Kärkkäistä maalittanut toimittaja nolasi itsensä – taloustaidot kuralla!

Seura-lehden Petri Korhonen kehitteli valheen, jonka mukaan tavarataloyhtiö Kärkkäinen syyllistyisi mahdollisesti veronkiertoon.

Poliittiset viholliset

päivitetty

Petri Korhonen.

Suomen valtamedia on jo lähes 10 vuoden ajan yrittänyt kerran vuodessa käynnistää kansallisen boikottikampanjan tavarataloketju Kärkkäistä vastaan. Kuluttajat eivät kuitenkaan ole äänestäneet jaloillaan vaan lompakoillaan, ja yhtiön liikevaihto on kasvanut johdonmukaisesti. Suomalaisvihamielisiä toimittajia kehitys ei ole miellyttänyt.

Valtamedia on yrittänyt Helsingin Sanomien johdolla ajaa Kärkkäisen konkurssiin siksi, ettei yhtiön suorasanainen perustaja ole suostunut kumartamaan kulttuurimarxisteja, kansainvälistä pankkimafiaa tai sionisteja. Helsingin Sanomille erityisesti viimeinen teema on kipeä siksi, että lehden omistaa juutalainen Erkko-säätiö.

Viime päivinä boikottia on lietsonut erityisen näkyvästi toimittaja Petri Korhonen, jonka laskusuhdanteinen urakehitys on johtanut juuri Helsingin Sanomista sittemmin Seura-lehteen.

Perätöntä vihjailua veronkierrosta

Korhonen kehitteli tällä viikolla valheen, jonka mukaan tavarataloyhtiö Kärkkäinen syyllistyisi mahdollisesti veronkiertoon. Ylimielinen valhe kuitenkin osui Korhosen omaan nilkkaan, sillä se paljasti politiikantoimittajan surkean vero- ja taloustietämyksen tason.

”Kärkkäinen ja hänen kivijalkayrityksensä ovat maksaneet viime vuosina huomattavan vähän veroja – - Tämä hoituu laillisesti firman varastoja kasvattamalla. Yhtiön tilinpäätöksen mukaan varastotavaraan on upotettu huomattavan paljon rahaa, kymmeniä miljoonia euroja. Näin yhtiön verotuskelpoiset tienestit pienenevät. Voittoja on käytetty myös tavaratalojen rakentamiseen,” Korhonen kirjoittaa.

Mikäli Korhonen ymmärtäisi edes yritystoiminnan ja verotuksen alkeita, ei hänellä tulisi mieleenkään kutsua yrityksen tekemiä kasvuinvestointeja tai ostoja epäilyttäväksi veromenettelyksi. Kauppojen tehtävä on hankkia varastoihin asiakkaille myytäviä tuotteita. Varaston kasvattaminen ei ole veronkiertoa. Varaston lisäys kasvattaa verotettavaa voittoa, mikä tasapainottaa ostojen verovähennysvaikutukset.

Korhonen vihjaa myös, että uusien tavaratalojen perustaminen olisi epäilyttävää veronkiertoa. Kasvukuluja nimittäin voidaan vähentää verotuksessa. Kun uudet tavaratalot alkavat tuottaa liikevaihtoa, yhteiskunta saa kuitenkin myyntivoittojen kautta verot takaisin kirjaimellisesti korkoineen. Näin jokainen suomalainen yritys toimii. Verojärjestelmä on rakennettu niin, että kasvuinvestointeihin ja uusien työpaikkojen luontiin kannustetaan, sillä näin kansantalouden rattaat eivät pysähdy.

Äärivasemmisto liittyi Korhosen maalituskampanjaan ja alkoi levittää veronkiertovalheita sosiaalisessa mediassa.

Agendajournalismia

Korhosen mustamaalausyritys oli niin nolostuttava, etteivät siihen tarttuneet muut kuin piskuinen joukko sosiaalisen median anonyymeja äärivasemmistolaisia. Korhosen taloustaidot vaikuttavatkin olevan samalla tasolla keskivertokommunistin kanssa.

Korhonen ei aiheuttanut myötähäpeää omiensa piirissä ensimmäistä kertaa. Aiemmin tänä vuonna jopa ”antifasistit” jättivät omaan arvoonsa artikkelin, jossa Korhonen valehteli, että Pohjoismainen Vastarintaliike toimisi nykyään Suomessa salaa käyttäen viinapalkalla työskenteleviä lapsia bulvaaneinaan. Mitään todisteita Korhonen ei luonnollisesti valheensa tueksi esittänyt.

”Hyvien ihmisten” rikokset piiloon, ”pahoja ihmisiä” vastaan perättömiä syytöksiä

Korhonen on myöntänyt jopa julkisesti, että poliittiset motiivit ohjaavat hänen työtään totuuden sijaan. Ylen Leinonen ja Rislakki –keskusteluohjelmassa 25.11.2015 Korhonen totesi, ettei uutisoisi ”hyvien ihmisten” – kuten vastaanottokeskustyöntekijöiden – rikoksista, sillä uutisen poliittiset vaikutukset olisivat vääränlaisia. Korhonen kertoi:

”Tässä on paljon tämmösiä harmaalla alueella olevia juttuja. Oletetaan semmonen tilanne, että – - tuolla ois vaikka – - joku maahanmuuttoviranomainen, ihminen vastaanottokeskuksessa. Tekee valtavan hyvää työtä pyyteettömästi, jotain auttaa.

Me saatas tietää, että hän on mokannut jonkun yksityiselämän asiansa, tehnyt jonkun kavalluksen tai what ever. Jos me nyt kerrotaan se julki, kaikki nää tiedot siitä, niin se saattaa aiheuttaa sen, että kaikki samaa hyvää työtä tekevien ihmisten työpaikat leimataan tai nää urat ja ammatit leimataan, että te kaikki olette tämmösiä – -

Mulla on tullut tietoon, että joku oikeesti hyvä ihminen on tehnyt jonkinlaisen kämmin. Ja mä olen ollut äärettömän tyytyväinen, ettei mun ole tarvinut kirjoittaa itse aiheesta juttua.”

2015 Korhonen siis totesi, että hän sensuroisi uutisen kulttuurimarxistin suorittamasta talousrikoksesta. 2020 Korhonen sen sijaan syyttää poliittista vihollistaan Kärkkäistä epäsuorasti talousrikoksesta, vaikka yhtiö vähentää kuluja normaalisti verotettavasta voitosta. On hankala kuvitella ontuvampaa ja tökerömpää tapaa väärinkäyttää mediavaltaa lainkuuliaista suomalaisyritystä vastaan.

Lähteet: Seura (1, 2), Yle

Boikotti Helsingin Sanomat J. Kärkkäinen Oy Kotimaa Petri Korhonen Poliittiset viholliset Rikos Seura Talous Yhteiskunta

Keskustelu

13 kommenttia

  • Juha6

    Vastaa

    Seura lehti on ihan perseestä.. sieltä tulee pelkkää paskaa. Kärkkäisen lisäksi maalittaa Molaria.

  • Martti läski Ahtisaari

    Vastaa

    Kärkkäinen on hieno mies joka taisteli Daavidin lailla (juutalaisuutta) goljattia vastaan! Kunnioitan enemmän kuin yhtään urheilijaa!

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Korhonen ei koskaan kirjoittaisi eräästä Sillanpäästä ei-mairittelevaa artikkelia. Miksi ei? Koska hän on tuomionsa kärsinyt ja nykyinen puhdas pulmunen. Kärkkäinen sensijaan on aina syyllinen natsismiin, vaikka palauttaisi uunitetut juutalaiset kaikki eläviksi. Tuomio jatkuu hänet mahdollisesti joskus perivälle jälkeläiselleen. Yksikään siitä suvusta ei koskaan tule olemaan vapaa, kaikki ovat natseja, ikuisesti.

  • AV

    Vastaa

    Pitääpä lähteä Kärkkäiselle ostoksille.

  • Raimo

    Vastaa

    Varmaan Kesko tai S‑market on kaiken takana

  • Yrittäjä

    Vastaa

    Ei varastojen kasvattaminen ole kulu jonka voi vähentää verotuksesta vaan yrityksen ”rahat” siirtyvät taseessa eri lokeroon eli varastossa olevaksi ”tavaraksi”. Sama kiinteistöillä ym.

    (Myynti)voitoista pitää maksaa verot. Suorasta myyntikatteesta (yksittäisten tuotteiden myyntivoitoista) vähennetään kuitenkin liiketoiminnan juoksevat kulut (palkat, vuokrat, sähkölaskut jne.).
    Minkään kiinteän omaisuuden ostaminen ei ole kulu jolla voi pienentää maksettavien verojen määrää. Jos kiinteän ostetun omaisuuden arvo laskee (esim. yrityksen taseessa olevan pakettiauton) voidaan se kirjata tappioksi ja vähentää verotuksessa joka vuotisella poistolla.

    Kulut menee kuluiksi ja ostot menevät taseeseen! Muutenhan yritykset ostaisivat aina kultaa tai jotain kaikilla voitoilla niin veroja ei tarvisi maksaa ikinä.

  • Jarski

    Vastaa

    Kärkkäinen nauraa makeasti matkalla pankkiin. Jos hän tietäisi tällaisten keskustelunavausten mitä hän on viime aikoina tehnyt Facebookissa vahingoittavan yritystään, ei hän tietenkään niitä tekisi. Joku viisas on sanonut, että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta ja sataa lopulta yrityksen pankkitilille.

    Tämän on huomannut mm. Keskisen Vesa, joka vedettää lehdistöä kuin pässiä narussa. Joulu- ja kesämyyntien aikana on aina jokin ”kohu”, milloin on toikkaroitu kännissä, milloin on leikattu silmäpusseja ja milloin annetaan ilmaista bensaa, jolloin lehdistö sekoaa viimeistään täysin.

    Ei voi kun ihmetellä miten vietävissä porukka oikein on, kun Kärkkäinen ja Keskinenkin sen osaa näin hyvin.

  • Pienituloisella raha ratkaisee

    Vastaa

    No, minä ostan Kärkkäiseltä aina kun mahdollista. Ja käyn tankkaamassa sielä koska polttoaine on poikkeuksetta 7–10c/litra edullisempaa kuin muualla.

    Ja niihin poistohintoihin esim. kameroista ja optiikasta, niihin ei pästä edes euroopassa.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Seura on todellakin pelkkä hupilehti, on ollut pakko nauraa ääneen muutamia artikkeleita lukiessa.
    Toimittaja Korhonen on sitten ihan oma lukunsa, noin tyhmää ihmistä ei joka päivä tule vastaan.

  • FOI, freedom of information

    Vastaa

    Huolestuneena, mutta suurella mielenkiinnolla olen seurannut Kärkkäisen vastaista vihapuhe propagandaa. Sekä yritys, että Juha ovat olleet perusteettoman ja suomessakin vallalla olevan kabbalistisen oikeuskäytännön seurauksena ikävässä tilanteessa.
    Josef Gideon Bolotowsky (s.3. heinäkuuta 1947 Helsinki) on Berliinissä asuva suomenjuutalainen analyytikko ja sijoitustutkimusyhtiö OsakeTieto FSMI Oy:n toimitusjohtaja.Vuosina 1995–1998 hän toimi Metsäliitto Internationalin toimitusjohtajana. Hän oli alloitteellinen Kärkkäisen vastaisen prosessin käynnistämisessä. Hän lienee lähtenyt ”maan pakoon” Berliiniin.

  • Daniel

    Vastaa

    Hyvä kirjoitus muuten, mutta tuo varastovaraus meni vähän pieleen, se oli aiemmin olemassa yritysten verotuksessa, mutta ystävällisten korhosen kaltaisten kommunistien suurena saavutuksena sekin poistettiin ‑90 luvulla.

    Nykyisin yritys maksaa siis veroja jopa varastoon ostetuista tavaroista, mikäli ne on ostettu voittotuloista.

    Epäisänmaallisten kommunistien mielestä varastovarauksen poistamisella varmastikin lisätään tuntuvasti työllisyyttä, investointeja ja työpaikkojen säilyvyyttä heikkoina aikoina.

  • Bighouseandy

    Vastaa

    Ällistyttävää, miten alas nuo kommunistit voivat mennä, vahingoittaakseen toisia.

  • Tekijämies

    Vastaa

    ”kun ostat Kärkkäiseltä, rahoitat avoimen juutalaisvastaista fasismia”

    Mitä väärää tässäsitten on?!!

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi