Pohjanvartio kiinnitti etsintäkuulutuksia Tradeka-korruption pääsyyllisestä

Marinin hallituksen ajama koronapolitiikka on lyönyt suomalaiset ravintolat polvilleen, minkä seurauksena SDP:tä ja Vasemmistoliittoa rahoittava Tradeka on ostanut yritykset pilkkahintaan itselleen.

Aktivismi

Kuva: Pohjanvartio.net

Kansallismielinen toimintajärjestö Pohjanvartio on kiinnittänyt Suomen katukuvaan etsintäkuulutuksia Suomen Tradeka-korruption päätekijästä, Robert Linkestä. Ryhmä pääsi aiemmin tänä talvena otsikoihin, kun se telkesi juutalaisterroristi Leninin patsaan suureen kaappiin Turussa.

Partisaani on uutisoinut aiemmin, kuinka Marinin hallituksen ajama koronapolitiikka on lyönyt suomalaiset ravintolat polvilleen, minkä seurauksena SDP:tä ja Vasemmistoliittoa rahoittava Tradeka on ostanut yritykset pilkkahintaan itselleen. Lue aiheesta lisää artikkelistamme ”Koronakommunismia: Vasemmistopuolueiden megarahoittaja Tradeka rakentaa ravintolamonopolia”.

Linke on koko uransa ajan vältellyt julkisuutta tehokkaasti. Hänestä ei ole aiemmin ollut saatavilla esimerkiksi valokuvaa. Pohjanvartio kuitenkin löysi Linken kuvan ja julkaisi sen sivuillaan sekä etsintäkuulutusjulisteissaan. Alla ryhmän kannanotto tempaukseen liittyen.

Robert Linke.

* * *

Pohjanvartio: “Suurta nollausta” ja Tradeka-korruptiota vastaan!

Viimeisten kahden vuoden aikana Suomi on yhdessä muiden länsimaiden kanssa ottanut valtavia harppauksia kohti vallan ja vaurauden uusjakoa, jota esimerkiksi sionisti Klaus Schwabin johtama Maailman talousfoorumi WEF kutsuu Suureksi nollaukseksi (The Great Reset). Suuren nollauksen vastustaminen on eurooppalaisten kansallismielisten tärkeimpiä tehtäviä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

2020–2022 Suurta nollausta ajettiin erityisesti perusteettomien koronarajoituksien kautta. Maailman talousfoorumin juoksutyttö Sanna Marinin hallitus rankaisi suomalaisia yrityksiä toistuvilla liikkumisrajoituksilla samalla, kun veronmaksajat pakotettiin ottamaan EU-velkaa ulkomaalaisten pankkien puolesta.

Tänä keväänä koronanarratiivi on asetettu ainakin hetkeksi taka-alalle. Nyt suomalaisen talouden alasajoa edistetään Euroopalle tuhoisan suurvaltakonfliktin ja sen avulla keinotekoisesti kiihdytetyn inflaation kautta. Tavallisen kansan ostovoimaa painetaan alas muun muassa pakotteilla, jotka eivät tule lopettamaan sotaa, mutta jotka tappavat suomalaisia yrityksiä ja ajavat matalatuloisia aitoon köyhyyteen.

Koronarajoitteet, talouspakotteet ja ostovoiman tuhoaminen ovat yhdistelmä, jolla Suomen ja Euroopan talous ajetaan polvilleen. Tämän jälkeen alkaa varsinainen Suuri nollaus: Suomen kansallisomaisuus ja yrityksemme huutokaupataan Schwabin globaalille sisäpiirille, minkä jälkeen Suomella ei tule olemaan edes näennäistä itsenäisyyttä saati omavaraisuutta.

Robert Linke – kansanpetturin kasvot

Joukko Pohjanvartion jäseniä on päättänyt muistuttaa suomalaisia kansanpettureista, jotka ajavat Suurta nollausta ja koronakommunismia hyötyen samalla henkilökohtaisesti köyhtyvien suomalaisten ahdingosta. Yksi vahingollisimmista kansanvihollisista on Robert Linke, jonka kasvot tahdomme tehdä tutuiksi jokaiselle suomalaiselle.

Tradeka- ja Restel-yhtiöiden Robert Linke (kuva yllä) on koronakommunisti, joka pakoilee parhaansa mukaan julkisuutta. Olemme etsintäkuuluttaneet Linken, sillä hän johtaa parhaillaan operaatiota, jossa koronarajoituksilla murskatut suomalaisyritykset liitetään osaksi Tradekan punapääoman monopolia. Tradeka rahoittaa vasemmistopuolueita Sanna Marinin SDP:stä aina vanhan koulukunnan kommunisteihin.

Tradekan omistama Restel on laajentunut Linken johdolla aggressiivisesti, kun suomalaisravintolat ovat ajautuneet konkurssiin hallituksen määräämien koronarajoituksien vuoksi. Linke ilmoitti hiljattain, että Restel tarjoutuu ostamaan hallituksen kaatamat ravintolat. Resteliltä rahat palautuvat vasemmistoeliitin taskuihin ikuisessa korruption kehässä.

Voit osallistua kampanjaamme lataamalla, tulostamalla ja levittämällä yllä olevia Robert Linke ‑julisteita. Lähetä kuvat tempauksista osoitteeseen: pohjanvartio@protonmail.com

Mikäli tahdot jakaa julisteita Tradekan omistamien yhtiöiden toimipisteiden läheisyyteen, löydät listan Restel-ravintoloista ja A‑Katsastusasemista alta:

https://www.restel.fi/kartta/
https://www.a‑katsastus.fi/palvelupisteet

Lähde: Pohjanvartio (1, 2)

Aktivismi Hallitus Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Korruptio Kotimaa Lobbaus Pohjanvartio Politiikka Restel Robert Linke Sanna Marin Sosialidemokraatit Talous Tradeka Vasemmisto

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Katutason aktivismia on aina hieno nähdä, mahtavaa duunia!

    Restelin ilmoitus siitä, että he tarjoutuvat ostamaan ravintoloita aiheutti pienimuotoisen kohun ja ilmoitus muistaakseni vedettiinkin nopeasti pois julkisuudesta.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Vai on A‑katsastuskin komukkapuljuja nykyään. Veikkaan konkurssia pikapuoliin. Niitä autoa katsastavia punikkeja taitaa olla niukasti nykyään, kun perusäänestäjät on hurmahenkiä ja eläkeläisiä.

  • Dupont

    Vastaa

    Lenin ei ollut juutalainen.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Miksi levität valetietoa? Lenin oli sukujuuriltaan juutalainen, jopa Yle on tämän asian myöntänyt.

      • Anonyymi

        Vastaa

        Vladimir llyich Ulyanov oli kyseisen juutalaisen nimi. Dupont valehtelee.

        • Mikki

          Vastaa

          Vaikuttaa etelä-karjalassa.

  • Anonymous

    Vastaa

    Eihän enää ole mitään koronarajoituksia. Ravintolat saavat olla auki.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Ne pari vuotta väkisin ylläpidetyt rajoituksetko eivät vaikuta tänä päivänä kyseisiin yrityksiin mitenkään? Eikö Tradeka yrittänyt ostaa konkurssikypsiä firmoja, jotka oli saatu siihen pisteeseen juuri niillä rajoituksilla?
      Ei tsiisus millä tasolla ihmisten ymmärrys asioista on.
      Miksi kaikilla on äänioikeus?

    • Hh1488

      Vastaa

      Joo kahden vuoden ajan ravintolat teki pelkkää tappiota koska hallitus esti niitä tekemästä bisnestä. Meinaatko et yrittäjillä ei ole mitään kuluja kun ovet ovat hallituksen remmillä kiinni. Niillä on, lainat, vuokrat yms yrityksen puolelta, sit vielä omat henk koht kulut siihen päälle.

  • Salomon

    Vastaa

    Tää homma on jossain vaiheessa niin perverssi, että et saa edes perunaa omalla pihalla kasvattaa

  • Simo Koini

    Vastaa

    Linke Schaißer, eli suomeksi vasemmistopaskiainen. 🙂

  • Hh1488

    Vastaa

    Veikkaan et jtn punakmeerit touhua luvassa

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi