Vasemmistonuoret vaativat Kärkkäisen boikotointia

Kärkkäinen työllistää noin 700 suomalaista.

Talous

Vasemmistoliiton nuorisojärjestö Vasemmistonuoret vaatii tavarataloyhtiö Kärkkäisen boikotointia. Järjestö ilmoitti vaateistaan Twitterissä.

Kimmokkeen kannanotolle vasemmisto sai Kärkkäisen ostamasta Helsingin Sanomien etusivun mainoksesta. Kärkkäinen työllistää noin 700 suomalaista. Lisäksi työllisyysvaikutus heijastuu esimerkiksi tavaran tuottajiin sekä postipalveluihin.

Firman liikevaihto oli viime vuonna 233 miljoonaa euroa. Valtava työllistäminen ei kuitenkaan ”duunarien puolella” olevaa vasemmistoa tunnu painavan.

Afrikkalainen puheenjohtaja

Afrikkalaisen puheenjohtajansa Liban Sheikhin johdolla Vasemmistonuoret vaatii boikotoimaan yritystä toiveenaan saada se kaatumaan ja aiheuttaen näin suoraan satojen ihmisten työttömäksi jäämisen.

Myös Vasemmistoliiton puoluevaltuutettu Tiia Silvennoinen seisoo boikottikampanjan takana. Hän yrittää sosiaalisessa mediassa myös painostaa muiden puolueiden nuorisojärjestöjä mukaan kampanjaan.

Aikaisemmin vasemmistolaisten boikottikampanjat eivät ole ottaneet tuulta alleen, vaan ne ovat aiheuttaneet vastareaktion, mikä on johtanut positiivisempaan kassavirtaan Kärkkäisen suuntaan.

Esimerkiksi viime syksynä firman nettikauppa ruuhkautui vasemmistolaisten kampanjoinnin aikana. Kärkkäisen liikevaihdon määrä on kasvanut useamman vuoden ajan kymmenillä miljoonilla euroilla.

Lähde: Vasemmistonuoret

J. Kärkkäinen Oy Kotimaa Liban Sheikh Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Talous Tiia Silvennoinen Vasemmisto Vasemmistoliitto Vasemmistonuoret Yhteiskunta Yrittäjyys

Keskustelu

31 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Juha Pekkala

    Vastaa

    Tavallinen duunari uhrataan ”hyvesignaloinnin” ‑alttarille…paskaakos jonkun jokapäiväisestä leivästä, kunhan taistellaan rasismia ja joka puolella vaanivia pahoja natseja vastaan.

    Nämä vastakuoriutuneet broilerin alut, ovat kaikkein intomielisimpiä…ja 30v kuluttua, jonkun globaalin firman johtotehtävissä. Teit Nallen astumaan.….

  • Happosen Muurahaisfarmi

    Vastaa

    Lakeja liiketoiminnan häiritsemisestä ja elinkeinovapauden estämisestä sekä vainoamisesta olisi kiristettävä niin että tulevaisuudessa paskemmisto miettisi kahteen kertaan ennen kuin ryhtyy tihutöihinsä. Ovat muuten melkeinpä poikkeuksetta ainoita töitä mihin vasemmisto kykenee.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Suomalaisten tulee keskittää ostoksensa Kärkkäiselle, valikoima on todella kattava tavarataloissa.
    Kärkkäisen laariin tämä kaikki sataa, ihan ilmaista mainosta hyvinkin laajasti.
    Itseänikin huvitti ”työväenpuolueen” masinoima kampanja, mutta tuskin he itse tajuavat mitään ristiriitaa tässä asiassa.

  • turri

    Vastaa

    No minä teen aina toisinpäin kun mitä vassarit ehdottaa. Vaikka ei ole paljoa rahaa, niin laitetaan se Kärkkäiselle, eli menen sinne ostoksille. Hyvä kauppa muuten. Olen käynyt melko usein.

  • p.grandell

    Vastaa

    hienoa .puniikit kuriin. , menköön siperiaan kitisemään

  • tulitikkutyttö

    Vastaa

    Nehän voisi perustaa uudelleen ne konkurssiin joutuneet edistykselliset kaupat ja ostaa sieltä, ja painotuotteita vain kirjapaino Kursiivista.

  • Pequulijenkkatwist

    Vastaa

    Tuen Kärkkäinen-yritystä mahdollisimman paljon. Viimeksi reissulla tankkasin siellä vanhan bensa-Volvoni mennen-tullen ja käytiin syömässä. Viikko sitten tilasin Posteljoonin kuljettamana lisävalot samaan ajopeliin.
    Hyvä kauppa ja hinnat linjasssa, olen ostanut paljon tavaraa Kärkkäiseltä.

  • Rinta Homahti

    Vastaa

    Tämäkin sai minut juuri tilaamaan Kärkkäiseltä lisää tavaraa. Hyvä firma, hyvä valikoima, hyvät hinnat.

  • Riku Laine

    Vastaa

    No mikseivät hyvänen aika boikotoi hesaria joka kehtasi hyväksyä Kärkkäisen mainoksen etusivulleen?
    Aina nuo vässykät yrittää sieltä ponnistella että saavat jotain näkyvyyttä (katsoitteko muuten kommentit suosittelen).
    Kannattaa käydä Kärkkiksen sivuilla kun jotain tarttee siellä yleensä vastaava tuote löytyy halvemmalla ja asiakaspalvelu loistavaa.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Koska paskemmistonuorille tärkeintä näyttää olevan viedä mahdollisimman monien työpaikat ja ajaa perheet kurjuuteen. Sitten paskemmistonuoret ovat taas saaneet lisää katkeria äänestäjiä joille on hyvä luvata ”oikeudenmukaisuutta”.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Ovatko vasemmistonuoret olleet aiemmin Kärkkäisen asiakkaita?

    Jos eivät, niin tuskin tämä boikotointi mitään muuttaa. Enemminkin vasemmistonuorten kannattaisi miettiä, miten puolueen kannatus saadaan nousuun.

  • Lars

    Vastaa

    Vasemmistonuoret ovat läpeensä mätää, raukkamaista, mielisairasta ja tekopyhää ongelmajätettä. Breivik menetteli oikein.

  • Sbergels

    Vastaa

    En ole aiemmin Kärkkäiseltä mitään tilannut, mutta tänään kun muistin tämän uutisen niin laitoin tilausta vetämään. Pari tuotetta tilasin joiden hinta oli vielä 30% halvempi kuin Verkkokauppa.com:ssa, eli ihan hyvin.

  • Kari

    Vastaa

    No minä käytän Kärkkäistä koska se on hyvä kauppa.
    Mielestäni vassarilapset tulee asettaa kaupalliseen vastuuseen vainoamisesta ja korvauksia esim. 100 miljoonaa alkuun. Kaikki henk. koht. vastuuseen.
    Myös yhteiskunnan tuet pois tuollaisesta kiihottamisesta.

  • Boikotoija

    Vastaa

    Boikotoikaamme kaikkea mikä liittyy vasemmistoon ja vihreisiin.

  • White noise

    Vastaa

    Eikö hesari ole vieläkään pyytänyt anteeksi kun on noin suututtanu lukijansa?

  • EV

    Vastaa

    Ensi palkasta lähdenkin kunnon ostoksille Kärkkäiselle, taitaa muutama satanen palaa sillä reissulla.

    • Natseja rahoitan aina, mutta jos tulee joku muu...

      Vastaa

      Tiia Lehtonen = Tiia Silvennoinen, The Huippututkijan nykyinen muija. Vihreät + Vasemmistoliitto.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Hetkinen..Tiia Silvennoinen=Laukaan antifa?!!

    • Nationalisti

      Vastaa

      Sen sukunimi on Lehtonen.

      • Tekijämies

        Vastaa

        Tai…Laukaan antifa on ryhtynyt Oula Silvennoisen parittelukumppaniksi ja tämän takia käyttää samaa sukunimeä. En ihmettelisi!

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Verkkokauppa.com muuten saa tulonsiirtoa veronmaksajilta maksusitoumusten muodossa, mustakaavut hakevat kulutustavaransa sieltä sossun litteroilla.

  • Tauski

    Vastaa

    Kärkkäiseltä olen tilannut paljon ja tilaan edelleenkin.👍

    Vasemmisto ja vihreät, varsinaiset haittapuolueet, pitäisi kriminalisoida.

  • miso

    Vastaa

    Vanhemman polven 1955- Kepulaisena en oikein tajua mikä tässä kaikessa on takana. Eivät myöntäneet Rovaniemeltä edes tonttia kauppaa varten. Parhaita verkkokauppoja Suomessa muutoin.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Kauppaliikkeille jaettavien tonttien ja kaavoitusten sekä niiden estämisen tietyiltä liikkeiltä kuten yleisimmin Kärkkäinen ja Lidl, on kunnallispolitiikka ja se minkä kaupallisen keskusliikkeen kanssa läheisissä väleissä olevaa sakkia kunnallishallinnossa istuu. Ei meillä suomessa korruptiota ole, ei…

  • Mika N

    Vastaa

    Kärkkäisen kannalta tällaiseen “menestyksekkääseen mainontaan” liittyy sellainen sudenkuoppa, että myynnin kasvaessa Kärkkäinen alkaa investoida velkarahalla uusiin tuotantolaitoksiin ja henkilöstöön “vastatakseen kysyntään”. — Mutta tuo kysyntä perustukin vain lisääntyneelle mainonnalle, ei reaalitalouteen.
    – Onko Kärkkäisellä menossa lainaneuvotteluja globalistipankin kanssa? Onko sieltä annettu käsky Hesarille vähän “boostata” myyntiä?
    – Onko firman “nuori sukupolvi” viemässä yritystä vaarallisille vesille?

    Sitten kun hirttosilmukat on viritelty firman päänmenoksi;
    – yhtä äkkiä estetään mainonta, jolloin mainontaan perustunut myynti häviää;
    – ammattiliitot “löytävät” miljoonien saatavat ja vuosia kestävät kalliit korvausneuvottelut alkavat;
    – globalistipankki irtisanoo kaikki lainat “sopimusehtojen mukaisesti” ja kas kummaa: sopimuksessa selvästi sanotaan, että oikeutta pitää käydä ulkomailla, jossa jo pelkät kustannukset ovat valtavat ja tuomarit vain pankkien asiamiehiä [New York].

    Se on sitten siinä,
    se Kärkkäisen tarina.

    Tämän kaltaiset täsmäiskut ovat aivan normaalia pankkien harjoittamaa bisnestä, business as usual. Kohteena ovat juuri Kärkkäisen kaltaiset firmat, joissa (vielä) on omaa varallisuutta mitä varastaa.
    – Kyseessä on eräänlainen taseiden keskinäinen vaihto:
    – se varallisuus mikä nyt on Kärkkäisen taseessa siirretään pankin taseeseen ja
    – ne velat, jotka pankilla on Kärkkäiselle (pankissa olevat rahat) siirretään Kärkkäisen taseeseen. Kärkkäisen pankkitileillä olevat saamiset ikään kuin muuttuvatkin velaksi.

  • Natseja rahoitan aina, mutta jos tulee joku muu...

    Vastaa

    Koskaan ei ole tehty mitään tilastoa matujen harkinnanvaraisista tuista. Veikkaan rahamäärän olevan valtava, eikä siis näy missään mamu-tilastoissa, kuten esim. KELAn menot näkyvät.

  • AnnaL

    Vastaa

    Nopea toimitus, kohtuulliset hinnat ja laaja valikoima. Siinä mielestäni suurimmat syyt tukea Kärkkäistä, mutta merkittävin syy on se, että yritys työllistää suomalaisia.
    Ps. ”Ne pienet teot..”

  • Seppä Suomalainen

    Vastaa

    Tämä sai minut ostamaan television ja toppahaalarit eilen Kärkkäiseltä 😃 Kiitos Vasemmisto nuoret tästä Kärkkäisen mainoksesta 👍 Tätä lisää 👍 Ootte kyllä aika Paskiaisia 👺

  • Peter Fryckman

    Vastaa

    Meidän pitäisi paremminkin tukea suomalaista perheyritystä joka lähtenyt nollasta ja vaivojaan ja aikaansa säästämättä työllistää
    satoja työntekijöitä.
    Kärkkäinen on esimerkki hyvin hoidetusta vähittäiskaupasta.
    Vihervasemmistonuoret saisivat hävetä tekosiaan ja sensijaan ottaisivat oppia rehdistä suomalaisesta perheyrittämisestä.

  • Antti

    Vastaa

    Ikänä en ole kärkkäiseltä mitää tilannu mutta tämän innoittamana pitää tutustua tarjontaan ja tilata jotain tykötarvesta. Go vasemmisto go.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi