Kuten olemme uutisoineet, sai Partisaanin toimitus kuunvaihteessa tietää äärivasemmiston suunnittelemasta kansallismielisiin liittyvästä paljastusjoulukalenterista. Toimituksessa idean tuumattiin olevan niinkin osuva, että se suorastaan vaatii äärivasemmistoon paneutuvan vastineen.
Avaamamme luukut ovatkin herättäneet valtavasti kuhinaa ja kiinnostusta kansalaisissa poliittiseen taustaan katsomatta. Mikä mukavinta, kalenterimme keräsi nopeasti huomattavasti enemmän sosiaalisen median näyttökertoja kuin äärivasemmistolaisten kilpailijoidemme vastine.
Uhriutumiseltakaan ei luonnollisesti vältytty, ja useat kansallismielisten maalittamista vaativat marxistit olivat raivoissaan Partisaanin joulukalenterista. ”Eri asia” ja ”parempaa paljastustoimintaa” olivat yleisiä argumentteja, kun omaa lääkettään maistaneet kommunistit yrittivät perustella, miksi heidän joulukalenterinsa on oikeutettu mutta meidän ei.
Partisaani lupasi äärivasemmistolle jopa huikean joululahjan – olisimme lopettaneet paljastusjoulukalenterin päivittämisen, mikäli vastapuoli tekisi samoin. Koska lahjalle ei löytynyt ottajaa, avaamme tänään taas uuden luukun. Kieltämättä joulun odottaminen on jännittävämpää näin!

”Yksityiselämäni ja toimintani on mustamaalattu!”
Olemme tavanneet julkaista näytteitä siitä, millaisia reaktioita paljastuksemme ovat herättäneet kohteissamme sekä laajemmin äärivasemmistossa. On tullut erittäin selväksi, että he kammoksuvat päivänvaloa.
Tämän päivän teemaan sopivasti julkaisemme yllä kirjoituksen Mirjami Rautiolta, joka paljastettiin joulukalenterin luukussa numero kolme. Rautio on paitsi vallankumouksellisen Oulun Anarkistiliiton (OAL) jäsen myös opettaja Oulunsalon Pitkäkankaan koululla.
Kaikesta päätellen Rautio ei olisi halunnut nimeään julkisuuteen. Antifasistien iskulausetta mukaillen voimme vain todeta hänelle, ettei ole olemassa anonyymejä äärivasemmistolaisia. Jos järjestösi levittää kulttuurimarxistista asepropagandaa, joudut taatusti useiden ryhmien tarkkailtavaksi.

Mika Iisakka
Tänään luukusta paljastuu Raution OAL-anarkistitoveri, Oulun Kaijonharjussa asuva Mika Iisakka. Luukullamme juhlistamme Iisakan 46-vuotissyntymäpäivää, joka on tänään.
Toisin kuin Rautio, Iisakka on ollut huomattavasti avoimempi rakkaudestaan aseisiin ja väkivaltakuvastoon. Sosiaalisessa mediassa hän jakaa muun muassa kuvia itsestään kivääri kädessä sekä Varisverkoston ja kurdilaisten terroristiryhmien propagandaa.
Iisakka luonnehtii itseään ”vallankumoukselliseksi anarkistiksi”. Hänen avoimuutensa voi johtua siitä, että omien sanojensa mukaan hän on ”koko aikuisikänsä joko opiskellut tai ollut työttömänä”.

Asepropagandan puolesta
Iisakan edustama OAL sai tänä kesänä valtakunnallista julkisuutta niin sanotun asekohun vuoksi. Kohun taustalla oli OAL:n perustaja, oululaispappi ja Raution kumppani Árpád Kovács.
Partisaani paljasti kesäkuussa, että liberaalipappi Kovács on järjestänyt kiväärikoulutusta anarkistiliitolle, joka vannoo muodostavansa ”uhan” poliittisille vihollisille. Kovács on hyödyntänyt koulutuksessa Hailuodon metsästysseuran ampumarataa ilman seuran lupaa.
Uutisemme jälkeen Oulun poliisilaitos ilmoitti ottavansa OAL:n toiminnan tarkkaan seurantaan. Poliisi seuraa järjestöjä, joiden on syytä epäillä olevan väkivaltaan taipuvaisia.
Kaupunni-median haastattelussa Iisakka totesi myöhemmin kannattaneensa asekuvan säilyttämistä OAL:n Facebook-sivuilla julkisesta kuohunnasta huolimatta. Elämäntapatyöttömälle Iisakalle vallankumousleikki on huomattavasti helpompaa kuin Raution kaltaisille ihmisille, joilla on elämässään ja urallaan paljon menetettävää.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Terhomatti Hämeenkorpi
Helevetin mukavaa on nähdä noiden paskiaisten kuvia ruudulla ja samalla kuvitella, miten ne kiehuvat voimattomassa raivossaan, hah ! Sitä saa, mitä tilaa. Hyvä, partisaani !
Ukki Väinämöinen
Ossuuskauppa Arinan miehiä kun on tuo kansainvälisen osuuskauppaliikkeen sateenkaarilippukin kourassa vain S‑kortti puuttuu.
N.N.
Minusta tällainen ryhmä herättää kovasti huolta.
Eivät leikkii. Miksi poliisi ei puuttuu. Baader–Meinhof-ryhmä tulee väkisinkin mieleen.
En antaisi oma lapseni, nuoreni, olla lähelläkään tuollaisia ihmisiä.
Totta kai niiden asenne suodattuu läpi.
Lapsena meillä ei ollut väkivalta ihannoivia opettajia. Lahkolaisuus paistoi kuitenkin läpi ja hienoista käännytystyö oli käynissä. Luokassani olin minä ja yksi toinen oppilas, joka ei kuullunut mihinkään uskonnlliseen ryhmään ja opettajan suhtautuminen meihin vaihteli hienovaraisista halveksunnasta käännytystyöhön kunnes äiti puuttui opettajan käyttäytymiseen.
Tämä on niin paljon vakavampi, eivät sais toimia missään lasten ja nuorten parissa ja poliisi tulisi tutkia heitä, mitä on tekeillä, jääkö se toiminta vain puheeksi. Eikö näissä tapauksissa puhe ole enää rikosta?
Minusta tämän paskan paljastaminen on todella tärkeää, eihän vanhemmat voi mitenkään tietää millaiset nuo ihmiset ovat, he näkevät vain fasaadin. Kymppi näistä paljastuksista ja vanhemmat itse ottamaan kantaa.
Ukki Väinämöinen
Eipä niihinkään puututtu aluksi.
Eikka
Tämä joulukalenteri se vain paranee vanhetessaan !!!
Opettaja Rautiolta on näemmä pääsyt unohtumaan se, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ylpeä poseeraaminen aseellista väkivaltaa ihannoivan äärivasemmistolaisen anarkistijärjestön johtohahmon kanssa turuilla, toreilla ja jopa seksihepenissä ei jätä mitään epäselvyyttä asiasta. Opettaja Raution näkemys itsestään tavallisena opettajana on loukkaus näitä tavallisia opettajia kohtaan, sillä olen tavannut yli kaksisataa opettaja vuosikymmenien aikana, eikä yksikään heistä ole käyttäytynyt julkisesti yhtä provokatiivisti kuin hän.
Mika Iisakka tekee vaikutuksen historiansa perusteella, en ole aiemmin kuullut henkilöstä joka on elänyt 46-vuotiaaksi tekemättä lainkaan töitä, kyseessä lienee uusi normaali vasemmistolainen elämäntapa, viettää KOKO elämä veronmaksajien rahoilla loisien.
Mikan mainitsee vaaliblogissaan toimineensa Aseistakieltäytyjäliitossa (Torniossa ja Oulussa), mutta nyt poseeraa innokkaasti rynnäkkökivääri käsissä, aivan kuin ajatukset olisivat heittäneet vuosien varrella häränpyllyä, kun enää ei ole pelkoa armeijaan joutumisesta. Ehkä Mika kammoksui ajatusta joutumisesta miesten seuraan armeijassa, mutta nyt kun avautui mahdollisuus päästä mukaan OAL:n arveluttavaan toimintaan, jossa raukkamaisuus on hyve, hän kokee päässeensä kaltaistensa seuraan.
Seppo-Sisko
Oman kokemuksen mukaan aseluvat ja aseet siinä niiden mukana lähtevät varsin pienistä hölmöilyistä.
Onkohan aseellisen voiman esittely yhdessä ”make racist afraid again” mietelauseiden kanssa jo riittävä peruste aseiden ja aselupien poisottamiseksi? Nämä yhdessä osoittavat ainakin välillisesti keitä kohtaan aseiden käyttökynnys on alentunut. Vastuullista aseiden käsittelyä Iisakan käytös ei ainakaan osoita, varsinkin kun aseiden käyttö on vähintään osaksi suunnattu muuhun kuin metsästykseen tai ampumaharrastukseen.
Onko poliiseilla halua ennakollisesti puuttua ympäristölleen hyvin todennäköisesti vaarallisten henkilöiden käytökseen?
Juha Pekkala
”Kansankynttilän” osalta kalenteri ilmeisesti puraisi mukavasti ja aiheutti ilmeistä huolta työn ja tulevaisuuden puolesta.
Tämänpäiväinen oletettu taasen sai oikeudetonta elämänlaadun nousua kalenterin avulla. Mahdollinen työllistymisen uhka, jos ei nyt täysin poistunut, mutta laimeni hivenen.
tulitikkutyttö
Anarkistien flyeristä saisi totuudenmukaisen pienellä muutoksella: Olemme uhka siellä missä on elintasoa.
Reimo
Ja kaiken lisäksi näiilä terroristinaluilla on lähes kaikille applen puhelin tai kannettava jotka on valmistettu kiinassa, ovatko he kiinatrolleja
N.N.
Näyttää siltä, että heillä on hirveä hinku päästä käyttämään näitä aseita, ei enää tekomaaliin vaan elävään.
Jos tule sellainen rauhaton tilanne edes hetkeksi voidaan olettaa, että saattavat sallia itselleensä mitä tahansa.
Tikkakosken Manne
No siis anarkistiliittoon kuuluva ”Oululaispappi” Árpád Kovács on ollut soluttautuneena asemaan jossa pääsee käsiksi kirkonkirjoihin ja väestörekisterin erinäisiin osiin. Olisi hölmöä luulla ettei niitä tietoja erinäisistä ihmisistä olisi toimitettu anarkistiliiton toimijoille ja ettei näillä olisi tappolistoja laadittuna valmiiksi. Niin oli viime yrityksessäkin 1918.
Psykoosikonmari
Nää on kyllä sairaita ja sekavia tyyppejä, jotka saattaa olla toisaalla pridettämässä kirjastontätien kanssa hame päällä ja toisaalla poseeraamassa kiväärien kanssa.
juha.
Ampuma-ase ja homo-lippu. Sanoisinko, että miehekkeessä on kaksi puolta!!!
Näitä kalenteri tyyppejä varmasti harmittaa vietävästi, että ovat syntyneet 100-vuotta liian myöhään. ”Ääääärrrrioikeistion” salajuoni sekin!
Metsäkulman Murre
Ei ole hyvää mainosta Oululle, että sieltä tulee kuvia pyssyjen kanssa poseeraavista soturia leikkivistä miehistä.
Juha Pekkala
Miehistä?
Metsäkulman Murre
Ymmärän pointtisi. Näyttävät kumminkin biologisilta miehiltä.
Lapsellistahan tuollainen poseeraaminen on.
GLGL
Jos jossakin vaiheessa Ouluunkin tulee sharia-laki voimaan, niin on ehkä hiukan epämiellyttävää, että on joskus poseerannut homo-lipun kanssa.
Nimetön
Pienet miehet ja ”isot aatteet” menkää töihin.