Lions Club yhteistyössä homopedofiili Jari Sillanpään kanssa

Lipun ostajat ovat valmiita rahoittamaan Sillanpäätä siitäkin huolimatta, että eurot voivat päätyä lopulta huume- tai lapsiprostituutiobisnekseen.

Rappiokulttuuri

päivitetty

Hyväntekeväisyysjärjestöksi itsensä brändännyt Lions Club tekee joulun alla yhteistyötä tuomitun homopedofiili Jari Sillanpään kanssa. Lions osallistuu lasta seksuaalisesti hyväksikäyttäneen narkomaanin imagonkohennuskampanjaan, vaikka klubi on aiemmin kunnostautunut vahvasti lasten auttamisessa.

”Hanko Lions Club järjestää juhlallisen hyväntekeväisyyskonsertin Hangon kirkossa 3.12.2022 yhdessä Jari Sillanpään kanssa. Monipuolinen ohjelmisto ja Jarin suvereeni osaaminen yhdistyvät taitavaksi kokonaisuudeksi, joka hurmaa katsojansa,” tapahtumailmoituksessa todetaan.

Moni uskoi Sillanpään uran katkeavan pedofiilikohuun, mutta musiikkiteollisuuden pohjaton ahneus on pitänyt artistin pinnalla. Sillanpää on ollut oikeudessa kahdesta lapsiin kohdistuneesta kylmäverisestä rikoksesta. Poliisi muun muassa löysi hänen puhelimestaan lapsipornovideon, jossa homomies raiskaa pientä poikaa.

Mahdollisesti raiskausvideon inspiroimana Sillanpää kutsui kotiinsa myös aikuisen homoystävänsä sekä poikalapsen, minkä jälkeen aikuiset piikittivät huumeita. Seuraavaksi homomiehet harrastivat lapsen edessä seksiä, vaativat tätä kuvaamaan ja tarjosivat tällekin huumeita. Sillanpään lapsiuhri sairastuikin myöhemmin kuvottavan kokemuksen vuoksi masennukseen.

Ota yhteyttä Sillanpään tukijoihin

Konserttiuutisesta järkyttynyt Partisaanin lukija otti yhteyttä Lionsin toiminnanjohtaja Petri Kaukiaiseen. Hän ei kuitenkaan suostunut vastaamaan kysymykseen, miksi hänen järjestönsä osallistuu tuomitun pedofiilin imagon valkopesuun. Klubia kohtaan tarvitaan nyt lisää julkista painetta.

Jos tahdot antaa palautetta Lionsille pedofiilin tukemisesta, ota yhteyttä alla olevia reittejä:

Petri Kaukiainen, Toiminnanjohtaja
Sähköpostiosoite: petri.kaukiainen@lions.fi
+358 44 545 1146

Susanna Gustafsson, Järjestösihteeri
Sähköpostiosoite: susanna.gustafsson@lions.fi
+358 50 359 1481

Anna-Kaisa Jansson, Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Sähköpostiosoite: anna-kaisa.jansson@lions.fi
+358 50 3077 043

Aiheesta lisää: Pedofiili-Sillanpää kiertueella – miksi ”ihmisoikeusaktivistit” vaikenevat?

Anna-Kaisa Jansson Hanko Homolobby Homoseksuaalisuus Homot Huumausainerikos Huumeet Jari Sillanpää Kotimaa Kulttuurimarxismi Lapsenraiskaus LGBT Lions Club Pedofilia Petri Kaukiainen Raiskaus Rappiokulttuuri Rikos Susanna Gustafsson Yhteiskunta

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Schlageter

    Vastaa

    Kellumiesten ”eteisjärjestöjen” toiminta ja asenteet ovat tietysti sellaisia, kuin odottaa voidaankin. Hyväntekeväisyyttä kerrakseen…

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Lions on ihan samaa kuraa kuin rotarit ja vapaamuurarit. Ei yhtään yllätä pedon kanssa veljeily. Ja kirkossa… ha ha haa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Lions clubissa pyöritetään hyväveliverkostoa eli kriminaaleja ja homoja kaikki. Saatanan sillanpää sopii joukkoon. Tiesittekö muuten että sillanpää on alkuperältään RYSSÄ eli samaa sakkia kuin ukrainassa raiskaavat ja kiduttavat ryssät.

  • Bella

    Vastaa

    ”Moni uskoi Sillanpään uran katkeavan pedofiilikohuun, mutta musiikkiteollisuuden pohjaton ahneus on pitänyt artistin pinnalla. Sillanpää on ollut oikeudessa kahdesta lapsiin kohdistuneesta kylmäverisestä rikoksesta. Poliisi muun muassa löysi hänen puhelimestaan lapsipornovideon, jossa homomies raiskaa pientä poikaa.”

    Tamahan ei ole mahdollista missaan muualla kuin Suomessa, missa meilla on myos huumeita saannollisesti kayttava henkilo paaministerina, joka ei myoskaan suostu eroamaan, ja jonka vahinko Suomelle on kauaskantoinen. Muualla ero olisi pyydetty jo ensimmaisesta kohusta. ”Valtamedia” on muuttunut vastakohdakseen; klikkeja haetaan perusteettomilla otsikoinneilla. Valtamedian paamaara on suojella politiikan ylinta vallankayttajaamme kaikelta kritiikilta, kuten Kangasharjun tapauksessa. Kuvottavaa.

    • Suomimies

      Vastaa

      Sri Lankassahan kansa poltti pääministerin asunnon, kun olivat tyytymättömiä hänen politiikkaansa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Olisikohan nyt tälle teidän sivustolle rikosilmoituksen paikka!!!

    • Nimetön

      Vastaa

      Ja se rikos oli?
      Lions:n hyväntekeväisyysjärjestönä olisi syytä olla erittäin tarkkana maineestaan ja pidättäytyä ”flirttailusta” sellaisten kanssa, joiden toiminta ei ole ”hyvän tekemistä”. Onko tässäkin järjestön johdolla harkintakyky pettänyt, kun on nähtävästi menty henkilöpalvonta edellä.

    • redpill

      Vastaa

      Oisko aika niellä punapilleri ja lopettaa rappiokulttuurin ihannointi

  • samaa kamaa

    Vastaa

    Ja mikseivät tukisi? Kuten edellä tdettuna, ovat yksi herrakerho siinä missä round table, eli vapaamuurareiden farmiliiga.

    ”…veli leijona…”

  • eräs

    Vastaa

    Vai etta oikein rikosilmoitus. Voi hellanlettas. Luuletko ettei talla sivustolla ihmiset ole olleet kaikenmaailman viha- ym. ‑tutkinnoissa jo monta kertaa osallisina.

  • Keisari

    Vastaa

    nämä kyseiset pellet aikovat myös meikäläisen opiskelupaikassa järjestää joulukeräyksen

  • juha II

    Vastaa

    Pedofilia on ”Sukupolvien välistä rakkautta”!!??? Näin sen määrittelee YK:n Agenda 2030, NWO, Ilmastonmuutos ym. ”uusi uljas maailma”. Kun homostellaan ja käytetään seksuaalisesti alaikäisiä hyväksi. Niistä ei tule lapsia, joten mukamas maailman ilmsto ja komkonainen maa planeetta ei murene jalkojen alta. Murhakultti kulttuurimarxistisissa globalisti länsimaissa etenee varmoin akselin. Kanadassa valtio antaa apua itsemurhan toteuttamisessa syrjäytyneille ja muutoin vihamielisen ympäröivän yhteiskunnan nurkkaan ajetuiolle ihmisille Eli masentunut henkilö ei saa psyatrista apua sen enempää kuin yhteiskunnalla olisi ensisijaisesti mielessä lapsen syntymä vaan abortti. Mitä enemmän tulee ruumiita tavalla tai toisella sen parempi. Kysymys: Mitä tämä on? V: Kommunismia!!!

  • Nimetön

    Vastaa

    Älkää koskaan osallistuko leijonien keräyksiin vaikka millaisilla nyyhkytarinoilla markkinoisivat.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi