
Brust An Brust
Timo Rossi Romo Tissi.
Yllättävä ääni selkäsi takana
Timo, tiedän, että luet tämän.
Tiedän myös missä lähikaupoissa käyt… 😘
Salomon
He he he
Suomi
Neukkulan kadottua, näiden täysin mielisairaiden täytyi löytää uusi palvonnan kohde. Nyt nämä samat, Neukkulaa palvoneet miehet? nuolevat homojen perseitä ja kuolaavat lesbojen perään. 100 miljoonaa kommunismiunelman uhria ei riittänyt siitäkään huolimatta, että tervejärkinen maailma tuomitsee teot. Nyt näillä Timoilla Juliuksilla on korvikkeena uusi palvonnan kohde, jossa biologialla ja tieteellä ei ole painoarvoa(ei ole koskaan ollut). Mulkkuja liitetään ompeleilla naisten kehoihin ja hukkaviivoja veistellään miesten kehoijin. Eli täysin skitsofrenista toimintaa, mutta eihän se psykopaatteja haittaa. Pikemmin olo tuntuu kotoisalta.
dad
korjaan, 200 milj. kommunismin uhria
Ristus notta
Nazien puuhastelut on pientä pohjakohinaa komukkien tekoihin verrattuna
Pasi
Timon sängyn alla ja vaatekomeroissa natseja? Jääkaapissakin on muutama natsi?
mielipiteenmuokkaajatrolliko
Onko nämä vasemmiston politrukit todellakin vahvana esillä muissakin medioissa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15486329/maahanmuuton-vastustus—sama-kaiku-on-askelten-ja-lippukin-niin-tuttu#comment-95842429