Kansallisradikaaleilla tempaus sionistista riistoyhtiötä vastaan Espoossa

Osallistujat levittivät paikalla sionistisin symbolein varustettuja satiiriseteleitä, joiden ilmeinen ivan kohde oli Euroopan keskuspankki.

Aktivismi

Kansallisradikaalia toimintaa ‑nimisessä Telegram-ryhmässä julkaistiin tänään tiedote tempauksesta sionistista Citycon-sijoitusyhtiötä vastaan Espoossa. Citycon on ollut keväällä otsikoissa, sillä se riistää suomalaisia yrittäjiä ja saa suhteidensa ansiosta ilmaista rahaa Euroopan keskuspankilta.

Tempauksen takana on joukko riippumattomia kansallismielisiä suomalaisia. Kuka tahansa kansallismielinen voi lähettää aktivismitiedotteen Kansallisradikaalia toimintaa ‑ryhmälle, jonka tarkoitus on kannustaa suomalaisia toimimaan katutasolla kansanvihollisia vastaan.

Osallistujat jakoivat satiiriseteleitä

Tempaus järjestettiin Cityconin omistamassa Iso Omena ‑kauppakeskuksessa. Osallistujat levittivät paikalla myös sionistisin symbolein varustettuja satiiriseteleitä, joiden ilmeinen ivan kohde oli velkarahaa tyhjästä luova Euroopan keskuspankki. Tempauksen aikana pidetty puhe taustoittaa teemaa lisää:

”[Iso Omena] kauppakeskuksen omistaa Citycon-niminen koronkiskuriyhtiö, joka tekee rahaa suomalaisyrittäjien kärsimyksellä. Vaadimme loppua suomalaisten riistämiselle!

Citycon omistaa kauppakeskuksia eri puolilla Pohjoismaita, ja se on suurin kauppakeskusten omistaja Suomessa. Citycon tekee voittoa vaatimalla mahdollisimman kovia vuokria asiakkailtaan, jotka ovat kauppakeskuksissa toimivia yrittäjiä.

Yhtiön aggressiivinen kasvu luo monopoliasetelmaa, jossa yhä useampi kaupunkinsa parhaalle paikalle mielivä suomalaisyrittäjä joutuu väkisinkin alistumaan Cityconin valtaan.

Citycon paljasti todelliset karvansa tänä keväänä, kun koronan aiheuttama talouden äkkipysähdys ajoi suomalaisyritykset konkurssin partaalle. Vaikeimpien viikkojen aikana Citycon uhkaili ja painosti vuokralaisiaan, jotta nämä maksaisivat rästinsä nollatason liikevaihdostaan. Samalla suomalaisten omistamat Cityconin kilpailijat osoittivat sitä vastoin ymmärrystä yrittäjille antaen vuokria anteeksi.

Röyhkeyden huippu oli kuitenkin se, että suomalaisia riistänyt Citycon sai koronan aikana ’hätärahoitusta’ suoraan Euroopan keskuspankilta eli meiltä veronmaksajilta. Citycon oli harvoja suomalaisyrityksiä, jotka pääsivät tästä tukiohjelmasta nauttimaan, mikä osoittaa sen omistajien korkean aseman poliittisessa sisäpiirissä. Citycon sulloi keskuspankkirahat sijoittajiensa salkkuihin eikä tahtonut kuitata tukiaisilla yrittäjien myöhästyneitä vuokria. Ahneudella ei ole mitään rajaa.

Vaikka Citycon toimii Pohjoismaissa, sen omistajia ovat Israelin juutalaiset rahaelitistit, kuten Chaim Katzman ja Ariella Zochovitzky. Toisin sanoen Cityconin korruptoituneen kiskuritoiminnan voitot eivät edes jää Suomeen vaan ne kiidätetään juutalaisvaltion finanssipelureille. Vaadimme oikeutta suomalaisille yrittäjille, vaadimme Suomelle kuuluvan mutta ulkomaalaisten omistaman varallisuuden välitöntä kansallistamista! Loppu ulkomaalaisille monopoleille!”

Lähde: Kansallisradikaalia toimintaa

Lue lisää:

Video Mikkelin pankkivastaisesta katutapahtumasta

Kansallisradikaaleilla pankkivastainen katutapahtuma Mikkelissä

Aktivismi Citycon Euroopan keskuspankki Kansallisradikaalia toimintaa Kotimaa Pankit Sionismi Talous

Keskustelu

4 kommenttia

  • mats

    Vastaa

    En hyväksy juutalais vihaa. Tuo on vaarallista .

    • Nationalisti

      Vastaa

      Päätit sitten kommentoida tänne ottamatta asioista sen enempää selvää. Hienoa, seuraavaksi suosittelen tutustumaan asioihin hieman enemmän, ehkä opit ymmärtämään jotain, kun hieman tutkistelet ”valitun kansan” rooleja suurimmissa medioissa, pankeissa yms.

  • Kukavaan

    Vastaa

    Citycon-nimen yritykselle antaneet ovat olleet joko rehellisiä tai englannin sanojen merkityksiä tuntemattomia. Nimi on suomeksi ”kaupunkipetkuttaja” tai ”kaupunkirikollinen”.

    city = kaupunki
    con = petkuttaa (swindle), tuomittu rikollinen

    https://www.thefreedictionary.com/con

  • Purge

    Vastaa

    Mahtavaa

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi