Merkel: Jatkuvat rokotukset tulevat olemaan todellisuutta ”koronamuunnosten” takia

Kirjoitimme aiemmin Bill Gatesin sanoneen jatkuvien rokotusten olevan tarpeellisia "koronamuunnosten takia".

Poliittiset viholliset

Saksan liittokansleri Angela Merkel kertoi hiljattain olevansa Gatesin kanssa samaa mieltä jatkuvien rokotusten tarpeellisuudesta. Merkel sanoi hiljattain EU:n johtajien virtuaalisessa huippukokouksessa jatkuvien rokotusten olevan seuraavien vuosien ajan ”elämäntapa” väitetyistä koronavirusmuunnoksista johtuen.

”Mutaatioista johtuen meidän pitää pystyä tekemään uusintarokotuksia seuraavien vuosien ajan,” hän sanoi.

Samalla kun Merkel on pitänyt Saksan ulkoiset rajat vuosien ajan auki kolmannen maailman siirtolaisille, hän sanoi kokouksessa aikovansa käyttää maan sisäistä rajavalvontaa ”estääkseen uusien muunnosten leviämisen”.

”Pandemia ei pääty ennen kuin kaikki maailman ihmiset on rokotettu”

Aiemmin järjestetyn G7-kokouksen jälkeen Merkel oli sanonut toimittajille koko maailman rokottamisen olevan vaatimus koronapandemian päätymiseen.

”Pandemia ei pääty ennen kuin kaikki maailman ihmiset on rokotettu. Joka ikisen on oltava tässä mukana,” Merkel uhkasi.

Lähteet: RT (1, 2)

Angela Merkel Euroopan unioni Globalismi Hyvinvointi Koronavirus Lääketeollisuus Poliittiset viholliset Politiikka Rokotteet Terveys Yhteiskunta

Keskustelu

21 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Mikrosiruja? Ei mitään niin eksoottista, mutta noin kymmenen vuoden kuluessa huoamaan ihan sattumalta vain sellainen seikka että suurin osa ihmiskunnasta on jotenkin salaperäisesti menettänyt lisääntymiskykynsä…

  • Nationalisti

    Vastaa

    Ihmisten pitäisi nyt tajuta, että heillä on se todellinen voima ja kieltäytyä näistä rokotuksista. Katsotaan sitten, mitä nämä ”valtiojohtajat” tekevät.
    Kun tämä show jatkuu tarpeeksi pitkään, niin toivottavasti joltain kansakunnalta alkaa hermo mennä totaalisesti ja nämä ”johtajat” joutuvat tosissaan pelkäämään.

    • Pontus Söderblom

      Vastaa

      Samaa plen pähkäillyt.. Totuus paljastuu vasta myöhemmin..

  • Vattu mansikka

    Vastaa

    Nuppineulan päähän mahtuu 4000 miljardia virusta, rohkenen epäillä maskien kangastiheyttä ihan noin pieneksi😁

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Jeps, ei taida ihan riittää suodatuskyvyt maskeissa, toki pärskimisen sumuuntumista saattaa vähentää. Mutta huvittavinta on että suurimmalla osalla kiltisti naamaria käyttävistä maski on sillä tavalla hassusti taittuneena poskilla että sivusta katsoen huulten voi nähdä ihan sujuvasti pölpöttävän niitä kamalia pöpöjä ilmoille, ilman minkäännäköistä suodatusta. Maskin tarkoitus lieneekin ensisijaisesti tutkimuksellinen niin että katsotaan ja erotellaan tottelijat ja hallinnolle vaaralliset toisin- eli itse ajattelijat.

    • Että näin

      Vastaa

      Juuri näin. Tartuntatautien professori (jo eläkkeellä oleva)mainitsi, että jos halutaan ilmateitse leviävää virusta torjua on käytettävä aerosoleille tarkoitettuja hengityssuojaimia ts. samoja joita käyttävät teollisuusmaalarit, aika vissi ero rakenteessa verrattuna kiinalaiseen selluloosan palaseen jota kutsutaan hengityssuojaimeksi.

      Jos virus olisi todellinen, hallitus ja tartuntatautien kanssa toimivat elimet olisivat laittaneet ihan toisella momentilla suojaukset päälle heti alusta saakka, kukaan ei lähde maasta eikä tule sinne vaikka kuinka surkeaa olisi kreikan saarilla, olisi myös oikeasti karanteenikeskuksia lentokentillä sekä satamissa, olisi sitä betoniporsasta ja piikkilankaa.
      Tämän hetken toimet ovat pelkkää pelon lietsomista ja rahastamista hyväuskoisilla lampailla ‚saadaan siirrettyä rahaa taskusta toiseen hyvällä syyllä sekä ajaa perusoikeuksia vähentäviä lakeja läpi.

  • 421 god bless

    Vastaa

    Huhhuh vai kaikki pitäs flunssan takia rokottaa? Eipä onnistu. Vain kuolleen ruumiini yli

  • Höpöjuttuja

    Vastaa

    Höpöhöpö… Vanhan naisen maksa ei enää varastoi B12 vitamiinia ja siksi se ei enää muista mikä on totta ja mikä ei. Tällaiset aivopierut pitää laittaa niille kuuluviin osioihin, niinkun Kirsin natsimarssi.

    Onneksi nyt paistaa jo kirkas kevätaurinko jonka UV-säteily tappaa tehokkaasti viruksia. Eli normaalin kevätinfluenssa saaminen on vaikeampaa kuin aiemmin. Ehkä noiden politikkojen olisi pitänyt olla tarkempia koulussa eikä vain ajatella poliittista hillotolppaa.

    Kukas se sanoikaan että:”Poikani, jos tietäisit miten vähällä järjellä meitä hallitaan”.

  • deffe

    Vastaa

    Vielä joku kuuntelee tuota paholaisen asianajajaa merlelettä?

  • Vesa Luoma

    Vastaa

    Näin hullut globalistin koittaa saada uudelleen asetusta voimaan.

  • Minä

    Vastaa

    Jotain kieroa noissa rokotuksissa ja/tai rokottamisvimmassa on, koska siihen on tuollainen vimma. Taitaa rokotuksen ottaminen olla jopa isompi riski kuin itse tauti.

  • Minä

    Vastaa

    Rokotusvimmaa riittää:
    https://t.me/tietolouhos/4014
    Vietnamissa tällä kertaa.

  • gulermo

    Vastaa

    syököön toiki kommarilehmä paskaa 🖕
    totta vitussa otan kokeellisen rokotteen kausi-influenssan kaltaista tautia vastaan 😂

  • Nimetön

    Vastaa

    JOS rokotteesta tulee pakollinen niin mikäli löytyy tuttu terkkari/hoitaja niin hänen vsstaanotolle ”ottamaan” rokote ja leima rekisteriin!

  • juha.

    Vastaa

    Höpö höpö. Pandemia päättyy tasan siihen kun noille turhan tärkeille vouhkaajille laitetaan naru kaulaan! No, jonkunhan se oli tämäkin sanottava. Olkoot se sitten me.

  • Finnish Freedom Fighter

    Vastaa

    ””Pandemia ei pääty ennen kuin kaikki maailman ihmiset on rokotettu. Joka ikisen on oltava tässä mukana,” Merkel uhkasi.”

    Lähteenä jälleen Russia Today RT, jonka mukaan siis Merkel sanoi näin toimittajille kokouksen jälkeen suullisesti. Olisi kiva kuulla nauhoite, jossa Merkel näin sanoo. Tällaista Merkelin kommenttia ei nimittäin mistään saksalaisesta eikä englantilaisesta julkaisusta löydy. 

    Toinen asia, joka on täyttä puutaheinää, on julkaisemanne koronakuolemat vanhainkodeissa. Suomessa kuolee n. 4500 ihmistä kuukaudessa. Näistä moni kuolee vanhainkodeissa rokotteista riippumatta. Iäkkäille riskiryhmäläisille rokote koronatautiin on ihan tarpeellinen, sillä kuolleisuus on korkea. Mummojen ja pappojen pelottelu valeuutisilla on todella vastenmielistä luettavaa.

  • anne

    Vastaa

    Merkel-mummu on menettänyt järkensä

  • Ville T

    Vastaa

    Ja sen jälkeen hoitaja myy käyttämättömän rokotteen pimeille markkinoille. — Molemmat hyötyvät.
    – Senpä takia rokotteen väitetään pilaantuvan hetkessä, jos kylmäketju ei pidä sitä alle miinus 72 asteisena.

  • It's a trap

    Vastaa

    Minä voin rokottaa Merkelin perheen ja lähipiirin aivan ilmaiseksi, en nyt ihan ilmaiseksi mutta ruokapalkka voisi olla läpiveto

  • Topelius

    Vastaa

    Kauankohan tuokin natsilehmä vielä jatkaa elämistä loputtomassa holokaustivimmassaan valkoisia kohtaan, naamasta näkee ettei sisäkalut nauti kovin paljoa sitä paskan määrää mitä hän pidättelee mädän mielensä raiskanneilla äänihuulillaan

  • Irmgard

    Vastaa

    Hohhoijaa, eikö tuo mielisairas kuvottava mätisäkki Merkel voisi jo kuolla pois. En vuodata kyyneleitä hänen takiaan. Helvetti odottaa Merkeliä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi