Suomen äärivasemmiston joulukalenteri: Marxisti Linda Nummelin laittoi tuotantovälineensä jakoon

Partisaani on saanut toistuvia lukijapyyntöjä äärivasemmistoon liittyvistä esittelyartikkeleista, ja vastaamme kysyntään kirjoittamalla marxisteista, jotka sympatisoivat poliittista rikollisuutta.

Poliittiset viholliset

Linda Johanna Nummelin.

Kuten olemme uutisoineet, sai Partisaanin toimitus kuunvaihteessa tietää äärivasemmiston suunnittelemasta kansallismielisiin liittyvästä paljastusjoulukalenterista. Toimituksessa idean tuumattiin olevan niinkin osuva, että se suorastaan vaatii äärivasemmistoon paneutuvan vastineen.

Avaamamme luukut ovatkin herättäneet valtavasti kuhinaa ja kiinnostusta kansalaisissa poliittiseen taustaan katsomatta. Mikä mukavinta, kalenterimme keräsi nopeasti huomattavasti enemmän sosiaalisen median näyttökertoja kuin äärivasemmistolaisten kilpailijoidemme vastine.

Uhriutumiseltakaan ei luonnollisesti vältytty, ja useat kansallismielisten maalittamista vaativat marxistit olivat raivoissaan Partisaanin joulukalenterista. ”Eri asia” ja ”parempaa paljastustoimintaa” olivat yleisiä argumentteja, kun omaa lääkettään maistaneet kommunistit yrittivät perustella, miksi heidän joulukalenterinsa on oikeutettu mutta meidän ei.

Partisaani lupasi äärivasemmistolle jopa huikean joululahjan – olisimme lopettaneet paljastusjoulukalenterin päivittämisen, mikäli vastapuoli tekisi samoin. Koska lahjalle ei löytynyt ottajaa, avaamme tänään taas uuden luukun. Kieltämättä joulun odottaminen on jännittävämpää näin!

Linda Johanna Nummelin

Tämän päivän luukku on K‑18-sisältöä, joten ohjeistamme nuoria lukijoita sulkemaan tietokoneensa, voitelemaan suksensa ja hiihtämään lähimpään metsään. Ette todellakaan jää paitsi mistään mieltä ylentävästä!

Esittelyvuorossa on radikaali antifasisti ja ”anarkokommunisti” Linda Johanna Nummelin. Toisin kuin keskivertoaatetoverinsa, loviisalainen Nummelin on päättänyt elää opetustensa mukaisesti. Hän on nimittäin tulkinnut kirjaimellisesti gurunsa Karl Marxin opin tuotantovälineiden jakamisesta.

Antifasisti elää verkossa kaksoiselämää, jossa tohtori Jekyllin virkaa toimittaa poliittisesti aktiivinen ”militantti työläinen” Linda Nummelin, kun taas Mr. Hydeä vastaa ”Lilikiss”-niminen ”täysipäiväinen lutka” (luonnehdinta Nummelinin oma). Nummelin on aiemmin työskennellyt hoitoalalla, mutta sittemmin hän on siirtynyt kokonaan tuotantovälineensä monetisoimiseen.

Ironista on, että ”anarkokommunisti” myy itseään useilla alustoilla, joissa suuren siivun voitoista vievät ulkomaalaiset kapitalistit. Tutustu linkkeihin omalla vastuulla: https://linktr.ee/lilikisskiss

Varisverkoston ja väkivallan kannattaja

Nummelin pääsee Partisaanin joulukalenteriin väkivaltaisen äärivasemmistolaisen politiikkansa vuoksi. Hän on kannustanut seuraajiaan ilmiantamaan kansallismielisiä Varisverkostolle häirintätarkoituksessa. Lisäksi hän on julistanut, että ”natsien lyöminen” ja ”väkivaltainen antifasismi” ovat erittäin toivottavia asioita.

Nummelin on myös Vasemmistoliiton ja Vasemmistonuorten jäsen. Kuten jokainen lukijoistamme jo arvasikin, kärsii hän vakavista mielenterveyshäiriöistä (ahdistus, pakko-oireinen häiriö ja masennus), mitä vaikutetaan suorastaan edellytettävän kaikilta kunnon antifasisteilta (1, 2).

Kotikaupungissaan Nummelin on profiloitunut järjestämällä tukimielenilmauksia Amerikan Black Lives Matter ‑rotumellakoille. Hän kertoo suhtautuvansa erityisherkkänä tavallistakin tunteikkaammin rotumuukalaisten ahdinkoon, mitä kuvaa seuraava ote hänen blogistaan:

”Äärioikeisto Euroopassa on jo vuosia sitten kasvattanut juutalaisvihan rinnalle muslimivihan. Tämä muslimiviha on levinnyt kuin mikäkin saatanan rikkaruoho kutakuinkin kaikkiin Euroopan maihin, kaikkiin eri luokkiin.”

”Ottaessani Twitter-ketjuun kuvakaappauksia jouduin kahlaamaan läpi niin suuren määrän hirveitä kommentteja, että purskahdin itkuun. En pysty ymmärtämään, en vain pysty, miten kukaan voi olla niin rasistinen, niin täynnä vihaa, niin käsittämättömän hirveä toisia ihmisiä kohtaan. En ymmärrä.

Tunnen erityisherkkänä hyvin voimakkaasti monet tunteet, ja pystyn kuvailemaan mm. niiden paikkaa ja väriä. Tällainen vääryys tuntuu minussa selvästi oksettavalta tunteelta. Se tuntuu kireytenä otsassa ja leuassa. Se on leiskuvaa, vihaista punaista, surun tummansinistä, inhon vihreää.

Se on niin voimakasta, että se hetkittäin lamaa minut. En pysty käsittelemään sellaista vihaa, jota moni suoltaa suustaan mm. kohti Kreikan rajalla olevia turvapaikanhakijoita.”

Pulaa maksavista asiakkaista

Kotipornon tuottajan ominaisuudessa Nummelin on profiloitunut myös prostituoitujen edun ajajana. Hän on esimerkiksi levittänyt kirjoitusta, jonka mukaan ”Whorefobia on puhdasta misogyniaa. Seksityön stigmatisointi on yksi patriarkaatin varhaisimmista ja tyypillisimmistä keinoista alistaa naisia”.

Asiakastiedon mukaan antifasisti on rekisteröitynyt yrittäjäksi, kuten kunnon veronmaksajien kuuluukin. Hänen päätoimialansa on ”muualla luokittelemattomat henkilökohtaiset palvelut”.

Ikävä kyllä, antifasistilla vaikuttaa olevan puutetta maksavista asiakkaista, minkä vuoksi hän joutuu Internet-sisällön tuottamisen ohella ”tapaamaan” asiakkaita henkilökohtaisesti. Viime viikolla hän kirjoitti seuraajilleen happaman päivityksen, jossa hän syytti näitä siitä, että näiden kitsaus pakottaa hänet jatkamaan fyysisiä ”tapaamisia” koronatilanteesta huolimatta.

”Well, since I’m not getting the financial support I should be getting, I have no choice but to resume meet-ups – despite the pandemic worsening and myself being in a risk group. You can reach me through my links. I’ll answer messages tomorrow, going to cry myself to sleep now”, työväenmilitantti parahti.

Äärivasemmisto Anarkismi Antifa Black Lives Matter Kommunismi Kotimaa Kulttuurimarxismi Linda Nummelin Loviisa Maahanmuutto Poliittinen rikollisuus Poliittinen vaino Poliittinen väkivalta Poliittiset viholliset Porno Prostituutio Rappiokulttuuri Rikos Rotu Varisverkosto Vasemmistoliitto Vasemmistonuoret Viihde Yhteiskunta

Keskustelu

57 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Ennemmin maa halkeaa kuin huora häpeää.

  • KikkeliKokkelis

    Vastaa

    Katselin linkin videoita. Neitokaisella on ihan ehjän näköinen työkalu, kyllä sillä kelpaa urakoida.
    Tekstit tosin ilmaisevat että jonkun muun osa-alueen eheytymiselle saattaisi kuitenkin olla tarvetta.

  • Kahveltaja

    Vastaa

    Tämän hienon joulukalenterin avulla saa hyvää tietoa ja ymärrystä, miksi viher-vasemmisto ja muut ääribolshevistit ovat sellaisia, kuin ne julkisuudessa näyttäytyvät. Hyvä esimerkki on viime päivien Puppe-Pekan pakkomieliset touhut kaaputerroristien tänne rahtaamiseksi

  • Antaahan ajan kulua

    Vastaa

    Ihan oikea kommunisti se on. Kuvittelee että sille kuuluu tietty rahavirta tekemättä mitään. Ja sitten syyllistää muita kun rahaa ei tulekkaan. Yleensä näitä ovat olleet SDP:n jäsenet, mutta tämä taitaakin olla kivenkova Marxisti.

    Miksei se mene töihin jos se tarvii rahaa? Niinhän muutkin tekee. Saattaahan olla että lääkityksen ansiosta on pudonnut pois hoitoalalta eikä pääse enää lähellekkään potilaita tai lääkekaappeja. Mutta aina tarvitaan siivoajia.

    Nummelinille lohdutuksen sana siitä että ei tarvitse odottaa pitkään kun ei tarvitse harrastaa henkilökohtaisia tapaamisia. Sieltä tulee nuorempi sukupolvi Marxisteja jaolle ja silloin tämä maailman toiseksi vanhin ammatti loppuu. Vanhinhan on sähkömies koska Raamatussa kerrotaan Jumalan sanoneen ”Tulkoon valo, ja valo tuli”.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      ”Saattaahan olla että lääkityksen ansiosta on pudonnut pois hoitoalalta eikä pääse enää lähellekkään potilaita tai lääkekaappeja.” – Noin sekaisin olevia tyyppejä ei tule koskaan eikä missään päästää asemaan jossa voivat olla vastuussa toisten ihmisten hengestä ja terveydestä. Sekopää jos katsoo jonkin potilaan olevan vaikka väärän värinen (valkoinen) tai edustavan jostakin oman mielikuvituksen tuottamasta syystä vihaamiansa ihmisiä, se voi katkaista vaikka lääketipan, sekoittaa lääkityksen tai kytkeä hengityskoneen pois päältä.

      • Fatwantarkistaja

        Vastaa

        Hoitaja-huora, on se kai ammatti sekin. Käyttäisi maskia.

  • Vuoroin vieraissa

    Vastaa

    Ei tuolla korona ole ongelmana, vaan punataudin aivokuppa.

  • Kahveltaja

    Vastaa

    ”…silloin tämä maailman toiseksi vanhin ammatti loppuu. Vanhinhan on sähkömies koska Raamatussa kerrotaan Jumalan sanoneen ”Tulkoon valo, ja valo tuli”.”

    Väärää tietoahan on ollut jaossa vanhimmasta ammatista pitkään, kiitokset tarkennuksesta! Tosiaan alussahan sanotaan valon tuleen ja siihen on tarvittu sähkömiestä.

    • Ilmari

      Vastaa

      😄Maailman vanhin ammatti on lakimies. Ennen kuin Jumala loi maailman, siellä vallitsee kaaos. Kenen arvelette saaneen aikaan sen kaaoksen? 😄

  • Juha Pekkala

    Vastaa

    Mielenkiintoinen muutos punaleirissä… Vuoden 1918 punikit olivat katkeroituneita, harhaanjohdettuja ja osin jopa aidosti riistettyjä työn karaisemia miehiä ja naisia..torpparista tehdastyöläiseen..
    2000-luvun punikit lähinnä tulonsiirroilla loisivia mielenterveyskuntoutujia, jotain hyödytöntä alaa opiskelevia ikiopiskelijoita.Siis lähinnä elinkelvottomia riippakiviä. Onko kukaan nähnyt esim.vasemmistonuorta, jolla känsiä käsissä, tai ulkoilman ahavoittamat kasvot?

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Kyllä siellä oli rääväsuisia huoria muiden punikkien seassa silloinkin, 1918. ”Kunnostautuivat” muuten juuri yksinä pahimmista vankien ja aseettomien siviilien murhaajista. No, onneksi tuli kurinpalautus, mutta ajat näyttävät minilta unohtuneen, tai sitten ovat muutaman sukupolven ajan haudutelleet vihaa ja odotelleet revanssia.

  • SS

    Vastaa

    Hyi h*lvetti!!
    Kaikkea saastaa sitä aivopesun tuotoksena muodostuukin..

    Ja oh mikä ironia: ”Working class”..
    Juu, mt-ongelmainen huora edustaa Suomen työväkeä varsin mallikkaasti!

    Tajuavatkohan nämä aivopestyt ”marxistit” tai ”anarkistit” (samaa juutalaista valhetta), että niistä ongelmista voisi parantua – jos vain todella haluaisi?
    Itketään kun ahdistaa, masentaa ja on kaikenlaisia ”oireita”. No onko ihmekään!
    Luonto hakee tasapainoa, rakkaat kommarit, muistakaa se. 

    Kommunismin voisi lukea mielisairaudeksi, siinä missä homouden, transseksualisuuden ynnä muu nykyajan hömpötyksen. Lakatkaa valehtelemasta itsellenne, eläkää luonnollisemmin ja lopettakaa tuo lapsellinen huomion hakeminen kaiken maan ”ongelmilla”.
    Kaikki teidän oireilu on suoraa seurausta luonnonlakien vastustamisesta. Olette itse omien oireidenne syynä. Turha syyttää yhteiskuntaa tai pahoja natseja, itse olette ongelmanne luoneet ja mikä tärkeintä: ITSE YLLÄPIDÄTTE SITÄ!

    Kiitos Partisaanille kalenterista, erittäin hyvä saada näiden naamoja esille. Someraivo on myös viihdyttävää katseltavaa!
    Sitä saa mitä tilaa.

    Vassareillekin hyvää joulun odotusta ja oikein sydämeni pohjasta toivoisin, että kääntäisitte kurssinne kohti eheytymistä luonnolliseksi ihmiseksi. Se on ainoa tie kohti parantumista ja hyvää elämää.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Ilmeisesti ihmiskunta on joiltakin osin lisääntynyt liian pitkään ilman oikeata luonnonvalintaa, ei tuota sekoilua voi oikein enää muulla selittää. Ihan oikeasti etuoikeutetut minäminä-kakarat huutavat etuoikeutetuista ja kehittelevät itselleen ongelmia kuvittelemalla olevansa ties mikä seitsemäs sukupuoli, ja iltaisin klo. 20 jälkeen vaikkapa papukaija. Tolkun hullukin tajuaisi edes hämärästi että kun se ei ole oikeasti mahdollista niin ehkäpä ongelma on itsessä. Nämä taas ovat niin hulluja että kun tajuavat sisimmässään että sukupuolia on oikeasti tasan kaksi, ja että ihminen ei voi olla papukaija, edes iltakahdeksan jälkeen, niin nämä syyttävät asiantilasta mielikuvitusolentoja, natseja, kansallissosialisteja joita ei ole ollut sen jälkeen kun NSDAP lakkautettiin 1945.

  • Jones

    Vastaa

    Usein tälläiset yliseksuaaliset tapaukset ovat pedofiilien lapsia. Mitähän tämäkintapaus on touhunnut aikoinaan äitinsä kanssa? Tästä syystä he myös kannattavat maahanmuuttoa sekä homoutta jne…, koska kehitysmaissa on pedofiilia ja huumeidenkäyttö täysin yleistä.
    Afganistanilainen poikien raiskausperinne järkyttää
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/afganistanilainen-poikien-raiskausperinne-jarkyttaa-usa-vaatii-sotilasjoukoilta-toimia/6054236#gs.jTzdsKqR
    Bacha-Bazi – The Real FACE of Pakistan !
    https://www.youtube.com/watch?v=ybO-Q-FyGoY

  • OnlyFansin orjat sorron yöstä nouskaa!

    Vastaa

    Hah hah mitkä riistohinnat tuon otuksen videoissa. Netti on pullollaan ilmaisiakin videoita joissa esiintyy huomattavasti paremmannäköisiä naisia kuin tämä punapaviaani ja sitten tämä vielä kiukuttelee kun ei tule rahaa. Kysynnän ja tarjonnan laki on jotain mitä luonnoton suunnitelmatalous-punikki ei koskaan osaa hahmottaa.

    On muuten hauska yksityiskohta tuo lillykän tarjoama ”dick rating” palvelu. Voin uskoa että Dimitri Ollikainen on yksi niistä harvoista asiakkaista jotka maksavat Kelan rahoista tuolle lillylällylle siitä että se saa edes yhden kehuvan tekstarikommentin omasta molostaan. 😀

  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    Korrelaatio näillä joulutontuilla on tasan 1, mutta kausaatio onkin mielenkiintoinen: kumpi on ensin, mielenterveysongelma vai poliittinen suuntaus?

  • Louhi

    Vastaa

    Tuttuun tapaan stalinismi ja mielenterveysongelmat ovat käytännössä toistensa synonyymeja.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Niin, ja Stalinin ja stalinistien keino ratkaista yhteiskunnan tilasta ahdistuneen mielenterveysongelmat oli ampua potilaalta aivot pellolle, tundralle, taigalle tai arolle.

  • tulitikkutyttö

    Vastaa

    Touko-Poukon exä Iris harrastaa samansuuntaista pisnestä, mutta muu toiminta ei taida pätevöittää kalenteriin asti. Ylessä jonkin sortin pomona oleva Rakel Liekki oli aikanaan muodollisesti pätevä alan hommiin, mutta itse rupesi pilaamaan ulkomuotoaan ja sitten rupsahti nopeasti.

    Mielenkiinnolla odotan että kuka on viimeisessä luukussa, muistellaanko vaikkapa Al-Taeen nettikirjoituksia jotka hän lopulta myönsi vasta vaalien jälkeen.

    Jos vähän kriteereitä höllentää niin kai näitä tapauksia löytyisi vaikka koko ensi vuodeksi.

    • Tietäjä

      Vastaa

      Hauska yhteys muuten tällä Lindalla Raakel Liekkiin: mainitsee yhdeksi kumppanikseen (ankkurisuhde jopa) Lassi Sidoron, joka teki aikoinaan Raakelin kanssakin pornoa Moon tv:lle. Niin siis Lindahan kertoo olevansa bi, pan ja poly.

  • Vuoroin vieraissa

    Vastaa

    Marxin mielisairaan huuhaateorian mukaan kaikki tuotantovälineet kuuluvat valtiolle, joten milloinkahan tuo aikoo käydä luovuttamassa omansa? Sehän on nyt yksityisomistuksessa ja sellainen ei kommunismissa käy!

    • Seppo-Sisko

      Vastaa

      Odotatko loogisuutta (viher)vassarilta?

      Keksisin jotain pientä puuhaa (esim. opiskelu ja muutaman vuosikymmenen pituinen työura) siksi aikaa, kun (viher)vassarit saavuttavat loogisuuden ajatteluunsa ja toimintaansa.

      Vassarin osalta tämä omistusjuttuhan menee näin: vassarin yksityisomaisuus on vassarin yksityisomaisuutta, mutta muiden omaisuus on yhteistä omaisuutta.

      Yksinkertaista, mutta kaunista.

  • Heko heko

    Vastaa

    Oikein rili punahuora. Työväenliike häpeää tätä tapausta.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Ei työväenliike häpeä mitään. Samaa kommaripaskaa se on, hieman perhekelpoisimmissa kuorissa vain. Säälittää oikeastaan hieman vielä ”työväenliikkeeseen” uskovat hölmöt, hehän ovat pelkkiä ideologian plantaasiorjia intelligentsijalleen (Liit, Sannat ja Antit) joka tietoisesti ylläpitää vastakkainasettelua, kateutta ja kurjuutta koska se on ”työväenliikkeen” polttoaine joita ilman koko liikettä ei ”tarvittaisi” eikä se olisi olemassa ilman näitä. Jopa verotuksellisesti estetään sosialismin plantaasiorjia etenemästä työväenluokasta keskiluokkaan ja ylempään keskiluokkaan, yrittäjien kiusaamisesta nyt puhumattakaan.

  • Olli Kuhta

    Vastaa

    ”Mut hei ei jotain huonoo ettei jotain hyvääkin – tänään oltu ilman Lyricaa 17 päivää!
    Viekkareina vaivaa vitunmoinen väsymys, yleinen ruokahaluttomuus ja aloitekyvyttömyys, mutta pärjäilen!
    Feat. iso kahvi ja Lassilta nyysitty paita.”
    Miten tyypillistä vihervassareille, ahdistaa niin vitusti ja nyt ahdistaa vielä enämpi. https://twitter.com/numskis/status/1335576020364177414

  • Bulbasaur Määttänen

    Vastaa

    Ihmetyttää miksei tällä kaikkia muita paremmalla erityishuippuyksilöllä ole turvapaikanhakijamuslimimiestä joka häntä elättäisi?

  • Jorma

    Vastaa

    Tuo tunteiden väreinä näkeminen ja erityisherkkyys viittaa autismin kirjoon.

  • Eikka

    Vastaa

    Tämä joulukalenteri se vain parantaa tahtiaan, kuin sika juoksuaan joulun alla.

    Taas mainiota tietoa siitä, millaista porukkaa äärivasemmiston syvät rivit kätkevät sisäänsä. En tiennytkään, miten monimuotoisilla työtehtävien kirjolla heidän harvalukuinen työllä itsensä elättävien joukko hankkii vähäiset tulonsa. 

    Lindan kotivideotuotanto ansaitsee kehuja, sillä eniten katsotulla lyhytvideolla on näemmä liki neljäsataa katselukertaa ja yksi katsojista on jopa tykännyt näkemästään. Se on mahtava saavutus lukuisten ongelmien kanssa kamppailevalta ammatinharjoittajalta.

  • Terrortech

    Vastaa

    Harvinaisen ruma ja oksettava tapaus… kun ton elukan näin pystyn itsekkin maistamaan ja haistamaan oksennuksen ja en edes kärsi tunteiden yliherkkyydestä

  • Anonyymi

    Vastaa

    On varmaan huomioinut, että rotumuukalaiset saavat alennusta hänen palveluistaan? Paljon muuten olis suikkari? Varmaan kyrpä tippuisi kun koskis tollaseen. 😂 Säälittävä ja vastenmielinen lutka! Jos asetetaan äärivasemmiston ja Partisaanin tekemät kalenterit vastakkain ja arvioidaan, niin Partisaani, olette jo voittaneet niin selvästi, niin vastenmielistä roskasakkia (odotetusti) tulee luukuista, kommunistit hajoilee ihan täysin, heidän rivinsä rakoilevat ja heitä pelottaa joutua tänne koko kansan pilkattavaksi. Taitaa moni marxistirotta tarvitakin terapia-apua Joulun jälkeen. 😂👌🏻Hienoa työtä Partisaani!

  • N.N.

    Vastaa

    Luonto on arvaamaton.
    Olisi vain pysynyt lestissään ja tehnyt työnsä niin hyvin kuin taitaa eikä yrittänyt määrätä miten suomalaiset saa elää ja olla.
    Hän on varmasti ylpeä itsestään hmmm…

  • Tekijämies

    Vastaa

    Tässä taitaa olla suvakkihuora! Joskus tuli mietittyä, että eikö näiden suvakkien olisi aika perustaa perhe, niin tulisi ihan oikeaa sisältöä elämään ja hienoja kokemuksia. Nyt ajattelen, että nämä ovat menetettyjä sieluja, joista ei ole lasten kasvatukseen/perhe-elämään. Ehkäpä työleiri olisi oikea osoite näille suvakeille!

    • pzkw

      Vastaa

      No no…taitaa vaan olla ”pienturkisvuokraaja” Loviisasta🤣

  • Nationalisti

    Vastaa

    Kun katsoo tuon kommunistin sometiliä ja siellä yhden profiilikuvan tekstiä ”minäkin olen käynyt terapiassa”, niin eipä tullut yllätyksenä.
    Hiljattain tämä kommari jakoi uutislinkin Loviisan Sanomien ryhmään facebookissa, jonka aihe oli ”yllätys-yllätys”, natsit.
    Kyseinen tapaus vaikuttaa erittäin häiriintyneeltä persoonalta. Missähän kohtaa elämä on sivuraiteille mennyt?

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    On se joo, punikin paras puoli on sen takapuoli, ja tuottaakin jopa siistimpää tavaraa kuin mitä etupuolelta ja yläpäästä tulee. Linda voisi, kun muslimivihasta on niin kovin huolissaan, mennä esittelemään itseään ja kuvakataloogiansa johonkin muslimimaahan ja katsoa että mitä se oikea muslimiviha on…

  • theoprastus

    Vastaa

    Hohhoijaa. Meillä on tässä maailman vallankumouksellinen joka aloittaa sotansa perseen myynnillä. Sitten narisee että pitää popsia pillereitä kun ei markkinatavara käy kaupaksi. Minen tommoseen sutturaan koske ees pitkällä tikulla.

    • Happosen Muurahaisfarmi

      Vastaa

      Se on tuo perseen myynti niin feminististä ja voimaannuttavaa, että pää on vaarassa haljeta varmaan ihan silkasta ylpeydestä ja itsekunnioituksesta. Siksi kai sitten popsivat erilaisia pillereitä.

  • juha.

    Vastaa

    On siis vielä kovemmalla oleva ”ammattikunta” teho-osastojen henkilökunta! Täytyy sanoa, että perin nurin ihmeelliseksi on kommunismi muuttunut. Kun sitä vertaa Leninin mauseulimin katolla pönöttäviin vanhoihin ukkoihin vilkuttamassa juuri ja juuri heiluvia käsiään.
    Meitä on valitettavan moneksi!

  • GLGL

    Vastaa

    Surullinen tapaus. Toivottavasti vielä onni potkaisee elämässä jossakin vaiheessa. 

    Mutta vielä surullisempaa on se, että Suomen sisäpoliitikasta, turvallisuudesta ja rajavalvonnasta vastaavat ihmiset ovat p*skat housuissa näiden mt-kuntoutujien harjoittaman ”arvostelun” edessä. Kuvitelkaapa esimerkiksi puolustusvoimien kenraalikuntaa, jotka ovat olevinaan tärkeitäkin henkilöitä, kunnes joutuvat lindojen rasistileimahyökkäyksen kohteeksi ja suuntaavat varusvarastolle hakemaan puhtaat alushousut. Sotilaita?

  • Edwin Won Herb

    Vastaa

    LSD sekä psykoaktiiviset sienet eivät sovellu kaikille.
    Ei mulla muuta.

    • tulitikkutyttö

      Vastaa

      Muutama päivä sitten satuin näkemään TV:ssä pätkän Kaninkolo-firmasta ja sen aikeista valloittaa Eurooppa. Nyt olisi hyvä sauma harrastaa samanlaista aktivismia kuin eläinaktivistit harrastivat turkisliikkeitä kohtaan. Ei taitaisi punavihreän kuplan sisältä löytyä sympatiaa. Jos jonnekin lähistölle pysäköitäisiin auto ja kuvattaisiin asiakkaita, niin ehkä joku kalenterihemmokin sattuisi kohdalle!

  • Nimetön

    Vastaa

    Huorakulttuuri on edennyt niin pitkälle, että hillityn pukeutumisen arvostaminen voidaan nähdä fetissinä. 

    Mielenterveys-alalla työskenteleville ihmisille: Kiitos jo tehdystä työstänne. Voimmeko pyytää, että tekisitte tämän tapauksen kanssa hieman ylitöitä? Ystävällisesti teidän: Kaikki.

  • N.N.

    Vastaa

    Paidassa lukee ”working class”
    Hän rehkii varmasti kovasti ja vaativan työn vastapainoksi hän tekee väkivaltaista politikka.
    Tyhmyydessäni kuvittelin, että väkivaltaan yllyttäminen on rikollista vaan ei näköjään koskee kaikkia. Ovatko nämä sitten näitä yli-ihmisiä? Ainakin kuvittelevat olevansa.
    Minusta YLE ja valtamedia jotka tällaisia ihmisiä pukkaa eteenpäin ja pakottamalla pakottaa meille uutisia ja ohjelmia näistä, saisi hävetä.

  • N.N.

    Vastaa

    Kuinka paljon juuri näitä ihmisiä on.
    Niiden huudoilla sitten muutetaan tuotteiden nimiä, kaadetaan patsaita ja ajetaan tavallisia kunnollisia suomalaisia ihmisiä pois istumasta puiston penkeillä, pois kirjamessuista, ajetaan puistoon oleskelemaan siellä pakkasyönä, epäoikeudeettomia oikeudenkäyntiä järjestetään näiden toimesta, sakkotetaan viattomia näiden antamasta sanasta, näiden sanasta!
    Kyllä Suomi on nyt sekaisin! Ja miettikää kuinka pieni osaa pitää muut hyppysessään.
    Tämä kalenteri saattaa olla ratkaiseva, aukaisee ihmisten silmät ja näyttää se saasta, minkä vuoksi kumarretaan ja nöyristellään.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämän paljastuksen jälkeen tuo ämmä kirjoittelee twitteriin ”ilmaisesta mainoksesta”, ilmeisesti kuvittelee nyt saavansa lisää asiakkaita (heh) ja heti perään kirjoittaa ”fck nzs”.
    Taisi ilmeisesti kuitenkin osua arkaan paikkaan ja mt-ongelmaista alkoikin pelottaa.
    Eiköhän tuokin kommari ole kohta päivystyksessä nyyhkyttämässä ”maalituksesta”.

    • ei itkeä saa natsi voi tulla ikkunan taa

      Vastaa

      Mitäs jos se asiakas onkin natsi?

      • Nationalisti

        Vastaa

        Ei pelkoa, että olisi asiakkaana, yksikään kansallissosialisti ei tuollaista kuvottavaa olentoa halua millään lailla.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      ”fck nzs” – Toisaalta taas, jos tämän kierona suunnitelmana onkin kirjaimellisesti panna natsit hengiltä?

      • Tikkakosken Manne

        Vastaa

        - Joka ei liene sinänsä vaikeaa sillä ne muutamat viimeiset elossa olevat natsit ovat tämän kirjoitushetkellä siinä 93–100 vuotiaita.

  • Pamela Possu

    Vastaa

    Kiitos tosiaan Partisaanille tästä valaisevasta ja piristävästä joulukalenterista!En oo aikoihin nauranut niinkuin tämän päiväisen luukun ja kommenttien kohdalla 🙂

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Ainakin sonneille ja härille laitetaan nenärengas siksi että niitä olisi helpompi käsitellä ja hallita liittyykö kimulilla tuo johonkin perversioon. Muuten tuo tatuoinnit ja pahimmillaan killuttimien ripustaminen niin että muistuttaa rapalan esitetaulua tuskin edistää sivubisneksen pyöritystä.

  • N.N.

    Vastaa

    Mikä on näiden nazien moraali, baby-look ja tuottavaa ammatti?
    Mien suku suhtautuu?
    Ja vielä pitää päästää määräämään muista ihmisistä?

  • Happosen Muurahaisfarmi

    Vastaa

    ”going to cry myself to sleep now” – vaikuttaa muodostuneen sloganiksi ”antifasistiselle” liikkeelle.

  • KokenutMies

    Vastaa

    Olen ehkä rappio kansallismielinen, mutta olen käyttänyt huorien palveluita. Itselläni oli kuitenkin kriteerit, joista en lipsunut: ei paritettua, ei narkkareita tai sekaisin olevia, eikä tietenkään alaikäisiä. Tällaiselta tytöltä palvelu olisi jäänyt ostamatta aikoinaan.
    Seksibisneksessä on hyviä ja huonoja puolia. Eipä se paljon eroa siitä, että ukolla on ”maksuttomia” sivuhoitoja, vaikka olisi suhteessa. Miehillä on kovempi seksivietti ja nämä palvelut täyttävät sitä vajetta, jota kaikki eivät pysty täyttämään järkevästi muun elämän oheella. Huorataloja oli natsien pyörittäessä Saksaa ihan kuin sitä ennen, joten ei se homma siitä mihinkään muutu, olipa kuka tahansa vallassa.

  • N.N.

    Vastaa

    ”Linda Nummelin laittoi tuotantovälineensä jakoon”

    Sitä väkivaltaiset kommarit haluaa, että kaikki tuotantovälineet kuulluu koko kansalle, ja vieläpä kysymättä lupa omistajilta. Kuinka sujuu?

    • Happosen Muurahaisfarmi

      Vastaa

      Niin, ja jostakin syystä kaikissa, siis aivan kaikissa sosialistisissa yhteiskuntakokeiluissa tästä ”kansalle kuuluvasta” omaisuudesta ja hyödykkeistä suurin, parhain ja laadukkain osa on ollut ainoastaan sosialistisen puolue-eliitin käytössä yksinoikeudella, eikä sillä kansalla. Kiina, Kamputsea, Kuuba, Neuvostoliitto, DDR, kaikki Varsovan Liiton maat, afrikan kommunistiset maat. Kumma juttu…

  • Eurooppalainen

    Vastaa

    Ei ole yllätys että äärivasemmistossa ja näissä anarkistiporukoissa on mielenterveysongelmia 😀 eräs äärivasemmistoon kallellaan oleva stalinisti Stacy Siivonen (löytyy facebookista) kärsii myös yhdestä sun toisesta ongelmasta. Hän on julkisesti sanonu joutuneensa hermolomalle saatuaan hermoromahduksen ”natseista” joita hän näkee vissiin joka paikassa 😀 myös on julkisesti kertonu kärsineensä yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä. Stacy Siivonen on vasemmistopiireissä tunnettu transu sekä antifasisti, anarkisti, blm symppaaja jne.. Aikoinaan oli myös venäjämielinen Johan Bäckmanin tukija.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi