Kuten olemme uutisoineet, sai Partisaanin toimitus kuunvaihteessa tietää äärivasemmiston suunnittelemasta kansallismielisiin liittyvästä paljastusjoulukalenterista. Toimituksessa idean tuumattiin olevan niinkin osuva, että se suorastaan vaatii äärivasemmistoon paneutuvan vastineen.
Avaamamme luukut ovatkin herättäneet valtavasti kuhinaa ja kiinnostusta kansalaisissa poliittiseen taustaan katsomatta. Mikä mukavinta, kalenterimme keräsi nopeasti huomattavasti enemmän sosiaalisen median näyttökertoja kuin äärivasemmistolaisten kilpailijoidemme vastine.
Uhriutumiseltakaan ei luonnollisesti vältytty, ja useat kansallismielisten maalittamista vaativat marxistit olivat raivoissaan Partisaanin joulukalenterista. ”Eri asia” ja ”parempaa paljastustoimintaa” olivat yleisiä argumentteja, kun omaa lääkettään maistaneet kommunistit yrittivät perustella, miksi heidän joulukalenterinsa on oikeutettu mutta meidän ei.
Partisaani lupasi äärivasemmistolle jopa huikean joululahjan – olisimme lopettaneet paljastusjoulukalenterin päivittämisen, mikäli vastapuoli tekisi samoin. Koska lahjalle ei löytynyt ottajaa, avaamme tänään taas uuden luukun. Kieltämättä joulun odottaminen on jännittävämpää näin!

Mikä on Proletaarit-ryhmä?
Eräät kalenterimme suosituimmista luukuista ovat liittyneet äärivasemmiston sisäiseen vihanpitoon. Kansallismielisten joukossa törmää toisinaan myyttiin siitä, että vasemmistolaiset puhaltaisivat aina yhteen hiileen. Totuus ei voisi olla kauempana.
Tänään esittelyssä on Turussa asuva maahantunkeutuja Tiago Silva, joka edustaa äärivasemmistonkin mittapuulla marginaalista Proletaarit-ryhmää. Jopa valtaosa vasemmistosta inhoaa Proletaareja järjestön stalinistisen ja machoilevan tyylin vuoksi, mutta järjestö kannattaa ottaa huomioon siksi, että se ihailee voimankäyttöä.
Koska Proletaarien estetiikka ja retoriikka kuuluvat useimpien paatuneimpienkin vasemmistolaisten mielestä museoon, on järjestö yrittänyt saada valtaa muiden äärivasemmistolaisten siivellä. Vasemmiston sisällä ilmiötä kutsutaan ”entryismiksi”. Proletaarit eivät itse kykene järjestämään merkittäviä tapahtumia, joten järjestö yrittää parasiittimaisesti saapua muiden vasemmistoliikkeiden tapahtumiin käännyttämään osallistujia sekä omimalla kunnian tilaisuuksista.

Viha kommunistien ja anarkistien välillä
Proletaarien ”entryistinen” strategia on raivostuttanut erityisesti suomalaisia anarkisteja. Viime keväänä anarkistien ja kommunistien välinen riita räjähti julkisuuteen kärjistyen väkivallalla uhkailuksi (1, 2, 3, 4).
Proletaarit kutsui Vasemmistonuorten, Varisverkoston ja anarkistisen A‑ryhmän järjestämää Helsinki ilman natseja ‑tilaisuutta luokkapetolliseksi, koska tilaisuudessa oli kielletty poliittiset järjestötunnukset. Silvan ja muiden hänen tovereidensa mukaan tunnuskielto oli loukkaus kommunisteja kohtaan. Todennäköisesti kielto olikin tehty juuri siksi, ettei Proletaarit ja muut stalinistiryhmät olisi voineet kaapata tilaisuutta omien tarkoitusperiensä nimissä.
Proletaarit antoi julkilausuman, jossa järjestö uhkasi vastaisuudessa käyttää kommunistitunnuksia anarkistien järjestämissä tapahtumissa, vaikka se merkitsisi ”väkivallan uhkaa” järjestäjien kostotoimenpiteiden vuoksi. Lisäksi Proletaarit parjasti A‑ryhmää käytännössä impotenteiksi antifasisteiksi, jotka ovat ”vesittäneet” äärivasemmistolaisen sanoman ”kivakivaksi konsertiksi”. A‑ryhmän johtaja Antti Rautiainen on vastannut väkivaltauhoon pilkkaamalla Proletaarien homehtunutta imagoa ja täydellistä saamattomuutta kaduilla.

Tiago Silva
Vaikka Proletaarit on osoittanut farssimaiseksi järjestöksi, eivät takaiskut vaikuta lannistaneen sen kenties äänekkäintä edustajaa, Tiago Silvaa. A‑ryhmä ei ole ainut Silvan vihan kohteeksi joutunut vasemmistolaistoimija.
Tänä keväänä Silva hyökkäsi jopa Sanna Marinia ja Maria Ohisaloa vastaan. Hänen mukaansa liberaali vasemmisto on pettänyt todelliset marxistit tuomitsemalla esimerkiksi turkulaisen Misha Dellingerin väkivaltafantasiat.
Silva oli pettynyt siihen, että vasemmisto ei suostunut osoittamaan julkista tukeaan Dellingerille, joka vaati muun muassa ”kaikkien fasistien tappamista” (sisältäen myös kokoomuslaiset ja keskustalaiset) sekä ”ilmastonmuutoksen epäilijöiden ampumista”. Silvan moraalinen tuki Dellingerille kertonee kaiken oleellisen Silvan omasta suhteesta poliittiseen väkivaltaan.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Juha Pekkala
Ah, työtätekevän luokan ylväs edustaja. Minkä alan ammattimies mahtaa olla? Muurari, rappari, metallimies tai edes vanhanajan sekatyömies??
Ettei vaan kumminkin teoreettinen näpertelijä yliopistomaailmasta 🙂
Kuinka tuollainen julkeaa esiintyä prolena? Tai totta kai julkeaa..häpyähän noilla ei ole.
Millainenkohan mahtaisi olla Tiagon proletariaatin diktatuuri?? Veikkaan, että kohtsilleen verinen
Peku
”Minkä alan ammattimies mahtaa olla? Muurari, rappari, metallimies tai edes vanhanajan sekatyömies??”
Vai olisikohan ihan perusloinen, joka elää toimeentulo- ja asumistuella? Eli loisii muiden elättämänä. Jos puuhailee yliopistomaailmassa jotakin nollatutkimuksia, niin menee samaan loisimisgategoriaan.
Nimetön
”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! … paitsi jos olette eri mieltä kanssamme!”
En yleensäkään ymmärrä, miten anarkkarit ja kommarit puuhastelee yhdessä, kun periaate on niin kovin erilainen. ”Ei valtaa kenellekään!” vs ”Proletariaatin diktatuuri!” ois vähän niinkun tukkanuottasilla keskenään… No, mitäpä tuo minulle, perustylsälle lihaa syövälle heteromiehelle kuuluu.
Metsäkulman Murre
Tämä herra tehnee väitöskirjaa Turun yliopistossa. Sellainen proletaari.
Johanna
Minkämaalainen tämä hyypiö on ?
Pamela Possu
Portugalilainen
Vuoroin vieraissa
Olipa punikki mikä tahansa niin kaikki ne ovat sionistien sätkynukkeja:
JUUTALAISTEN VAPAAMUURARIEN JOUKKO
7. Me esiinnymme työmiehen pelastajina tästä ikeestä tarjoamalla hänelle paikan joukkomme riveissä, sosialistisessa, anarkistisessa ja kommunistisessa armeijassamme, jota aina tuemme sekä rahallisesti että moraalisesti muka yleisinhimillisen veljeyden nimissä, mutta todellisuudessa yhteiskunnallisen vapaamuurariutemme vaatimusten mukaisesti (Hesekiel 13:10–16; Matteus 7:23–27). Ylimystö, jolla oli oikeus käyttää hyväkseen työtätekevän kansanluokan työtä, tahtoi sen pysyvän kunnossa, terveenä ja ravittuna. Meidän etumme ovat päinvastaiset, me vaadimme ei-juutalaisten rappeutumista.
Ja kuten Partisaani on ansiokkaasti paljastanut kaikki nuo ovat myös henkisesti läpikotaisin rappeutuneita.
Ukki Väinämöinen
Tuo sosiaalivallankumouksen etujoukko on kuullut sanan työ viimeksi Kuopion torilla missä juurusveteläinen vanhaisäntä kysyi mittääs työ täällä teette.
Ukki Väinämöinen
Ja tietenkin Turussa toimiva kirjallisuuteen liittyvä kahvila missä todelliset kulttuurinystävät kokoontuvat ja keskustelevat maailmankirjallisuuden klassikoista.
Terhomatti Hämeenkorpi
Jo varsin on paskaloinen tuo murjaaniperkele! Oikeastaan typerä lässyttäjä, joita tänne on turhaan päästetty elämään suomalaisten kustannuksella. Hyi helvetti !
Ymmärtäneet väärin
Näillä on menneet käsitteet hieman sekaisin. Nimittäin, proletarien päätehtävänähän oli tehdä jälkeläisiä jotta omistavalla taholla/porvareilla olisi työvoimaa. Mutta eihän nämä kommunistin taimet tee edes lapsia.
N.N.
Ei nainen pystyy aina siitämään lapsia ja menstruoiva mies synnyttämään.
tulitikkutyttö
Varsin marginaalinen ja keskenään erimielinen porukka tämäkin
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marxilainen_ty%C3%B6v%C3%A4enliitto
N.N.
” Se se vaan on sillä lailla, että tässä maassa on paljon mälsää”,
en olisi ikinä uskonnut.
Kävin välillä katsomaan Ruotsin viimeisit vaihtoehtouutiset ja siellä on paljon pahemmin.
Ja tuo Lööf, aivan kuin näkisi ja kuulisi meidän tytöt siellä ylhäällä, hyi hel.
Olemme matkalla niiden tielle, nyt seis ja pakki päällä.