Suomalainen aktivistiryhmä Kansallissosialistinuoret (KS-Nuoret) järjesti viikonvaihteessa suurta huomiota saaneen tempauksen Kytöpuiston monikulttuurisella koululla. Opinahjo nousi otsikoihin, kun yksikään aikuinen ei estänyt välitunnilla suoritettua raakaa pahoinpitelyä.
MTV Uutiset otsikoi oman uutisensa tuoreista käänteistä vauhdikkain sanoin: ”Levottomuuksia ja äärioikeistolaisia töhryjä: Opetus jatkunut skandaalikoulussa ilman kiusaajia.” Myös muun muassa Yleisradio uutisoi KS-Nuorten graffiteista koululla.
Ryhmä itse kirjoittaa tempauksesta kotisivuillaan: ”Kansallissosialistinuoret päättivät osoittaa tukea Kytöpuiston koulun kiusatuille valkoisille nuorille. Me emme aio alistua väkivaltaisten maahanmuuttajien ja välinpitämättömien opettajien edessä. Me tulemme taistelemaan yhdessä vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan!”

Väkivaltavideoita ladataan verkkoon
Koulu sai julkista huomiota, kun välitunnilla kuvattu väkivaltavideo levisi sosiaaliseen mediaan. Suuri joukko kiusaajia hyökkäsi yksinäisen 11-vuotiaan kimppuun hakaten ja kuristaen tätä. Paikalle tarvittiin ambulanssi. Kouluväkivaltavideoiden kuvaaminen ja julkaiseminen nöyryytystarkoituksessa on tuore trendi, joka on rantautunut Suomeen ulkomailta.
Koulun rehtori Maarit Hosio ei ole suostunut ottamaan rikoksiin julkisesti kantaa. Sen sijaan hän uhkasi viime viikolla Twitterissä alkavansa tehtailla rikosilmoituksia ihmisistä, jotka ovat kirjoittaneet hänestä rumasti Internetissä. Monet tulkitsivat Hosion viestinnän niin, että rehtori pitää itseään skandaalin suurimpana uhrina.
Itä-Uudenmaan PolPon (poliittinen poliisi) komisario Björn Näse kertoi medialle poliisin ryhtyneen tutkimaan KS-Nuorten tempausta. Hänen mukaansa tempaus on herättänyt vilkasta keskustelua eri puolilla Suomea. Useat kulttuurimarxistit tekivät tapauksesta välittömästi rikosilmoituksia.
Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo puolestaan väittää, ettei Kytöpuiston koulun ongelmilla ole mitään tekemistä ”etnisyyden” kanssa. ”He ovat tavallisia suomalaisia lapsia ja nuoria, joiden keskuudessa on ollut tällainen erittäin valitettava tilanne, että on tehty väkivaltaa ja kuvattu siitä video”, Kalo toteaa. Kulttuurimarxistien mukaan esimerkiksi Suomessa syntyneet mustat afrikkalaisetkin ovat ”suomalaisia”.
Lähteet: KS-Nuoret, MTV Uutiset, Yle
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Nationalisti
Hienoa toimintaa KS-nuoret, on ollut hieno seurata muitakin tekemiänne tempauksia, jatkakaa samaan malliin!
Toiminnalla tuli tarvittava näkyvyys ja huomio, kiitos siitä.
kapinakenraali
ks-nuorilta todella hienoa tomintaa. tuollaisia nuoria suomi ja kansakunta tarvitsee
Maria "parempi ihminen" Ohisalo
Näin sitä pitää!
Nuorissa suomalaisissa on tulevaisuutemme, ei mutiaisissa tai sekarotuisissa.
Nestori Lundahl
Kohta leimahtaa.
Sen jälkeen on turha lässyttää.
Juuso
Nuoriso on kyllä ryhdistäytynyt, hienoa toimintaa.
kari k
Kaikki mukaan kuria ylläpitämään ei vain soldiers of odin ja liittouma niin pysyy käytöskukka normaalina ja suursyömäri loitolla
Turpaan vaan
Nuorten pitää puolustaa itseään, koska opettajat eivät tee sitä heidän puolestaan. Jos on suojaväri kiusaajalla, niin opet paskovat housuun, piiloutuvat ja vaikenevat.Ihmetteleekö joku vielä miksi nuoret eivät kunnioita ”auktoriteettejä”?
Pahoinpitelyt jatkuvat
Nyt Havukoskella paljastunut uusi tapaus : koulun ulkopuolinen ”15-vuotias” tuli kouluun ja löi + potki oppilaan tajuttomaksi 11.9.
http://professorinajatuksia.blogspot.com/2020/09/havukosken-uusi-kouluvakivaltatapaus.html
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poika-piestiin-koulun-pihalla-tajuttomaksi-vantaalla-teko-tallentui-valvontakameraan-poliisi-tutkii-torkeaa-pahoinpitelya/7938112
Koulu EI SOITTANUT POLIISIA TAI AMBULANSSIA ?! En tajua ? Mitä ihme opettajia siellä oikein ? Maon punaista kirjaako heiluttavat ?
Virkavelvollisuuden rikkomisesta voisi tehdä ihan vittumaisuuttaan Havukosken reksistä rikosilmon, saisi kulttuurimarxisti maistaa omaa lääkettään ?
ruh7inas
Esimerkillistä toimintaa