Julkiseen keskusteluun vaikuttaminen ja kansallisradikaali strategia

Partisaani julkaisi tänä keväänä otteen itävaltalaisen identitääriaktivisti Martin Sellnerin kirjasta ostikolla ”Metapoliittinen pioneerityö – kansallismielisten ajatusten normalisointi”. Tekstissä Sellner selvittää keinoja, joilla kansallismieliset voivat vaikuttaa positiivisesti julkiseen keskusteluun ja yhteiskunnalliseen ilmapiiriin porrastetusti.

Koska teksti on ote kirjasta, voi konteksti jäädä joiltain osin hämäräksi niille lukijoille, joille metapolitiikka on käsitteenä uusi tuttavuus. Pyrin seuraavaksi hieman avaamaan, mitä Sellner tekstillään tarkoitti.

Sellner on itse pitkäaikainen aktivisti, jonka voi hyvällä omallatunnolla todeta osallistuneen merkittävällä tavalla tiettyjen termien ja käsitteiden valtavirtaistamiseen etenkin saksankielisessä maailmassa. Hän on esimerkiksi modernin ajan ensimmäisiä aktivisteja, jotka ovat järjestelmällisesti ryhtyneet syöttämään julkisuuteen järjestelmällisesti termejä kuten ”paluumuutto” (remigration).

Voi kuulostaa hieman yksinkertaistetulta, että pelkkä termin valtavirtaistaminen aiheuttaisi muutoksia myös poliittiseen päätöksentekoon. Tosiasiassa käytetty kieli vaikuttaa kuitenkin merkittävästi siihen, mitä pidetään hyväksyttävänä ja mahdollisena. Puhe yksinään ei muuta maailmaa, mutta se todella inspiroi tekoihin.

Normalisointi markkinointilogiikan kautta

Miksi McDonald’s, Adidas tai Apple käyttävät valtavia määriä rahaa ja resurssia markkinointiin? Kaikkihan tiedostavat näiden firmojen olemassaolon, joten miksi ne silti markkinoivat jokaisen kadun kulmassa – puhumattakaan digitaalisen markkinoinnin keinoista? Asia on hyvin yksinkertainen: Yhtiöiden pitää olla koko ajan ihmisten huulilla, muuten kilpailu tuhoaa ne.

Siirrytään poliittisen keskustelu- ja sitä kautta toimintakulttuurin muuttamiseen. Jos haluan valtavirtaistaa tietyn teeman politiikassa, vaatii se minulta vaivannäköä, mielikuvitusta, aikaa sekä toistoja, toistoja ja toistoja.

Sellner on itse valtavirtaistanut paluumuuttoajatusta politiikassa muun muassa aktivismin, julkaisujen ja itsetuotetun median (videot, kannanotot, somepäivitykset, kuvat jne.) kautta. Kymmenen vuoden ajanjaksolla tähän on sisältynyt valtavat määrät toistoja, ja nyt paluumuutto on normaali puheenaihe esimerkiksi AfD- ja FPÖ-puolueiden poliitikkojen keskuudessa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että Sellner on järjestänyt mediakampanjoita, joihin hän on yhdistänyt kadulla tapahtuvan provosoivan ja/tai näyttävän tempauksen (esimerkiksi Brandeburgin portilta pudotettu lakana), tästä otetut videot ja valokuvat, sosiaalisen median, valtamedian shokin, tämän huomiotempauksen jälkilöylynä kirjoitettuja tekstejä mediaan, annettuja haastatteluita niin pienemmille kuin suuremmillekin medioille (mukaan lukien kansallismieliset vaihtoehtomediat, podcastit jne.), ja näin saanut termin paluumuutto välähtämään jokaisen silmille.

Vastaavaa kaavaa on toistettu jopa satoja kertoja ja jalkautettu myös muille aktivisteille toteutettavaksi ympäri Eurooppaa. Jossain kohtaa ympäristössä aletaan keskustella teemasta. Ehkä keskustelijat ovat lähinnä yksittäisiä somettajia ja pieniä podcasteja. Jatkuva aiheesta keskustelu kuitenkin vie teeman myös uusille kuulijoille ja ennen pitkää se saavuttaa myös poliitikot ja virkamiehet.

Tässä vaiheessa puolueet arvioivat, onko teeman hyväksyminen puolueen kampanjoinnin aiheeksi poliittisesti kannattavaa. Mikäli kannattajatutkimus sanoo kyllä, niin puolue alkaa todennäköisesti ajamaan samaa teemaa. Projekti voi helposti viedä kymmenenkin vuotta, mutta on sen arvoista.

Ole ihmistuntija

Sellner myös kuvailee, miten ihmisiä ei saa tuotua meidän suuntaamme, jos yritämme saada heidät ottamaan liian suuren askeleen kerralla. Jos siis esimerkiksi menisin perussuomalaisten piirikokoukseen uutena ja heti kätellessä kertoisin, että juutalaiset hallitsevat maailmaa ja holokausti on valhe, voisi se olla vanhalle SMP-aikakauden boomerille hieman liikaa. Sen sijaan, jos kerron, että myös töissä käyvät ei-eurooppalaiset maahantunkeutujat pitää palauttaa takaisin kotikonnuilleen, olen jo lähempänä tätä herraa, vaikka hänen korviinsa ehdotus kuulostaisikin ”radikaalilta”.

Asiaa tarpeeksi toistamalla mahdollisimman monessa eri yhteydessä hän todennäköisesti ottaa sen askeleen, jossa voi allekirjoittaa aikaisemmin radikaalina pitämänsä näkemyksen. Tämä tarkoittaa Overtonin ikkunan liikuttamista meidän suuntaamme. Jos vaadimme ihmisiltä liikaa kerralla, luultavasti ammumme vain itseämme jalkaan sekä ajamme itsemme sakeutumis- ja kuplaantumisvaaraan.

On myös tärkeää saada arvostettuja ihmisiä seisomaan puolellamme, tai ainakin asiamme puolella.

Jos pienen maalaiskylän autokorjaamolla rengaskausiapulaisena työskentelevä Jarmo kirjoittaa nimimerkkinsä ”Jape_82737194” takaa täysin asiallisen kommentin, ei sen vaikutus ympäristöön ole järisyttävä. Jos saman asian taas kirjoittaa joku kuuluisa ja menestynyt henkilö, on sillä huomattavasti suurempaa merkitystä. Esimerkiksi maailman rikkain mies Elon Musk ottaa jatkuvasti kantaa kulttuurimarxismiin ja maahanmuuttoon, ja tällä on valtavia vaikutuksia yleiseen keskustelukulttuuriin.

Englanninkielisessä maailmassa on tätä nykyä myös yhä kasvava määrä oman alansa menestyjiä, jotka ovat viimeisen vuoden aikana alkaneet puhumaan juutalaisista omissa julkaisuissaan. Tällä on valtavia vaikutuksia siihen, miten ympäristö ajattelee sionisteista.

Keskustelukulttuurin asteittainen radikalisointi

On myös tärkeää, että keskustelu ei jämähdä paikalleen, vaan siirtyy koko ajan, askel askeleelta meidän suuntaamme. Jos esimerkiksi keskittyisimme puhumaan pelkästään siitä, miten maahanmuutto aiheuttaa ongelmia – asia, jonka jo niin sanotut suvaitsevaisetkin myöntävät pitkin hampain, on kyse jo kaikkien tietämän asian toistamisesta.

Sen sijaan meidän asiat paremmin tiedostavien tuleekin valistaa ympäristöämme siitä, että ongelmat johtuvat rotueroista, ja että paluumuutto on täysin mahdollista, mikäli vain poliittista tahtoa löytyy. Tarpeeksi monta kertaa toistamalla asiaa, muuttuu se pian jokaisen tiedostamaksi faktaksi: Me emme voi elää yhdessä täysin eri rotua edustavien kansojen kanssa, joten paluumuutto on pakko suorittaa.

Kun asia on yhtä tiedostettu fakta kuin maahanmuuton yleiset ongelmat tänä päivänä, olemme taas siirtäneet Overtonin ikkunaa kohti meitä.

Sellner myös painottaa rivien välissä, että maltillisimpien ”oikeistolaisten” kanssa ei kannata haastaa riitaa – mehän haluamme heidän tulevan meitä kohti, emme kauemmas meistä. Ihmisluonto toki saattaa välillä läikkyä, mutta harvoin ihmiset tulevat luoksesi, jos haukut heitä ja vaadit kiukutellen heitä omaksumaan marginaaliset ajatuksesi. Rakentamalla siltoja niiden polttamisen sijaan todennäköisesti voimme saavuttaa enemmän näkyvää ja näkymätöntä vaikutusvaltaa.

Overtonin ikkunan liikuttaminen meidän suuntaan vaatii siis aikaa, vaivaa, mielikuvitusta, toistoja, toiminnan muotojen laajuutta, sosiaalista osaamista, tilanneälyä, provokatiivista luonnetta, rohkeutta, kykyä analysoida tekemisiään ja lukea dataa, sekä toistoja, toistoja, toistoja ja vuosikausien mittaisia yhden asian kampanjoita.

…Mainitsinko vielä toistoja?